Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasviksista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasviksista. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kasvispihvit


Mustapavut ovat kuuluneet vakiokastiin jo pitkään kastikkeita, pihvejä ja pyöryköitä tehdessä. Nämä pihvit ovat maistuneet varsin hyvin myös lihansyöjille. Tällä kertaa pihvit päätyivät hampurilaisen väliin, feta-pinja-basilikasoosilla (ja kermaviilillä) höystettynä.
Tärkeää on että pihvejä ei paista turhan kauaa jotta niistä ei tule kuivia, vain sen verran että pysyvät kasassa. Voi nam..



Kasvispihvit
4 isoa tai 6 pienempää
 
1,5 dl kasvismurekeseosta (hälsans kök)
cayennemaustetta, oreganoa, mustapippuria, chilirouhetta, suolaa, timjamia
1 tl hot chili-kastiketta
1 tl ketsuppia
1 tl balsamico-creamia

1/3 prk fetaa (sellainen apetina marinoitu)
1/2 sämpylä murusina
1 muna
2 tl juustoraastetta
1/2 prk mustapapuja huuhdeltuina (go green)
1 tl korppujauhoja
 
Mikrota pari minuuttia kasvismurekeseosta, ja sekoita joukkoon runsaasti mausteita, ja ketsuppia sekä balsamicoa. Periaatteena on saada makua mukaan, mistä ikinä pitääkään.
Muussaa haarukalla mustapapuja lautasella. Voit jättää vähän isompia sattumia joukkoon. Lisää kasvismurekesokseen. Murenna joukkoon sämpylä ja feta. Lisää loputkin aineet mukaan, ja sekoita kunnolla. Laita jääkaappiin hetkeksi. Paista pannulla muutama minuutti kummaltakin puolelta. Koita kääntää pihvejä vasta sen muutaman minuutin päästä, muuten saattaa hajota.


maanantai 7. marraskuuta 2011

Jauhelihalaatikko ja Moussaka

Ensin tein perus-jauhelihalaatikkoa. Perunaviipaleet ja paistettu sekä maustettu jauheliha vuokaan sekaisin. Päälle kasvisliemi-kermasekoitus, jossa vähän myös sulatejuustoa. Uuniin  200 asteeseen 40 minuutiksi.

Jauheliha-perunalaatikko
Siitä tuli hyvää. Kolealla ja pimeällä ilmalla olisi mielellään syönyt lisää moista laatikkoa, mutta tylsytti ajatus tehdä samaa ruokaa heti uudestaan. Siksi teinkin pitkästä aikaa moussakaa. On vähän vaivalloisempaa tehdä, mutta jo tuoksu palkitsee.:)
Moussaka
Moussaka
1 uunivuoallinen

1 munakoiso
1 kesäkurpitsa (pieni)

5 tomaattia pilkottuna
4 keitettyä perunaa
400 g jauhelihaa (tai kasvismurekeainesta)
Sipuli
1 prk tomaattipyrettä
3-4 valkosipulin kynttä
kanelia
1 tl punaviinietikkaa
suolaa, tabascoa, mustapippuria, cayennemaustetta


Valkokastike:
pala voita
1 rkl jauhoja
maitoa
2 dl ruokakermaa
parmesaania
muskottipähkinää jauhettuna
suolaa


Keitä perunat kypsiksi. Jäähdytä ja kuori. 
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, ja laita aluksi ylälämpö päälle. Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja itketä 15 minuuttia painon alla: ripottele suolaa viipaleiden päälle, laita leivinpaperi niiden päälle ja lisää jotain painoksi.
Suolaa odottamassa
Paksut lehdet painona
Itketty on.
Pese sitten viipaleet vedellä, ja kuivaa talouspaperilla. Viipaloi myös kesäkurpitsa. 
Laita munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleet uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle öljyä, ja laita uuniin 12 minuutiksi uunin yläosaan. Käännä viipaleet 6 minuutin jälkeen. Vaihda lopuksi uuni keskilämmölle, ja vähennä lämpöä n. 175 asteeseen.

Valmista kastike: paista jauheliha sipuleiden ja tomaattien kanssa, lisää pyre ja mausteet. Keittele pienellä lämmöllä 20-30 minuuttia, niin että tomatit ovat hävinneet kastikkeen sekaan. 
Valmis!
Valmista valkokastike. Sulata iso nokare voita kattilassa. Lisää rkl jauhoja ja pyörittele sekaisin. Älä anna ruskistua.
Kaada joukkoon n. 3 dl maitoa ja kerma. Sekoittele ja kuumenna varovasti välillä hämmentäen.
Kastikkeen täytyy kiehua hetken aikaa, jotta jauhot kypsyvät. Samalla näet myös paksuuden; jos kastike on liian paksua, lisää hieman maitoa. 

Kiehahduksen jälkeen lisää suola ja muskotti, ja raasta mukaan parmesaania.
Tuollaisesta tangosta mukaan meni 1/4
Valmis soosi.
Aloita kokoamaan aineksia vuokaan. Laita pohjalle limittäin munakoisoa ja kesäkurpitsaa. 
Lisää jauhelihakastike. Laita kastikkeen päälle vielä samanlainen kerros munakoisoa ja kesäkurpitsaa.

 Lisää sitten kerros viipaloituja perunoita.
Kaada lopuksi päälle valkokastike mahdollisimman tasaisesti.
Laita vuoka uuniin 45-60 minuutiksi. Kun perunat ovat saaneet vähän väriä, moussaka on valmista. Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua.






Lohta paketissa ja pekonikastike

Mieleen muistui vasta jonkinsortin äyriäis-spagetti, jota joku kokki-kolmonen väsäsi paketissa uunissa. Paketti-ajatus kiehtoi, joten testiksi paketoin lohta. Tuli kuulemma hyvää.
Joskus on tullut laitettua lohta myös filokuoreen Floydin ohjeella. Se oli hyvä kokemus myös, mutta tämä ohje on varsin nopea siihen verrattuna.

Paketti juuri uunista tulleena
Leikkaa leivinpaperista runsaita palasia, 1 pala/henkilö. 
Pese perunat. Viipaloi ohueksi, paremman puutteessa vaikka juustohöylällä. Levitä kullekkin paperille.
1-2 perunaa koosta riippuen on hyvä määrä
Kaikkien juuresten tulee olla aika ohuita, jotta ne ehtivät kypsyä sopivasti kalan kanssa. Siksi tein porkkanasta julienne-tikkuja. Leikkaa porkkana sivuiltaan nelikulmioksi. 
Ainakin suunnilleen.





Leikkaa pitkittäin ohuiksi tasaisiksi siivuiksi, parin kolmen millin levyisiksi.
  
Leikkaa levyt vielä pitkittäin taas 2-3 millin paksuisiksi paloiksi.
Sticks.
 

Pilko mukaan muutama sipulirengas, ja kokoa kaikki leivinpapereiden päälle.
Ota lohesta ruodot ja nahka pois. Pilko n. 2 cm palasiksi.
Lisää lohipalat juuresten päälle. Laita päälle nokare voita ja smetanaa, sekä suolaa, pippurisekoitusta ja basilikaa. Kääri paketti kokoon varovasti; taita pitkät sivut kalan päälle. Taittele ja puristele sitten lyhyet sivut paketin ympäri niin, että paketti pysyy hyvin koossa. Paketin voi laittaa uunivuokaan. Paista uunissa 200 asteessa 20-25 minuuttia.
Matkalla uuniin
Tee kastike. Pilko paketti pekonia pannulle, ja paista enimmät läskit pois. Lisää sitten ruokakermaa ja smetanaa, mustapippuria, suolaa, ja yrttejä. Keittele vähän kokoon. Lisää sinappia, balsamicokermaa ja soijakastiketta. Paloittele lopuksi päälle keitetty muna ja tilliä.
Kun lohi on valmis, asettele uunista juuri otettu paketti lautaselle, aukaise sivut ja leikkaa isoimmat ylimäärät paperista pois. Laita kastiketta päälle.
 


tiistai 25. lokakuuta 2011

Sloppy Joes

Tämänkertaista comfort foodia pääsi edustamaan muusin ja jauhelihasoosin amerikkalaisserkku. 
Kylmä, harmaa ilta. LOTR 3 ja Sloppy Joes = made my day.
Warm prrrfection
Sämpylät tulivat ihan perustaikinasta. Nestettä eli vettä tuli tällä kertaa 3 dl, kuivahiivaa vajaa pussillinen, suolaa ja öljyä hipsaus, ja jauhoiksi pääsi pehmeät kokojyvävehnäjauho ja luomuvehnäjauho (puolet ja puolet). Pieni nostatus ennen ja jälkeen pyörittelyn, ja vuokaan uuniin 200 asteeseen.

Jauhelihakastiketta keiteltiin ainakin 40 minuuttia. Mukaan tuli sipulia, jauhelihaa, paprikaa, mustapapuja, chiliä, tomaattimurskaa, pastakastiketta, jämät barbeque-kastikkeesta, tabascoa, balsamico-cremeä ja mausteita. Vegeversioon tuli yllättäen kasvismurekeainesta jauhelihan sijasta.

Tärkeintä keittelemisessä lienee se, että soosin pitää olla tujua, ja koostumuksen sellainen että kastike pysyy hyvin sämpylän välissä.



torstai 13. lokakuuta 2011

Rouheat pitsat

Nyt olen kyllä unta nähnyt, kun luulin nämä ohjeet jo tänne lisänneeni. Taitaa kuitenkin olla niin että palvelu tökki..kerta se on ensimmäinenkin! Vanhenevan nuoren dementiasta johtuen en tietenkään muista mitä kirjoituksia päästäni suoltui asiaan liittyen (viittaus ylläolevaan..), mutta laitetaas nyt sitten perusohjetta. 
Pitsat olivat hyviä, mutta pohjat tosi täyttäviä. Taidan seuraavan kerran tehdä pohjista vielä ohuempia, samalla saadaan lisää rapsakkuutta.  

Ready..steady..Meat!












4 pitsakiven kokoista pitsaa 
3 dl maitoa + 1 dl vettä
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
1 dl vehnäjauhoja + hieman kaulimiseen
3 tl leivinjauhetta
5 rkl öljyä

Sekoita pohjan ainekset kiinteäksi palloksi, ja jaa 4 osaan. Kauli ja/tai painele pyöreiksi pohjiksi vehnäjauhon avulla. Jos käytät pitsakiveä paistamiseen, niin suosittelen tekemään pitsat hyvin jauhotetulle leivinpaperille, josta pitsa on helppo valuttaa kiven päälle.


Lisää täytteet ja paista 230 asteessa 10-13 minuuttia.
Täytteiksi meillä tuli tällä kertaa:


Vege
  • Görans hot chili -kastike
  • karamellisoitua sipulia
  • mikrossa käytettyä ja maustettua kasvismurekeseosta
  • herkkusieniä
  • ananasta
  • fetajuustoa
  • oliiveja
  • juustoraastetta
Liha
  • Chilikastike
  • karamellisoitua sipulia
  • paistettuja pekonipaloja
  • kinkkua
  • ananasta
  • fetaa
  • juustoraastetta
Ennen uunia Liha
Ja Vege

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sunnuntai-illan chili

Kun on liian hauskaa, niin näemmä unohtaa täysin että terveellisestikkin voisi syödä. No nyt oli semmoinen viikonloppu. Vai oliko sen yhden hampurilaisen välissä jokin tomaatintapainen? 
No, eilen sitten otettiin pieni askel parempaan suuntaan, kun illalla syötiin 'chiliä'. Tortillasipsitkin olivat jotain ns. vähän parempia.

Olipas muuten hyvää. Täydellinen päätös viikonlopulle.


Lihansyöjän versioon tuli luomujauhelihaa, ja itselleni hälsans kökin kasvismureke-seosta. Resepti oli muuten sama kummassakin annoksessa, mutta kasvismurekeseosta tuli ruokaan puoli pussillista, ei 400 g.

Chili
2-3 annosta


1 sipuli
1 punainen paprika
1 vihreä ja 1 punainen chili
400 g jauhelihaa
1/2 prk tomaattikastiketta
1/2 prk kokonaisia tomaatteja liemessä
1/2 prk papusekoitusta
1/2 prk tomaattipyrettä
vähän vettä

Tujaukset:
ketsuppia
tabascoa
Görans chilikastiketta
Mustapippuria, chilirouhetta, cayennepippuria, suolaa

Juustoraastetta
tortillasipsejä


Paista jauheliha. Pilko paprika, sipuli ja chilit. Kuullota niitä pannulla hetken aikaa. Lisää jauheliha, tomaattikastike, tomaatit, pyre, ja mausteet. Katso kuinka paksua seoksesta tulee, itse lisäsin vettä n. 1 dl. Lopputuloksen pitäisi olla sellaista hieman paksua ruokaa jonka saa helposti tortillan päälle.

Keittele/hauduta padassa kannen kanssa 20-30 minuuttia. Lisää sitten pavut, ja keittele vielä kymmenisen minuuttia. Kokoa lautaselle: laita ensin chiliä, vähän juustoraastetta päälle, ja lopuksi tortillasipsit sivuille. Tarjoa heti. 



 

maanantai 26. syyskuuta 2011

Liioittelu kunniaan!

Viikonloppuna koitin uutta reseptiä sipulirenkaille, ja Man vs. Food -sarjan innoittama päätin tehdä liioitellun hampurilaisen. Lihansyöjän kerrostettuun unelmaan tuli jauhelihapihvi hyvästä paistijauhelihasta, pekonia ja revittyä possua kastikkeessa. Omaan kasvisversioon tuli kasvisfilee, fetakastiketta, tomaattia ja avokadoa. Lopputuloksiin oltiin tyytyväisiä.:)

Meat dripping..
Veggie
Possuna oli lapaa, johon hieroin ensin mm. mustapippuria, chilimaustetta, balsamicokermaa ja tabascoa.
  
Lapa meni pataan ja uuniin sipuleiden, chilien, chilikastikkeen, tumman Kozelin, ja tomaattimurskan kanssa. Pata oli uunissa 150 asteessa nelisen tuntia, ja sen jälkeen erottelin lihat rasvasta ja luista, sekä laitoin lihat takaisin liemeen jossa ne muhivat yön yli. 

Hampurilaisen kuoriksi tein sämpylöitä joihin käytin luomuvehnäjauhoja ja maalaisleipäjauhoja (Kungsörnen: mjöl av vete, korn, råg och havre, samt rågskållning och surdeg av råg). Tein sämpylöistä vähän leveämpiä ja ohuempia jotta täytteet pysyisivät paremmin sisällä. Kokeilin myös nostattaa leivät öljytyn kelmun alla, ja hyvinhän se onnistui.
 

Sipulirenkaiden resepti löytyi Zoom Yummy -blogista. Itse puolitin ohjeen, ja renkaita tuli silti ihan kiitettävä määrä. Nämä myöskin maistuivat parhaimmilta juuri uunista tulleina, eli ei ehkä kannata valmistaa ylimääräisiä myöhemmin lämmitettäväksi.

Sipulirenkaat

0,6 dl jauhoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl cayennemaustetta

250 ml jugurttia
2 munaa
1,2 dl jauhoja
200 g perunalastuja
2 sipulia

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Yhdistä jauhot, suola, mustapippuri ja cayenne.  Yhdistä toisessa astiassa jugurtti, munat, jauhot ja vispaa kunnes taikina on sileää.

Murskaa 200 g perunalastuja. 
Kuori 2 sipulia ja leikkaa noin 1 cm pakuisiksi renkuloiksi. 

Laita leivinpaperi pellille ja sudi 3 tl öljyä päälle. Laita pelti uuniin 5 minuutiksi. 

Pyörittele sipulirenkaat jauhoseoksessa. Kasta jokainen taikinaseoksessa, ja sitten paerunalastuseoksessa. Paista uunissa 8+8 minuuttia, kääntäen puolivälissä.






tiistai 20. syyskuuta 2011

Samaa ruokaa eri ruokaa..?

Tomaattimurska on yksi niistä asioista mitä en yleensä itse tee, laiskuuden, kiireen tai vaan sen takia että kaupan murskat ovat mielestäni ihan hyviä. Lisä- ja säilöntäainekeskustelu saa puolestani velloa jonkun aikaa ihan rauhassa, kertokaa minulle sitten valmiit tulokset kiitos.:)

Erilaisia tuotteita on kuitenkin paljon, ja jotkin ovat erityisen hyväksi koetut ja käyttöön vakiintuneet. Olenkin monesti miettiny onko niillä oikeasti merkittävästi eroa, tuleeko ruoka helpommalla vaivalla paremmaksi käyttämällä tuotetta x? Vai lentääkö vain mielikuvitus..?

Tässä pari asiaa linssikeiton tekemisestä, jotka ainakin itselläni vaikuttavat lopputuloksen makuun erittäin positiivisesti. Tai näin ainakin kuvittelen!;)


  • Tomaattimurska
Käytän Mutti tomaattimurskaa, kokonaisia tomaatteja tai kirsikkatomaatteja. Viimeksi löysin valkosipulista sekä yrttistä murskaa, jotka toimivat hyvin. Laitan myös usein mukaan tl pyrettä. 
  •  Kuullotus
Alussa kannattaa lämmittää pata, ja laittaa sinne reilusti oliiviöljyä sekä mausteita. Mausteina käytän paljolti tulista unkarilaista paprikaa (tätä laitetaan eniten), mustapippuria, cayennea, chilisekoitusta sekä tandoorimaustetta tai thai curry-maustetta. Pyörittele mausteita öljyssä sen aikaa, että mausteiden tuoksu valtaa koko keittiön. Lisää sitten tarvittaessa öljyä, ja silputtua sipulia sekä linssit. Kuullottele ja sekoittele hetken aikaa, eli pari minuuttia. Varo etteivät linssit tartu pohjaan.
Tässä vaiheessa laitan tuollaiseen perus-kokkipataan n. 5 dl vettä, kaksi pahvipurkillista tomaattimurskaa, pilkotut perunat, tabascoa ja suolaa.

  • Laitan joukkoon aina muutaman perunan. Peruna imee itseensä ihanasti makuja, ja tuo keittoon myös lisää 'täytettä''.
  • Jos käytät punaisia linssejä, ne ovat valmiita jo 15 minuutin haudutuksen jälkeen. Raa-at perunat vaativat kuitenkin reilun 20 minuutin haudutuksen. Kun keitto on valmista, puristan joukkoon vielä sitruunamehua.
  • Jos keitosta haluaa riittoisan, joukkoon voi vielä lisätä esimerkiksi paistettua jauhelihaa tai vaikka raakamakkaraa.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Erään päivän ruoka

Uunijuureksia + pihviä / kasvisfileetä + bearnaisekastiketta + karpalohyydykettä. Det var smakande!
 


Uuniin meni:
Porkkanaa
Lanttua
Perunaa
Punajuurta
Bataattia

Päälle:
Oliiviöljyä
Rosmariinia
Mustapippuria
Suolaa
Chilimaustetta
+ ripoteltua balsamico creamia
200 astetta, 30 minuuttia. Käännä puolivälissä.


Pihvit olivat tällä kertaa sisäpaistista, ja jonkinlaisen koneen läpi myllyttämät. Ne maustettiin suolalla, mustapippurilla ja chilillä. Paistuivat pannulla 2 minuuttia/puoli ja sitten toinen sama päälle = juuri kypsät).

 

torstai 8. syyskuuta 2011

Uuniherkkuja

Piti ottaa eilen kuva leikkuulaudan puuhista, sillä mukana oli niin hassun mallinen bataatti. Kaupasta löytyi tuollaisia pitkulaisia kaunokaisia..


Uuniin meni lohkottuna bataattia, porkkanaa, rosamundaa, punasipulia ja lanttua. Viipaleita kestittiin ensin öljyllä ja mausteilla, eli mm. rosmariini, provencen yrtit, pippurisekoitus ja basilika sekä suola pääsivät joukkoon. Paistoin juureksia n. 200 asteessa puolisen tuntia, ja käänsin puolivälissä. Tärkeintä on lienee saada lohkot pellille vain yhteen kerrokseen, jotta ne pääsevät rapsakoitumaan.


Seurana oli lihansyöjillä lehtipihviä, kasvissyöjällä porkkanalättyjä, sekä sienisalaattia.