Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


maanantai 23. elokuuta 2010

Jamie Oliverin kanapaistos

Kuvasta ei saa oikein käsitystä siitä ihanasta tuoksusta mikä ruuasta lähti uunista otettaessa.:) Bongasin reseptin jostakin herra O.:n ohjelmasta viime viikolla. Se osoittautui kaikeksi mitä odotinkin; maku ja tuoksu olivat makuaistia hiveleviä. Itse tosin maistoin vain perunaa ja tomaattia, mutta kana sai yhtälailla kehut (luonnollisesti osana ruokaa).
Jamie käytti ruokaan kanan reisipaloja, josta piti poistaa vain pikkiriikkinen luu. Minä en kaupasta moisia löytänyt (muistan niitä kyllä joskus olleen), joten piti ottaa koipireittä. Niitten putsaamisessa menee hetken aikaa, mutta vaiva on sen arvoinen. Lopputuloksessa makua on tuhdisti enemmän kuin esim. rintapaloissa fileistä puhumattakaan.


Kanapaistos
2-3 hlö:lle

3 koipireittä
iso rasiallinen kirsikkatomaatteja (itse laitoin monen värisiä)
uusia perunoita pieni kattilallinen (n. 10 kpl?)
tuoretta oreganoa tai timjamia
loraus oliiviöljyä
loraus viinietikkaa (n. 1/3 öljyn määrästä)
mustapippuria, suolaa

Pese perunat ja laita kiehuvaan veteen jossa on suolaa. Putsaa koipireidet luista ja paloittele lihat. Pese tomaatit, ja tee kaikkiin veitsellä pienenpieni viilto. Kun perunat ovat melkein kypsiä, laita tomaatit joukkoon n. 45 sekunniksi. Kaada perunat ja tomaatit siivilään, ja laita sitten leikkuulaudalle. Purista tomaateista kuoret irti, ja paina perunat peukalolla vähän rikki. Paista kanapaloja kuumalla pannulla. Mausta suolalla. Laitoin itse myös pannulle mukaan nahkaa, mutta otin nahkat pois ennen ruuan uuniin laittoa.
Murskaa morttelissa oregano ja pieni määrä suolaa, niin että yrteistä lähtee selvästi nestettä. Lisää oliiviöljyä kunnon loraus, ja hieman viinietikkaa sekä mustapippuria.

Laita kanapalat, tomaatit ja perunat laakeaan vuokaan. Ripottele päälle yrttiöljy. Paista uunissa 180 asteessa puolisen tuntia.






Ei kommentteja: