Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lihakastikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lihakastikkeet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. marraskuuta 2011

Lohta paketissa ja pekonikastike

Mieleen muistui vasta jonkinsortin äyriäis-spagetti, jota joku kokki-kolmonen väsäsi paketissa uunissa. Paketti-ajatus kiehtoi, joten testiksi paketoin lohta. Tuli kuulemma hyvää.
Joskus on tullut laitettua lohta myös filokuoreen Floydin ohjeella. Se oli hyvä kokemus myös, mutta tämä ohje on varsin nopea siihen verrattuna.

Paketti juuri uunista tulleena
Leikkaa leivinpaperista runsaita palasia, 1 pala/henkilö. 
Pese perunat. Viipaloi ohueksi, paremman puutteessa vaikka juustohöylällä. Levitä kullekkin paperille.
1-2 perunaa koosta riippuen on hyvä määrä
Kaikkien juuresten tulee olla aika ohuita, jotta ne ehtivät kypsyä sopivasti kalan kanssa. Siksi tein porkkanasta julienne-tikkuja. Leikkaa porkkana sivuiltaan nelikulmioksi. 
Ainakin suunnilleen.





Leikkaa pitkittäin ohuiksi tasaisiksi siivuiksi, parin kolmen millin levyisiksi.
  
Leikkaa levyt vielä pitkittäin taas 2-3 millin paksuisiksi paloiksi.
Sticks.
 

Pilko mukaan muutama sipulirengas, ja kokoa kaikki leivinpapereiden päälle.
Ota lohesta ruodot ja nahka pois. Pilko n. 2 cm palasiksi.
Lisää lohipalat juuresten päälle. Laita päälle nokare voita ja smetanaa, sekä suolaa, pippurisekoitusta ja basilikaa. Kääri paketti kokoon varovasti; taita pitkät sivut kalan päälle. Taittele ja puristele sitten lyhyet sivut paketin ympäri niin, että paketti pysyy hyvin koossa. Paketin voi laittaa uunivuokaan. Paista uunissa 200 asteessa 20-25 minuuttia.
Matkalla uuniin
Tee kastike. Pilko paketti pekonia pannulle, ja paista enimmät läskit pois. Lisää sitten ruokakermaa ja smetanaa, mustapippuria, suolaa, ja yrttejä. Keittele vähän kokoon. Lisää sinappia, balsamicokermaa ja soijakastiketta. Paloittele lopuksi päälle keitetty muna ja tilliä.
Kun lohi on valmis, asettele uunista juuri otettu paketti lautaselle, aukaise sivut ja leikkaa isoimmat ylimäärät paperista pois. Laita kastiketta päälle.
 


tiistai 25. lokakuuta 2011

Sloppy Joes

Tämänkertaista comfort foodia pääsi edustamaan muusin ja jauhelihasoosin amerikkalaisserkku. 
Kylmä, harmaa ilta. LOTR 3 ja Sloppy Joes = made my day.
Warm prrrfection
Sämpylät tulivat ihan perustaikinasta. Nestettä eli vettä tuli tällä kertaa 3 dl, kuivahiivaa vajaa pussillinen, suolaa ja öljyä hipsaus, ja jauhoiksi pääsi pehmeät kokojyvävehnäjauho ja luomuvehnäjauho (puolet ja puolet). Pieni nostatus ennen ja jälkeen pyörittelyn, ja vuokaan uuniin 200 asteeseen.

Jauhelihakastiketta keiteltiin ainakin 40 minuuttia. Mukaan tuli sipulia, jauhelihaa, paprikaa, mustapapuja, chiliä, tomaattimurskaa, pastakastiketta, jämät barbeque-kastikkeesta, tabascoa, balsamico-cremeä ja mausteita. Vegeversioon tuli yllättäen kasvismurekeainesta jauhelihan sijasta.

Tärkeintä keittelemisessä lienee se, että soosin pitää olla tujua, ja koostumuksen sellainen että kastike pysyy hyvin sämpylän välissä.



BBQ -kastike

Mukaani oli joskus tarttunut Sillä sipuli -blogista ohje hyvänkuuloiselle kastikkeelle. Ohje tipahti kaapista suunnilleen päin naamaa, joten kohtalo puuttui peliin ja minähän en sitä sitä ala vastustamaan. Näin ollen kana, halloumi ja uuniperunat saivat kaverikseen barbeque -kastikkeen. Oikein hyvin sopi mukaan!
Ps. Käytin muuten jämät seuraavana päivänä jauhelihakastikkeeseen. Passade bra!


 
Barbeque -kastike
pieni kattilallinen

50 g savukylkeä (savupekoni ajoi myös asian hyvin)
1 rkl tomaattipyreetä
50 g kirsikkatomaatteja (3-4 kpl)
1 rkl punaviinietikkaa
1 dl Colajuomaa
200 g punaviinikastikepohjaa (stockmann)

Laita kuumennettuun kattilaan pilkottu savukylki, tomaattipyre sekä kirsikkatomaatit. 
 
 
Kuullota hetki ja lisää etikka sekä Colajuoma. Keitä hetki.
 
Lisää kastikepohja. Anna maustua kelmun alla puolisen tuntia. Siivilöi lopuksi.
 
 

maanantai 5. syyskuuta 2011

Ihana intialainen

Juutuin vastikään dagen efter- olotilassa katselemaan huvituksekseni fab five:a. Ylläriksi näinkin siinä hyvältä vaikuttavan intialaisen ruuan, josta erityisesti leipä jäi mieleen uutena tuttavuutena. Tätä leipää testasinkin eilen. Ohje löytyi googlella, sekoitin siinä Kodin kuvalehden reseptiä ja jonkin Ylen ohjelman 'Bobbyn' reseptiä. Leipä soveltui oikein hyvin curryn seuraksi, ja oli ehkä hieman naania ruokaisampaa. 

Curryn kasvisversioon käytin hälsans kök:in grillattuja kasvisfileitä, ja lihaisaan versioon kananfileitä. 




Paratha-leipä

4–5 dl vehnäjauhoa
½–1 tl suolaa
1 tl sahramia
6 rkl voisulaa tai
kirkastettua voita eli gheetä
2 dl vettä
(1 tl ajowan eli intiankuminan siemeniä)
1. Sekoita suola ja sahrami jauhoihin ja lisää vesi. Alusta huolella noin 10 minuuttia. Peitä taikina ja jätä sivuun 10 minuutiksi.




2. Jaa taikina 12 palaan ja pyöräytä palat palloiksi (minä tein hieman isompia leipiä ja palluroita tuli siis 7. Kauli palloista ohuita pyöreitä kiekkoja ja levitä kunkin kiekon pintaan voisulaa. Ripauta pinnalle jauhoja ja halutessasi kuminaa.

Kääri kiekot tiukalle rullalle, ja kääri rulla itsensä ympärille. Kauli sitten taas kiekoksi.

 





3. Paista kuumalla, kuivalla paistinpannulla hetki, kunnes pinta on saanut kaunista paistoväriä. Käännä ja sipaise paistuneelle pinnalle voisulaa. Käännä vielä kerran ja levitä nyt päällä olevalle pinnalle voisulaa. Käännä taas ja anna kypsyä vielä hetki.



Curry

500 g kanan fileitä/filesuikaleita
1/2 prk Patak's tandoori currypasta 
Muutama rkl turkkilaista jugurttia

Ruokaöljyä
1 sipuli
Indian tandoori -maustetta + rkl currypastaa
Chili explosion -maustetta
Mustapippuria, cayennemaustetta, tabascoa, chilisoosia


1/2 prk Mutti murskattua tomaattia
Muutama rkl turkkilaista jugurttia
Ruokakermaa
(+ripsaus sokeria halutessa)

Curryä varten marinoin kanafileitä muutaman tunnin. Marinadiin laitoin tandoori currypastaa sekä partaäijä -jugurttia. 

Lämmitä pannu kuumaksi. Lämmitä hetki oliiviöljyssä mausteita ja currypastaa, lisää sipulit ja kanat. Ruskistuksen jälkeen lisää tomaattia, jugurttia ja loraus ruokakermaa. Keittele matalalla lämmöllä 20-30 minuuttia, välillä maistellen ja lisäillen mausteita tarpeen mukaan.


Sahramiriisi
2 dl basmatiriisiä
5 dl vettä
1 sipuli
1 tl suolaa
ruokaöljyä
1/2 sahramipaketti
ripsaus currymaustetta


Huuhtele riisit viileällä vedellä. Kuullota riisit ja sipuli oliiviöljyssä, ja lisää vesi sekä mausteet. Keittele matalalla lämmöllä n. 20 minuuttia. Kun vesi alkaa loppua, riisi on valmista. Sohi varovasti haarukalla riisiä irtonaiseksi.



perjantai 5. elokuuta 2011

Grillattua kanaa ja mustaa valkosipulia

Musta valkosipuli oli uusi tuttavuus, joka hyppäsi mukaan ostoskoriin stockmannilta. Sen avulla tehty kastike sopinee kaiken kanssa, tällä kertaa se pääsi kanan pariksi.
Kanaa grillattiin nuotion hiilloksella, ja pienen folioreissun jälkeen fileet saivat ympärilleen prosciuttoa. Uudet perunat kävivät hiilloksella myös, pussitettuna folioon jossa oli kaverina kevätsipulia, voita, tuorejuustoa ja suolaa.




Kastike mustasta valkosipulista

Kokonainen pieni musta valkosipuli
Vettä
Demi glace (tämä oli stockmannin)
1 rkl minttuhyytelöä
Mustapippuria, suolaa

Kuori varovasti valkosipulit, ja pilko kynnet pieniksi paloiksi. Laita kattilaan, ja vettä sen verran päälle että ne peittyvät. Keittele sen aikaa että kynnet alkavat liukenemaan veteen; vesi muuttuu selvästi tummaksi. Kun kynnet ovat joko hajonneet tai tosi pehmeät, lisää demi glace ja anna seoksen kiehahtaa. Lisää minttuhyytelö ja mausteet. Alkuperäisen veden määrästä sekä demi glacen koostumuksesta riippuu, kuinka kauan kastiketta pitää kiehuttaa kokoon. Itsellä siihen ei mennyt kauaa, ja lopputulos oli melkein siirappimainen, herkullinen kastike.


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Chilidogit

Testauksessa perijenkkiläinen chili -hotdog. Eli ideana on se että hotdogin nakin päälle tulee vielä chilisoosia, ja lisukkeet tietenkin. Lihansyöjän kiva pikku iltapala.;)


Chilidogit

Moniviljapatonkia
Paistettuja nakkeja
Cheddaria siivuina
Punasipulia
Chilisoosia (alla)

Pieni kattilallinen chiliä, moneen hotdoggiin:

pari siivua pekonia
300 g paistijauhelihaa
mexican chili -tölkki (uncle bens jne.)
1 punainen chili
tabascoa
pain -soosia lusikan kärjellinen
kuivattua sipulirouhetta 1 dl
cayenne -maustetta
kuivattuja chilihiutaleita
tomaattipyrettä 2 rkl
n. 1 dl vettä
1 rkl dijon -sinappia
loraus soijakastiketta

Kuumenna pannu. Paista pekonit ja jauheliha. Lisää chilikastike, pilkottu chili, vesi ja kaikki mausteet. Keittele pienellä lämmöllä n. 30 minuuttia. Itse maistelin kastiketta lopussa ja lisäilin mausteita tarpeen tullen. Mikä tahansa tulinen sopinee.:)




maanantai 16. maaliskuuta 2009

Siideripossu

Tässä jokin aikaa sitten tuntui hyvältä ajatukselta yhdistää kuivan omenasiiderin
ja possun maku. Ei siitä pahempaa tullut.;)


Porsaan suikaleita siiderisessä kastikkeessa
2 annosta

300 g maustamattomia porsaan ulkofilesiivuja (ohkaisia)
rkl sopivaa tuorejuustoa (voisi sopia jopa appelsiinituorejuusto!)
tl dijonia
pikkuisen soijakastiketta
mustapippuria
paprikajauhetta ym.

sipulia pilkottuna
omena pilkottuna ohuiksi suikaleiksi
puolikas pss pakasteherneitä ja esim. vihreitä papuja
pari desiä crowmooren omenasiideriä
hieman ruokakermaa
tuorepastaa

Suikaloi possu suht ohuiksi suikaleiksi. Sekoita suikaleihin sinappi, soija, tuorejuusto ja mausteet. Anna ässehtiä huoneenlämmössä < puolisen tuntia.
Paista sipulit pannulla, ja lisää joukkoon suikaleet. Paistele niin että suikaleet
saavat vähän väriä. Lisää joukkoon siideri. Loppuvaiheessa lisää joukkoon kermaa, herneet ja omenasuikaleet. Tarkistele makua.
Keitä mukaan tuorepastaa, ja laita halutessa päälle vielä vähän parmesania.





tiistai 14. lokakuuta 2008

Lihakastike uuniperunoilla

Tein eilen herra marjaskarhulle kastiketta porsaan sisäfileestä. Tavallisesti sisäfilee menee uuniin eri marinadien kanssa, mutta nyt huvitti koittaa jotain uutta. Hyvää kuulemma tuli,
rosmariini sai maun 'metsäiseksi'.


Lihakastike porsaan sisäfileestä
n. 3 annosta

porsaan sisäfile reiluiksi paloiksi paloiteltuna
sipuli
paistamiseen vähän flora culinessea
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl dijon sinappia
1/2 kasvisliemikuutio
pari tujausta soijakastiketta
tujaus balsamicoa
paprikajauhetta
mustapippuria
valkosipulijauhetta
1 tl vehnäjauhoja
1 tl tuoretta rosmariinia
1/2 prk ranskankermaa
vettä
(tabascoa)
(suolaa)
Kaupan pakasteesta barbeque -lohkoperunoita

Laita uuni kuumenemaan, ja pakkauksen ohjeen mukaan paistele perunat. Itse laitoin ensin perunat uunniin, ja aloin sitten tekemään kastiketta jossa ei mene kuin hetki.

Laita kuumalle pannulle flora culinessea, silputtu sipuli ja paloitellut lihat. Kun liha on suurinpiirtein ruskistunut, laita joukkoon sinappi, tomaattipyre, soijakastike, balsamico ja kuivat mausteet. Pyörittele sekaisin. Lisää puolillaan olevaan ranskankermapurkkiin vettä pintaan asti, ja sekoita sekaisin. Lisää pannulle pieni rkl vehnäjauhoa, ja sekoita. Lisää sitten pannulle kasvisliemikuution pala murennettuna, ja laimennettu ranskankerma. Sekoita hyvin. Lisää lopussa tuoretta rosmariinia pilkottuna, ja maista tarviiko lisätä mausteita.