Nyt olen kyllä unta nähnyt, kun luulin nämä ohjeet jo tänne lisänneeni. Taitaa kuitenkin olla niin että palvelu tökki..kerta se on ensimmäinenkin! Vanhenevan nuoren dementiasta johtuen en tietenkään muista mitä kirjoituksia päästäni suoltui asiaan liittyen (viittaus ylläolevaan..), mutta laitetaas nyt sitten perusohjetta.
Pitsat olivat hyviä, mutta pohjat tosi täyttäviä. Taidan seuraavan kerran tehdä pohjista vielä ohuempia, samalla saadaan lisää rapsakkuutta.
Ready..steady..Meat! |
4 pitsakiven kokoista pitsaa
3 dl maitoa + 1 dl vettä
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
1 dl vehnäjauhoja + hieman kaulimiseen
3 tl leivinjauhetta
5 rkl öljyä
Sekoita pohjan ainekset kiinteäksi palloksi, ja jaa 4 osaan. Kauli ja/tai painele pyöreiksi pohjiksi vehnäjauhon avulla. Jos käytät pitsakiveä paistamiseen, niin suosittelen tekemään pitsat hyvin jauhotetulle leivinpaperille, josta pitsa on helppo valuttaa kiven päälle.
Täytteiksi meillä tuli tällä kertaa:
Vege
- Görans hot chili -kastike
- karamellisoitua sipulia
- mikrossa käytettyä ja maustettua kasvismurekeseosta
- herkkusieniä
- ananasta
- fetajuustoa
- oliiveja
- juustoraastetta
- Chilikastike
- karamellisoitua sipulia
- paistettuja pekonipaloja
- kinkkua
- ananasta
- fetaa
- juustoraastetta
Ennen uunia Liha |
Ja Vege |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti