Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pitsapalaset

Jotain sämpylän tapaisia tuli kerran tehtyä niin, että vuokiin laitettiin muutama pieni taikinapallero, jotka sitten ikään kuin sulivat yhteen uunissa. Tästä mieleeni tuli tehdä sama juttu mutta vähän isompana, ja täytteiden kanssa. Pitsataikinaa, jonka sisälle jotai mitä löytyi valmiina jääkaapista. Lopputulosta suosittelisin ehkä illanistujaisiin, kun vuoallisesta tulee niin paljon suupaloja. Tärkeää on myös pitää täytteet ns. vahvan makuisena, ettei taikina hallitse liikaa. 

Pitsapalaset
Isohko vuoallinen

0,6 dl lämmintä vettä

1 reilu tl kuivahiivaa

1,5 dl huoneenlämpöistä vettä

1 tl oliiviöljyä

4,7 dl jauhoja

hipsaus suolaa


Mittaa lämmin vesi ja sekoita hiiva siihen. Odota 5 minuuttia. Lisää loput vedestä ja öljy, sekoita.

Yhdistä suola ja puolet jauhoista. Lisää nesteet ja sekoita haarukalla. Lisää loput jauhot sekoittaen. Vaivaa 8-10 minuuttia pienellä määrällä jauhoja. Laita pallo öljyttyyn kulhoon kelmun alle. Anna kohota kaksinkertaiseksi.


Jaa taikina 2 tankoon, ja jaa tangoista yhteensä  reilut 20 yhtä suurta palaa. Pyörittele palat palloiksi.
Laita kuhunkin palloon vähän täytettä, esimerkiksi fetaa, mozzarellaa ja salamia.
Purista ja venytä reunat yhteen niin, että täytteitä ei näy mistään.
Asettele pallot saumapuoli alaspäin vuokaan. Kohota liinan alla puolisen tuntia. Ennen uunia sivele oliiviöljyllä, ja mausta esim. rosmariinilla, timjamilla, oreganolla, suolalla ja parmesaanilla.
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia kunnes palaset ovat saaneet väriä.
Voi nautiskella sellaisenaan, tai esim. tomaattikastikkeen kanssa. 

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Karjalanpiirakat otos 2.

Olen kerran aikaisemmin tehnyt karjalanpiirakoita. Aika oli joulu, ja muistot ovat tuskaiset. Tuntui että taikina ei ikinä lopu, kun taas hartiavoimat loppuivat. Tämä on jäänyt siinä määrin rasittamaan pullantuoksuista alter egoani, että nyt oli revanssin paikka. Kehiin uusi ohje, ja ohos..sehän oli jopa hauskaa, jauhoisen viehättävällä tavalla. Yllättyy sitä vielä tälläkin iällä..

Kiitollisena ohjeesta Sillä sipulin kokeille. 



Karjalanpiirakat
20-22 kpl
 
Riisipuuro

2 dl vettä
1 l maitoa
2 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
2 rkl voita

Kieuhauta vesi kattilassa, lisää riisi. Parin minuutin kiehumisen jälkeen lisää maito. Anna kiehua hiljalleen, välillä sekoittaen, kunnes alkaa paksuuntua. Keitä puuroa kaikenkaikkiaan noin 30-40 minuuttia.  Mausta suolalla ja voilla. Jäähdytä. 
Puuroa jää tällä ohjeella pieni annos yli kuorien täyttämisen jälkeen. Mikäs sen parempi välipala!

Piirakkataikina

2 dl vettä
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Sekoita aineet kulhossa öljyä lukuunottamatta niin että lisäilet jauhot pienissä erissä. Vaivaa palloksi. Lisää lopuksi loraus öljyä. 
 
Leivo taikinasta tasapaksu tanko ja jaa se 20:een yhtäsuureen osaan.
 
Pyörittele palat palloiksi ja paina littaan. Laita lituskat odottelemaan muovi(pussi)n ja leivinliinan alle, jotta ne eivät kuivu. Kun pinoat lituskat, laita väleihin runsaasti ruisjauhoa jotta ne eivät tartu toisiinsa kiinni. 
 

Ota 2 lituskaa kerrallaan jauhotetulle alustalle. Kaulitse lituskat piirakkapulikalla tai kaulimella ohuiksi piirakanpohjiksi. Halkaisija saa olla kymmenisen senttiä.Käytä apuna alustalla ja kaulimella ruisjauhoja, niin homma helpottuu huomattavasti. Pinoa valmiit pohjatkin päällekkäin ja muista ehdottomasti laittaa väleihin ruosjauhoa yhteenliittymisen estämiseksi. Päälle taas muovi kuivumisen estoon.
Pulikan korvasi hyvin Lapin tuliainen
Jauhota uunipelti.
Ota sitten piirakkapohja tai pari kerrallaan pois muovin alta, lusikoi päälle puuroa ja rypytä reunat etusormien avulla. Täytä siis vain muutama kerrallaan etteivät pohjat kuivahda.
Laita valmiit piirakat pellille ja muovin alle. Kun pelti on täynnä, paista 275 asteessa kunnes piirakat saavat vähän väriä. Ota pois uunista ja sudi voi-vesiseoksella ja jätä liinan alle jäähtymään.


 

torstai 13. lokakuuta 2011

Rouheat pitsat

Nyt olen kyllä unta nähnyt, kun luulin nämä ohjeet jo tänne lisänneeni. Taitaa kuitenkin olla niin että palvelu tökki..kerta se on ensimmäinenkin! Vanhenevan nuoren dementiasta johtuen en tietenkään muista mitä kirjoituksia päästäni suoltui asiaan liittyen (viittaus ylläolevaan..), mutta laitetaas nyt sitten perusohjetta. 
Pitsat olivat hyviä, mutta pohjat tosi täyttäviä. Taidan seuraavan kerran tehdä pohjista vielä ohuempia, samalla saadaan lisää rapsakkuutta.  

Ready..steady..Meat!












4 pitsakiven kokoista pitsaa 
3 dl maitoa + 1 dl vettä
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
1 dl vehnäjauhoja + hieman kaulimiseen
3 tl leivinjauhetta
5 rkl öljyä

Sekoita pohjan ainekset kiinteäksi palloksi, ja jaa 4 osaan. Kauli ja/tai painele pyöreiksi pohjiksi vehnäjauhon avulla. Jos käytät pitsakiveä paistamiseen, niin suosittelen tekemään pitsat hyvin jauhotetulle leivinpaperille, josta pitsa on helppo valuttaa kiven päälle.


Lisää täytteet ja paista 230 asteessa 10-13 minuuttia.
Täytteiksi meillä tuli tällä kertaa:


Vege
  • Görans hot chili -kastike
  • karamellisoitua sipulia
  • mikrossa käytettyä ja maustettua kasvismurekeseosta
  • herkkusieniä
  • ananasta
  • fetajuustoa
  • oliiveja
  • juustoraastetta
Liha
  • Chilikastike
  • karamellisoitua sipulia
  • paistettuja pekonipaloja
  • kinkkua
  • ananasta
  • fetaa
  • juustoraastetta
Ennen uunia Liha
Ja Vege

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Piirakkata

Perjantaina Siskot kokkaa -blogista löytyi hauska piirakkaohje, ja minähän sitä apinoimaan. Muutin vain omanlaisekseni. Tuli ihan hullun hyvää. Äkkiä uudestaan.



Horsmainen piirakka
pieni vuoallinen

pohja:
125 g voita tai margariinia (pehmeää)
125 g rahkaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl luomu-täysjyvä-kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

täyte:
8-10 pientä horsmaa, käytin vain lehdet
1/3- 1/2 pss mozzarellaraastetta
puoli prk smetanaa
pari rkl maitorahkaa
1 muna
puoli nippua ruohosipulia
loraus chilikastiketta
cayennepippuria, mustapippuria, chili-sekoitusta, suolaa
prk fetaa aurinkokuivattu tomaatti -liemessä
(lihansyöjäpuolelle pippurimeetvurstia)
5 miniluumutomaattia

Sekoita kylmä rahka ja voi keskenään, ja lisää sitten keskenään sekoitetut jauhot. Nypi murusiksi muodostaen taikinan. Nosta taikina hetkeksi jääkaappiin.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ota erilleen taikinasta pieni osa, max. 1/4. Laita se sivuun odottamaan. Kauli sitten isommasta osaa taikinaa pohja tarvittaessa vehnäjauhon avulla, tai painele vuokaan. Itse käytin silikonista vuokaa, ja en laittanut taikinaa reunoille.

Huuhtele horsmat hyvin, ja leikkaa palasiksi. Sekoita muut täyteaineet keskenään. Laita horsmat vuoan pohjalle, ja lusikoi täyte päälle.

Kauli pieni pala taikinaa pitkulaiseksi levyksi, ja leikkaa siitä siivuja, jotka laitat piirakan päälle ristikko-tyyliin. Voitele siivut vielä munalla, ja ripottele vähän juustoa piirakan päälle.

Laita uuniin. Minulla piirakka oli kauniin kullanruskea noin 20 minuutin jälkeen, ja pidin vielä sen jälkeen sitä uunissa foliolla peitettynä noin 5 minuuttia.




tiistai 10. toukokuuta 2011

Lissää parsaa

Eilen oli jääkaapin tyhjennystalkoot vol N. Huomasin että aineista saisi kivan piirakan, kunhan perheen pakonomaiselle lihansyöjälle kipaisisi vielä kaupasta sekaan pekonia. Tällä kertaa kokin-laiskuri käytti valmistaikinaa pohjaksi. Piirakasta katosi 80 % yhden illan aikana, joten se lienee oli ihan onnistunut.;)


Parsapiirakka
iso vuoallinen

pkt ruis-peruna-piirakkataikinaa sulaneena
1 kpl täydellisiä silikonivuokia johon ei tartu mikään!

1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
pkt suomalaista pekonia
puoli nippua vihreää parsaa
4 cm pienestä vuohenjuustotangosta

pienehkö rasiallinen ranskankermaa
2 munaa
loraus maitoa, n. 1dl?
mustapippuria, suolaa, timjamia
pieni kourallinen juustoraastetta; esim. mozzarellaa ja parmesania sekaisin.

Muotoile sulaneesta taikinasta vuoan mallinen pala. Koko taikina ei tule välttämättä käytettyä, sillä pohjasta kannattaa tehdä suht ohut jotta se
paistuu hyvin. Laita pohja vuokaan, ja leikkaa vielä veitsellä ylimääräiset pois
reunoilta.
Pilko pekoni ja sipuli, ja paista pannulla kunnes sipuli on pehmennyt ja pekoni paistunut. Kaada pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Lisää joukkoon murusteltu vuohenjuusto ja pilkottu valkosipuli.
Sekoita kulhossa ranskankerma, munat ja maito. Kun seos on sopivan paksuista (saa jäädä aika paksuksi) lisää vielä mausteet, ja levitä pohjalle.

Kuori parsat ja leikkaa pois kovat päät. Pilko pienemmäksi, jolloin valmista piirakkaa on helpompi leikata. Levittele palaset pohjalle. Laita lopuksi päälle vielä juustoraastetta.
Paista uunissa n. 200 asteessa puolisen tuntia. Anna jäähtyä hyvin.




perjantai 6. toukokuuta 2011

Parsapitsa

Eilen teki mieli parsaa jossain muodossa, ja myös vuohenjuustoa. Pitsa tuli ensimmäisenä mieleen. Hyvää siitä tuli, vaikka pohja olisi ehkä hieman ohuempi saanut olla. Kuvassa pitsa menossa uuniin.


Parsapitsa
pellillinen


Pohja:
6 dl jauhoja: itse laitoin vehnäjauhoja, vehnälesettä ja jotain moniviljajauhoja
2-3 tl leivinjauhetta (laitoin osan soodaa)
2 tl suolaa
n. 1 dl maitoa
kermaviilipurkki
3 rkl öljyä

Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää maito ja kermaviili, puristele taikinaksi. Lisää vielä öljy lopussa mukaan. Muotoile pellille leivinpaperin päälle. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Täyte:


Nippu vihreää parsaa
oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

tölkillinen artisokan sydämiä
pieni tanko vuohenjuustoa
buffala-mozzarellaa
lihansyöjille esim. kylmäsavustettua porsaan fileeleikkelettä ja meetvurstia
rucolaa


Kuori kuorimaveitsellä parsatangoista ohuesti päälykerros pois. Leikkaa alaosan kova kohta pois jos sellaista on. Pidä kiinni nupusta, ja suikaloi loput parsasta ohuiksi levyiksi. Laita suikaleet kulhoon, lisää oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria ja sekoita.

Paloittele artisokansydämet. Laita pitsapohjan päälle artisokkaa, lihaa, murustele vuohenjuustoa, ja laita parsasuikaleet suht. päällimmäiseksi. Revi päälle vielä mozzarellaa. Mukaan voi laittaa halutessa myös hieman ranskankermaa, kevätsipulia, ja vaikka aurinkokuivattua tomaattia. Laitoin pitsaan myös hieman normaalia edam-raastetta.

Paista pitsaa uunissa niin kauan että juustot ovat sulaneet ja pohja on hieman ruskettunut. Lisää päälle rucolaa.





keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Juustolämpimäiset

Kerran juustonhimoissani tein tuollaisia palleroita. Ohjeen otin täältä. Pallerot maistuivat kuoharin ja muiden suolaisten kanssa. Tulevaisuudessa laitan näihin vähän voimakkaamman makuista juustoa, tuolloin sattui kaapissa olemaan vain goudaa ja parmesania.

Gougèret, pellillinen

1 1/4 dl vettä
40 g voita
1/4 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 munaa
tuoretta ruohosipulia
90 g juustoraastetta
(juuston tulisi olla ikääntynyt, kova juusto. Raasta pieniteräisellä raastimella hienoksi.)

Raasta juusto ja silppua ruohosipuli. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Laita kattilaan vesi, voi, mustapippuri ja suola. Lämmitä kunnes voi on sulanut.

Lisää kattilaan jauhot ja sekoita voimakkaasti, kunnes taikina alkaa vetäytyä pois kattilan reunoilta ja muotoutua palloksi. Poista levyltä, jäähdytä pari minuuttia.

Lisää munat yksi kerrallaan, voimakkaasti ja nopeasti sekoittaen. Lisää ruohosipuli ja 3/4 juustosta, sekoita hyvin.

Pursota leivinpaperin päälle noin kirsikkatomaatin kokoisia palleroita. Ripottele loput raasteesta palleroiden päälle.

Paista 220 asteessa 10 minuuttia, pienennä sitten lämpö 190 asteeseen ja paista vielä 10-20 minuuttia. Gougèret kuuluu paistaa kullanruskeiksi.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Piirakkaa uudella pohjalla

Sumuisesta kuvasta huolimatta piirakka oli varsin hyvää. Ohjeen pohjaan sain kaverilta, joka puolestaan on sen joskus jostain valion kirjasta napannut.




Kasvis-juustopiirakka

Sekoitettu voitaikina

200 g margariinia
3 dl venhäjauhoja + hippunen suolaa
1 dl kylmää vettä

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina vuokaan.

Täytteet:
Pilkottua punasipulia
Kreikkalaista fetajuustoa
Miniluumutomaatteja
Pehmeää tofua palasina
(kinkkua)

Levitä täytteet tasaisesti taikinan päälle. Kaada päälle muna-kerma-maitoseos. Paista uunissa noin 200 asteessa, kunnes täyte on täysin jähmettynyt. Itse laitoin hetkeksi foliota päälle lopussa, ettei 'rusketu' liikaa.






keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kotihampurilaiset


Ruissari ja jotkin tummemmat sämpylät käyvät hyvin hampurilaisen kansiksi, mutta joskus tulee tehtyä sämpylät itsekkin. Tässä yksi hyväksi koettu ohje!





Hampurilaissämpylät
8 kpl

2 dl 42- asteista vettä
4 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria

2 munaa
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
3 rkl pehmeää voita
voiteluun muna ja tilkka vettä
päälle seesaminsiemeniä

Laita kulhoon vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä 5 minuuttia.
Vatkaa munan rakenne rikki. Yhdistä eri kulhossa jauhot ja suola. Nypi voi joukkoon. Lisää vesi-hiivaseos sekä muna. Sekoita puuhaarukalla taikinaksi.

Ota taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa 10 minuuttia. Pyörittele taikina palloksi ja laita kohoamaan lämpimään paikkaan. Kohota kunnes kohonnut kaksinkertaiseksi.

Leikkaa kohonnut taikina 8 osaan, ja pyörittele jokainen osa sämpyläksi leivinpaperin päälle. Sämpylöistä kannattaa tehdä hieman litteitä ja leveitä, jotta niitä on helpompi syödä.

Kohota liinan alla 1-2 tuntia. Voitele kohonneet sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla, johon on lisätty loraus vettä. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Laita uunin alatasolle uunivuoka jossa on muutama desi vettä. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista sämpylöitä n. 10-15 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes ne ovat kohonneet ja ruskistuneet.



sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Spanakopita

Kesemmällä tein spanakopitaa Closet cooking -blogin ohjeen mukaan. Kuten tavallista, ohje toimi juuri niinkuin piti ja eteemme tuli herkullista pinaattipiirasta. Helppo ohje ja hyvä lopputulos! Ainoa asia joka kannattaa huomioida on että filotaikinan kanssa pitää olla nopea ettei se ehdi kuivaa ennen uunia. Jos kerrostus sujuu hitaasti, laita odottelevan filotaikinan päälle kostea pyyhe.


Spanakopita

Piirakkavuoallinen

0,9 kg pinaatinlehtiä (paistettuna, kuivaksi puristettuna ja pilkottuna)
2,4 dl kreikkalaista fetaa
0,5 dl tilliä
0,6 dl persiljaa
nippu kevätsipulia
3 kananmunaa vähän vatkattuna
suolaa ja mustapippuria
0,6 dl oliiviöljyä
pakkaus filotaikinaa (ota sulamaan hyvissä ajoin pakkauksen ohjeiden mukaan)

Sekoita keskenään pinaatti, feta, tilli, persilja, sipulit, munat, suola ja pippuri kulhossa. Ota n. 20 cm halkaisijan piirakkavuoka ja voitele se öljyllä. Voitele (pullasudin avulla) oliiviöljyllä ensimmäinen kerros filotaikinaa, ja asettele palanen vuokaan. Leikkaa ylimäärä reunoilta pois. Toista kunnen vuoassa on 6 kerrosta.
Laita pinaattiseos vuokaan tasaisesti.
Voitele taas uusi kerros filotaikinaa ja laita täytteen päälle. Poista ylijäämät reunoilta. Toista 6 kertaa.
Paista n. 177 asteessa 30-50 minuuttia kullanruskeaksi.


tiistai 7. syyskuuta 2010

Juustosarvet

Etsin kerran hyvää ohjetta pikkucroisantteihin, ja päädyin kokeilemaan Kinuskikissan sivuilta löytynyttä. Oikein hyvää tulee! Nämä eivät myöskään kärsi päivän parin säilytyksestä, vaikka parhaimpia lämpimänä ovatkin. Joskus olen laittanut täytteeksi vain juustoraastetta, mutta joskus esim. kinkkuviipaleita. Laitoin myös päälle raastetta, maun ja ulkonäön vuoksi.


Juustosarvet
16 kpl

2 dl juustoraastetta (emmental tai mozzarella)

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 prk kermaviiliä
½ dl öljyä

Täyte:
n. 1 ½ dl juustoraastetta

Päälle:

Kananmuna ja juustoraastetta

Taikina

Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää kermaviili ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmista n. ½ cm:n paksuinen pyöreä levy. Leikkaa levyt kahdeksaan yhtä isoon lohkoon.

Laita juustoraastetta täytteeksi jokaisen lohkon leveämpään päähän. Rullaa sarviksi. Voitele munalla ja laita raastetta päälle. Paista 200 asteessa n. 10 min, kunnes sarvet ovat saaneet hieman väriä.