Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. marraskuuta 2011

Pikaleipä

Leipä tuntui loppuvan eilen kesken, mutta hirveää leipomishinkua ei myöskään ollut. Päätin siten testata tällaista pikaohjetta, johon törmäsin Love food eat -blogissa. Leivinjauheella kohotettu leipä on tietenkin erilaista kuin hiivalla kohotettu, sellaista pehmeää ja hmm..pehmeää? Pidän leivissä vaihtelusta, joten tämä sopi iltaan kuin nyrkki..nyrkkeilysäkkiin?
Lisäsin ohjeeseen suolaa, sillä makeutta minun mielestä saa olla vain saaristolaisleivässä. Tärkeää on myös paistaa leipä loppuun asti, vaikka se päältä päin näyttääkin valmiilta jo melko nopeasti. Näin sisus ei jää puuromaiseksi.  
Pikaleipä
1 vuoka


7 dl jauhoja (laitoin osan kokojyvä-vehnää, osan sämpyläjauhoa, ja osan maalaisleipäsekoitusta. 'Rouheammat' jauhot suositeltavia.)
1 tl leivinjauhetta
hipsu sokeria
3 rkl pellavansiemeniä
3 rkl seesaminsiemeniä (itsellä oli jauhoissa siemeniä joten en lisännyt)
4,7 dl vissyä
0,5-1 tl suolaa

Yhdistä kuivat aineet. Lisää vissy, ja sekoittele puuhaarukalla taikinaksi.  Taittele taikina vuokaan. Laita päälle halutessa siemeniä tai kaurahiutaleita. Paista 200 asteessa 45-50 min.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pitsapalaset

Jotain sämpylän tapaisia tuli kerran tehtyä niin, että vuokiin laitettiin muutama pieni taikinapallero, jotka sitten ikään kuin sulivat yhteen uunissa. Tästä mieleeni tuli tehdä sama juttu mutta vähän isompana, ja täytteiden kanssa. Pitsataikinaa, jonka sisälle jotai mitä löytyi valmiina jääkaapista. Lopputulosta suosittelisin ehkä illanistujaisiin, kun vuoallisesta tulee niin paljon suupaloja. Tärkeää on myös pitää täytteet ns. vahvan makuisena, ettei taikina hallitse liikaa. 

Pitsapalaset
Isohko vuoallinen

0,6 dl lämmintä vettä

1 reilu tl kuivahiivaa

1,5 dl huoneenlämpöistä vettä

1 tl oliiviöljyä

4,7 dl jauhoja

hipsaus suolaa


Mittaa lämmin vesi ja sekoita hiiva siihen. Odota 5 minuuttia. Lisää loput vedestä ja öljy, sekoita.

Yhdistä suola ja puolet jauhoista. Lisää nesteet ja sekoita haarukalla. Lisää loput jauhot sekoittaen. Vaivaa 8-10 minuuttia pienellä määrällä jauhoja. Laita pallo öljyttyyn kulhoon kelmun alle. Anna kohota kaksinkertaiseksi.


Jaa taikina 2 tankoon, ja jaa tangoista yhteensä  reilut 20 yhtä suurta palaa. Pyörittele palat palloiksi.
Laita kuhunkin palloon vähän täytettä, esimerkiksi fetaa, mozzarellaa ja salamia.
Purista ja venytä reunat yhteen niin, että täytteitä ei näy mistään.
Asettele pallot saumapuoli alaspäin vuokaan. Kohota liinan alla puolisen tuntia. Ennen uunia sivele oliiviöljyllä, ja mausta esim. rosmariinilla, timjamilla, oreganolla, suolalla ja parmesaanilla.
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia kunnes palaset ovat saaneet väriä.
Voi nautiskella sellaisenaan, tai esim. tomaattikastikkeen kanssa. 

maanantai 26. syyskuuta 2011

Liioittelu kunniaan!

Viikonloppuna koitin uutta reseptiä sipulirenkaille, ja Man vs. Food -sarjan innoittama päätin tehdä liioitellun hampurilaisen. Lihansyöjän kerrostettuun unelmaan tuli jauhelihapihvi hyvästä paistijauhelihasta, pekonia ja revittyä possua kastikkeessa. Omaan kasvisversioon tuli kasvisfilee, fetakastiketta, tomaattia ja avokadoa. Lopputuloksiin oltiin tyytyväisiä.:)

Meat dripping..
Veggie
Possuna oli lapaa, johon hieroin ensin mm. mustapippuria, chilimaustetta, balsamicokermaa ja tabascoa.
  
Lapa meni pataan ja uuniin sipuleiden, chilien, chilikastikkeen, tumman Kozelin, ja tomaattimurskan kanssa. Pata oli uunissa 150 asteessa nelisen tuntia, ja sen jälkeen erottelin lihat rasvasta ja luista, sekä laitoin lihat takaisin liemeen jossa ne muhivat yön yli. 

Hampurilaisen kuoriksi tein sämpylöitä joihin käytin luomuvehnäjauhoja ja maalaisleipäjauhoja (Kungsörnen: mjöl av vete, korn, råg och havre, samt rågskållning och surdeg av råg). Tein sämpylöistä vähän leveämpiä ja ohuempia jotta täytteet pysyisivät paremmin sisällä. Kokeilin myös nostattaa leivät öljytyn kelmun alla, ja hyvinhän se onnistui.
 

Sipulirenkaiden resepti löytyi Zoom Yummy -blogista. Itse puolitin ohjeen, ja renkaita tuli silti ihan kiitettävä määrä. Nämä myöskin maistuivat parhaimmilta juuri uunista tulleina, eli ei ehkä kannata valmistaa ylimääräisiä myöhemmin lämmitettäväksi.

Sipulirenkaat

0,6 dl jauhoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl cayennemaustetta

250 ml jugurttia
2 munaa
1,2 dl jauhoja
200 g perunalastuja
2 sipulia

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Yhdistä jauhot, suola, mustapippuri ja cayenne.  Yhdistä toisessa astiassa jugurtti, munat, jauhot ja vispaa kunnes taikina on sileää.

Murskaa 200 g perunalastuja. 
Kuori 2 sipulia ja leikkaa noin 1 cm pakuisiksi renkuloiksi. 

Laita leivinpaperi pellille ja sudi 3 tl öljyä päälle. Laita pelti uuniin 5 minuutiksi. 

Pyörittele sipulirenkaat jauhoseoksessa. Kasta jokainen taikinaseoksessa, ja sitten paerunalastuseoksessa. Paista uunissa 8+8 minuuttia, kääntäen puolivälissä.






maanantai 19. syyskuuta 2011

Täytettyä leipää

Jääkaapissa oli vielä partaäijä-jugurttia, puolikas kurkku, vähän fetaa, ja vähän oliiveja. Jauhoja ja kuivahiivaa löytyi toisesta kaapista. Leipä niistä tuli. Hyvä leipä, tai kaksi.


Huijaava liina
2 keskikokoista leipää

Nestettä n. 4 dl = minulla oli n. 2,5 dl jugurttia ja loput vettä
1 pkt kuivahiivaa
1/2 kurkku raasteena
tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
3-viljan jauhoja

Sekoita keskenään huoneenlämpöinen (tai vähän lämpimämpi) neste ja hiiva. Lisää kurkkuraaste, suola sekä öljy. Alusta mukaan jauhot vähän kerrallaan. Laita jauhoja halutun koostumuksen mukaan; minä pidän taikinasta joka on hieman löysä mutta kuitenkin käsiteltävä. Vaivaa niin että taikina irtoaa helposti kulhon reunoista. Jätä kohoamaan liinan alle 30-60 minuutin ajaksi.

Valmis taikina kohotuksen jälkeen

Laita uuni päälle n. 200 asteeseen. 
Jaa taikina jauhotetulla alustalla kahteen osaan. Kauli kummastakin osasta suorakulmio, katso että pitkä sivu mahtuu pellille. Levyn ei tarvitse olla ohut, sillä silloin täytteet menevät helposti taikinan läpi rullausvaiheessa. 
Lisää päälle esimerkiksi fetaa, oliiveja ja pestokastiketta.



Rullaa levy pitkän sivun suuntaisesti. Rullaa päät ikään kuin itsensä sisään, näin leivän päistä tulee pyöreät ja täytettä ei valu ulos.
 

Laita pellille kohoamaan liinan alle 20 minuutiksi. Viillä terävällä veitsellä parit viillot, ja sudi vähän vettä päälle. Laita vettä myös uuninpohjalle uuninkestävään astiaan. 


Paistele uunissa kunnes leivät ovat kullanruskeat, saa olla jopa hieman tummempaakin väriä matkassa. Yleissääntönä on, että jos leipä on pohjasta koputettaessa kovahko ja kumeaääninen, se on kypsä.
 

Nautiskele viltin alle kääriytyneenä ihanan otson vieressä. Laita päälle esim. voita, tuorejuustoa, tai oliiviöljy-balsamicosekoitusta.
 





maanantai 5. syyskuuta 2011

Ihana intialainen

Juutuin vastikään dagen efter- olotilassa katselemaan huvituksekseni fab five:a. Ylläriksi näinkin siinä hyvältä vaikuttavan intialaisen ruuan, josta erityisesti leipä jäi mieleen uutena tuttavuutena. Tätä leipää testasinkin eilen. Ohje löytyi googlella, sekoitin siinä Kodin kuvalehden reseptiä ja jonkin Ylen ohjelman 'Bobbyn' reseptiä. Leipä soveltui oikein hyvin curryn seuraksi, ja oli ehkä hieman naania ruokaisampaa. 

Curryn kasvisversioon käytin hälsans kök:in grillattuja kasvisfileitä, ja lihaisaan versioon kananfileitä. 




Paratha-leipä

4–5 dl vehnäjauhoa
½–1 tl suolaa
1 tl sahramia
6 rkl voisulaa tai
kirkastettua voita eli gheetä
2 dl vettä
(1 tl ajowan eli intiankuminan siemeniä)
1. Sekoita suola ja sahrami jauhoihin ja lisää vesi. Alusta huolella noin 10 minuuttia. Peitä taikina ja jätä sivuun 10 minuutiksi.




2. Jaa taikina 12 palaan ja pyöräytä palat palloiksi (minä tein hieman isompia leipiä ja palluroita tuli siis 7. Kauli palloista ohuita pyöreitä kiekkoja ja levitä kunkin kiekon pintaan voisulaa. Ripauta pinnalle jauhoja ja halutessasi kuminaa.

Kääri kiekot tiukalle rullalle, ja kääri rulla itsensä ympärille. Kauli sitten taas kiekoksi.

 





3. Paista kuumalla, kuivalla paistinpannulla hetki, kunnes pinta on saanut kaunista paistoväriä. Käännä ja sipaise paistuneelle pinnalle voisulaa. Käännä vielä kerran ja levitä nyt päällä olevalle pinnalle voisulaa. Käännä taas ja anna kypsyä vielä hetki.



Curry

500 g kanan fileitä/filesuikaleita
1/2 prk Patak's tandoori currypasta 
Muutama rkl turkkilaista jugurttia

Ruokaöljyä
1 sipuli
Indian tandoori -maustetta + rkl currypastaa
Chili explosion -maustetta
Mustapippuria, cayennemaustetta, tabascoa, chilisoosia


1/2 prk Mutti murskattua tomaattia
Muutama rkl turkkilaista jugurttia
Ruokakermaa
(+ripsaus sokeria halutessa)

Curryä varten marinoin kanafileitä muutaman tunnin. Marinadiin laitoin tandoori currypastaa sekä partaäijä -jugurttia. 

Lämmitä pannu kuumaksi. Lämmitä hetki oliiviöljyssä mausteita ja currypastaa, lisää sipulit ja kanat. Ruskistuksen jälkeen lisää tomaattia, jugurttia ja loraus ruokakermaa. Keittele matalalla lämmöllä 20-30 minuuttia, välillä maistellen ja lisäillen mausteita tarpeen mukaan.


Sahramiriisi
2 dl basmatiriisiä
5 dl vettä
1 sipuli
1 tl suolaa
ruokaöljyä
1/2 sahramipaketti
ripsaus currymaustetta


Huuhtele riisit viileällä vedellä. Kuullota riisit ja sipuli oliiviöljyssä, ja lisää vesi sekä mausteet. Keittele matalalla lämmöllä n. 20 minuuttia. Kun vesi alkaa loppua, riisi on valmista. Sohi varovasti haarukalla riisiä irtonaiseksi.



torstai 1. syyskuuta 2011

Hampurilaskokeilua


Testasin vasta parit sämpyläohjeet hampurilaisia varten. Tämäkin ohje oli hyvä, tosin suomalaiseen makuun ehkä hieman makea ja erittäin ruokaisa..sämpylät kesti pakastamisen oikein hyvin.
Sämpyläohje tuli Food Networkiltä ja pihviohje tuli Pioneerinaiselta.




Pihvit:

Osta hyvää paistista jauhettua jauhelihaa. Lisää suolaa ja mustapippuria, sekä loraus soijakastiketta ja jonkin verran kermaa. Pyörittele pihveiksi, ja paina keskelle peukalolla kolo. Kun paistat pihvit pannulla, niistä tulee näin tasaisia (eikä keskeltä muhkuroita).




Sämpylät
  • 1 (1/4-ounce) package dry active yeast
  • 1 cup warm water, about 110 degrees F
  • 1/2 cup sugar
  • 1 egg, beaten
  • 2 teaspoons salt
  • 1 cup milk, scalded but cooled to warm
  • 4 ounces melted butter, plus 2 ounces
  • 5 cups flour, plus more, as needed
  • 6-cup, 3-inch muffin tin pan
Directions

In a standing mixing bowl with dough hook, dissolve yeast in warm water. Let sit until lightly foamy, then stir in sugar and add egg, salt, warm milk, and 4 ounces of butter. Slowly add 5 cups flour, adding more as needed to make an elastic dough. Mix well, then roll out to floured surface and knead dough for about 5 minutes.

Place dough in buttered bowl, cover with towel, and set in a warm place to rise until double in bulk, about 1 hour.

Lightly oil the muffin pan. Punch down dough and form dough into 1-inch balls. Place 3 balls in each muffin tin. Fill muffin pan, cover with towel, and allow to rise an additional 1/2 hour.

Preheat oven to 425 degrees F.

Brush with remaining melted butter. Bake in preheated oven for 10 to 15 minutes, until golden brown.




keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Leipäkokeiluja

Kokeilu 1.

Normisämpylöitä tulee tehtyä usein, ja aika samanmakuisiakin niistä tulee vaikka jauhoja ja nestettä vähän muutteleekin. Pari asiaa mitä olen huomannut kymmenien pellillisten jälkeen:
- taikinan nostatusajan ei tarvitse olla mitenkään pitkä, 30 min. riittää.
- tuntuu olevan ihan sama laittaako kuivahiivan suoraan nesteeseen vai laittaako sen jauhojen sekaan.
- siirappi ja hunaja ajaa saman asian.
- jos laittaa nesteeksi veden lisäksi piimää, sämpylät pysyvät parempina.



Tämänkertaiset sämpylät:

4 dl vettä + 1 dl piimää
1½ rkl hunajaa

½ rkl suolaa
1 pss kuivahiivaa

2 tl siemensekoitusta
3 dl sämpyläjauhoja

1 dl kaurahiutaleita
8-10 dl vehnäjauhoja

rypsiöljyä


Lämmitä neste n. 42 asteiseksi. Lisää suola ja hunaja sekä siemenet. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoja ja lisää jauhot ja hiutaleet hiljalleen vaivaten. Lisää loppuvaiheessa rypsiöljy.
Kohota taikinaa n. 30 minuuttia liinan alla lämpöisessä paikassa. Leivo taikina pitkulaisiksi sämpylöiksi ja kohota liinan alla 10 minuuttia. Paista uunissa 200 asteessa, sämpylät ovat valmiita kun saavat hieman kullanruskeaa väriä pintaansa.



Kokeilu 2. Maalaisleipä

Yksi asia mikä mieltäni alati askarruttaa on leipämäinen leipä. Siis sellainen kunnon iso mötikkä. Miten leivän saa kohoamaan tarpeeksi ja maun kohdalleen?

Löysin tällä kertaa Viva ciabatta - blogista mielenkiintoisen ohjeen, jossa oli tehty omaa versiota Yhteishyvä -lehden ohjeesta. No minä pistin vielä omat näppini peliin ja tein oman versioni. Oikein hieno leipä tuli, olisi luullut ammattilaisen tekemäksi.:)


3 dl vettä

4 rkl fariinisokeria
1 dl grahamjauhoja

1 pussi kuivahiivaa

3+2 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

2 tl oliiviöljyä


Sekoita yhteen vesi, sokeri, hiiva ja grahamjauhot sekä 3 dl vehnäjauhoja.
Laita peiteltynä jääkaappiin ja anna muhia yön yli.

Ota seuraavana päivänä taikina jääkaapista, laita kippoineen päivineen lämpenemään esim. tiskialtaaseen johon on laskettu vähän kuumaa vettä.
Sekoita 2 dl jauhoja ja suola keskenään. Ala alustamaan jauhoja taikinaan; itse piti laittaa osissa koska taikina oli sen verran kovaa alussa. Vaivaa hyvin jotta saat sitkon aikaan. Sitkoa voi testata venyttämällä taikinaa käsien välissä; jos taikina venyy ohuenohueksi tasaisesti ja ratkeilematta, olet vaivannut tarpeeksi.
Anna taikinan levätä puolitoista tuntia öljytyssä astiassa liinan alla.

Kauli taikina nelikulmion muotoon levyksi ja rullaa se pötköksi. Rullauksen ei pitäisi näkyä leivän päissä, eli rullaa niin että venytät rullaamatonta kohtaa aina rullattua leveämmäksi, niin että itse rulla rullautuu itsensä sisään. Laita leivinpaperin päälle saumapuoli alaspäin. Kohota puolituntia liinan alla. Tee viillot ristiin juuri ennen paistoa.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Paista leipää tuossa lämpötilassa 10 minuuttia, sulje sitten uuni ja annan leivän paistua vielä 15 minuuttia. (laita tarvittaessa foliota).





keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tunnbrödsrullaati rullaa

Kesällä tuli tehtyä lähellä länsirajaa naapureitten snagariruokaa. Oli se hyvää, vaikkei ehkä kovin useasti kannata syödä terveydellisistä syistä.;) Voin kuvitella kuinka lajike maistuisi talvella kylmänä sunnuntaipäivänä..ja vaikka nyt hetikin.
Ohjeen koppasin alunperin Insanityltä, jossa hyvin yksityiskohtainen kertomus rullista. Suosittelen!
Kuvassa itse rieskat ennen täyttämistä.




Rieskat

25 g tuorehiivaa
450 g vehnäjauhoja
300 g ohrajauhoja
1 tl suolaa
75 g voita
5 dl maitoa
noin 20ml hunajaa
vehnäjauhoja kaulitsemiseen

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murusta hiiva joukkoon. Lisää hunaja, suola ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää. Vaivaa hyvin.
Lisää lopuksi sulatettu voi.
Anna taikinan levätä noin 3o min.
Tee taikinasta pötkö ja ota pötköstä noin 150g paloja.
Kaulitse palat halkaisijaltaan 20-25 cm lätyiksi pannun koon mukaan.
Kuumenna pannu kuumaksi ja paista rieskoja keskilämmöllä/miedolla lämmöllä noin 3min/puoli eli kunnes leipänen saa pintaansa kauniin ruskean värin.
Laita valmiit rieskat keittiöpyyhkeen päälle ja pidä rieskat peitettynä.
Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Täytteeksi järjestyksessä:

- perunamuusia
- paistettua sipulia
- hälsans kök -soijanakkeja pannulla paistettuna
- sinappia ja ketsuppia
- itsetehtyä katkarapusalaattia tahi ica:n räksalladia.
Lihansyöjille voi paistaa puolitettuna pannulla hiillosmakkaraa.







maanantai 23. elokuuta 2010

Skonssipalaa

Yksi päivä piti alkaa iltapalaa varten testaamaan herkku&koukkulassa olevaa skonssiohjetta. Tuli helpolla hyvää! Suosittelen tosin nauttimaan palleroiset heti samana iltana. Hyvää esim. valkosipulipikkelsin kanssa!



4 dl vehnäjauhoja
2 dl 4-viljan hiutaleita (itse laitoin 1 dl aamuista puuroa ja 1 dl eloveena -hiutaleita)
1 tl soodaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
3,6 dl piimää

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää lopuksi piimä. Nostele taikinasta lusikalla 8 taikinapalleroa leivinpaperin päälle. Sivele pinta piimällä ja ripottele siihen hieman jauhoja. Paista 220-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Yksin kotona 2: quesadillat

Keittiön ja asunnon väliaikaisena yksinhuoltajana päädyin tekemään quesadilloja, joissa oli enemmän kuin yksi herraskarhulle puistatusta aiheuttava ainesosa (mutta omia lemppareitani..) Kylkeen vielä huurteinen budejovicky budvar, Woody Allenin uusin, ja jälkiruuaksi punaherukka-marenkijäätelöä. Huhhuh!:)


1 quesadilla, 4 palaa

2 tortillakuorta
3 herkkusientä

2 kourallista pestyä pinaattia
4 kirsikkatomaattia
5 cm pätkä kevätsipulin vartta
voita paistamiseen
1/3 pkt äkta grekista feta
1/2 luomu - buffalamozzarella
Mausteita: rouhittua mustapippuria, minttua, tilliä, ja muita yrttejä maun mukaan.

Paista pannulla vähässä voissa pinaattia niin, että ylimääräiset nesteet lähtevät. Lisää pilkotut sienet, tomaatit ja sipulit. (jos tomaatit tuntuvat kirpeiltä, lisää hieman hunajaa). Paistele kunnes sienet ovat kypsiä. Lisää mausteet. Murustele feta kuppiin, ja kaada pannun sisältö sekaan ja sekoita. Lisää pannulle voita, ja käytä kumpaakin tortillakuorta pannulla makua saamassa. Jätä toinen kuori pannulle, ja revi sen päälle pieniä palasia mozzarellaa. Lisää sitten täyte kupista, lisää uudestaan mozzarellaa, ja lopuksi toinen tortillakuori. Paista hetken aikaa niin että juusto alkanut sulamaan, ja käännä lautasen avulla. Quesadilla on valmis
kun kuoret ovat saaneet vähän väriä, ja juusto on täysin sulanut.


torstai 3. joulukuuta 2009

Sämpylöitä onko heitä

..vai menikö jo kaikki? Sämpylät on aina parhaita tuoreena, ja joskus on käynyt niinkin että vielä kun pelti on kuuma niin sämppärit on hävinny parempiin suihin. Hyvä näin. Tässä taas yksi ohje, jonka sain työkaverilta. Hyviä ja kuohkeita tuli!




Pellillinen sämpylöitä

2 dl vettä + 1/2 dl maitoa
1/3 hiivaa
suolaa
vähän öljyä
3 rkl hunajaa
vehnäjauhoa, leseitä ja spelttijauhoja

Sekoita vesimaitoon hiiva, suola, öljy ja hunaja. Lisää jauhoja pikkuhiljaa, itse laitan leseet ensimmäisenä. Alustetaan löysäksi taikinaksi, ja kohotetaan.
Pyöritä kohonneesta taikinasta nopeasti sämpylät jauhojen avulla, ja kohota pellillä. Paista 200 asteessa kunnes sämpylät ruskettuvat (10-15 min?).

Tähän piti laittaa syksyltä kuva sienimetsältä, värejä kun kaipaan.
Tulis nyt edes lunta niin ois valoisampaa!


maanantai 8. kesäkuuta 2009

Skonssit

Kokeilin susihukkasen testaamaa ohjetta ruohosipuliskonsseille. Ruohosipulia ei kaupungista tietenkään löytynyt, joten tuli nyt sitten pelkkiä skonsseja. Toinen ongelma oli se että nämä eivät kerrassaan nousseet juuri yhtään..tätä pitää selvitellä. Maku kyllä oli aivan mainio, tosi hyvin sopi tuo cayennepippuri leipäsiin. Ja kun syöjille ei kerrottu mitään näistä nousemisongelmista, ei sitä osattu edes kaivata.;)


The Skons
9 kpl

2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl suolaa
100g ruohosipulituorejuustoa
60g kevyt -juustoraastetta
1 dl rasvatonta maitoa


Sekoita kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, cayennepippuri, suola, tuorejuusto, ja n. puolet juustoraasteesta. Tee taikinan keskelle kuoppa ja kaada maito siihen. Sekoita notkeaksi taikinaksi. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka maitoa.
Laita taikina jauhotetulle alustalle ja kauli tai painele se n. 2 cm pakuiseksi. Ota taikinasta leipäsiä pyöreällä muotilla, laita ne pellille, voitele maidolla ja jaa loput juustoraasteesta pinnalle ja paista 200 asteessa n. 15 min.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Monimuotosämpylöitä

Kanssaeläjä lähti lomailemaan koti-kotia, ja minä sen myötä sain tehdä sämpylöitä vain ja ainoastaan omaan makuuni..:) Nam.


Pellillinen sämpylöitä

3,5 dl vettä
reilu 1/3 hiivapaketista
rkl maitorahkaa
loraus rypsiöljyä
suolaa, sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
muutama rkl auringonkukan siemeniä
seesaminsiemeniä
luomujauhoja
+ täytteet

Taikina tehdään ihan normaalisti. Jauhoja lisäsin sen verran, että taikinasta tuli pehmoista, mutta kuitenkin irtosi reunoista vaivauksen jälkeen.
Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, vaivaa siitä ilmat pois, ja kauli se levyksi
pöydällä. Lisää levyn päälle haluamiasi täytteitä. Minulla tuli tällä kertaa:
ruohosipuli -tuorejuustoa
vuohenjuustoa
kalamata -oliiveja viipaleina

Kääri levy rullalle, leikkaa palasiksi ja paista noin 200 asteessa.





maanantai 8. joulukuuta 2008

Täytetyt lämpimät rullat

Eilen tein rullia, jotka taitavat olla sekoitus shawarmasta, gyros-kebabista ja pitaleivistä joista tuossa yksi päivä lueskelin. Ideana oli tehdä itse leipämäinen kuori, jonka sisään keksiä jotain hyvää täytettä.Tein kasvis- ja lihaversion, joista kasviksesta tuli liian kuiva, mutta lihasta oikein hyvä. Gyrosmaiseen tapaan sisälle tuli lihan/kasvisten lisäksi tzatzikia, sinappi-kurkkusalaattia ja ranskalaisia. Siihen kuivakkaan kasvisversioon tuli falafelpullia, ja en ole vielä ehtinyt miettiä mikä sopisi paremmin.


Täytetyt lämpimät rullat

(kuoria 7 kpl)
(lihatäytettä 2:n kuoreen)

Kuoret:
2 dl 42-asteista vettä
1/2 prk bulgarian jugurttia
n. 3 dl pizzajauhoja (sis. durumjauhoja)
n.3 dl rågsiktia (ruissihtijauhoja)
1 tl suolaa
1/2 pss kuivahiivaa
1/2-1 dl rypsiöljyä

Täyte:
400 g marinoituja porsaansuikaleita oikein ohuina suikaleina
(itsellä oli Stockmannin valmiiksi marinoimia porsaan kinkkusuikaleita; marinadiin sisältyi mm. bulgarian jugurttia, tahinitahnaa, valkosipulia)
mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta, cayennemaustetta
soijakastiketta, tabascoa, balsamicoa
Tikkuranskalaisia pakkasesta
tzatzikia
(sinappikurkkusalaattia)
sinimailasen ituja
(esim. tomaatti ja salaatti sopii myös)

Tzatziki:
Valuta 1 prk bulgarian jugurttia esimerkiksi suodatinpaperin ja lasin avulla. Lisää valutettuun jugurttiin 5 cm pätkä kurkkua ihan pieneksi pilkottuna, maun mukaan pilkottua valkosipulia, ja mustapippuria. Anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa.


Kuoret:
Sekoita vesi ja jugurtti keskenään, lisää kuivahiiva ja suola. Sekoittamisen jälkeen lisää pikkuhiljaa jauhoja, ja vaivaa taikinaan vähän sitkoa. Laita liinan alle turpoamaan 1/2 - 1 tunniksi. Vaivaa sitten joukkoon öljy. Jauhota pöytä tai alusta, ja kaada taikina siihen. Laita pannu lämpiämään (teflon-pintainen isohko pannu). Jaa taikina noin 7 palaseen, ja ala kaulimaan ensimmäistä palasta ympyrän muotoon. Kun pannu on kuuma, laita ensimmäinen 'lätty' pannulle. Pannulle ei laiteta mitään rasvaa tai öljyä. Oman hellan levy oli 1-12 asteikolla pääosin kohdassa 6-7. Taikina alkaa vähän kuplimaan, kannattaa seurata tarkkaan kuinka kauan aikaa yhden puolen paistuminen vie. Kun pinnassa alkaa näkyä ruiskeita täpliä, paista vielä toista puolta hetken aikaa. Jos et ole varma kuoren kypsyydestä, maista sitä kun se on hetken jäähtynyt. Paistele loputkin kuoret, voi olla että levyä täytyy loppua kohden laittaa vähän pienemmälle.

Täyte:
Ota suikaleet huoneenlämpöön hyvän aikaa ennen paistamista. Lämmitä esim. valurautapannu, laita pannulle vähän öljyä ja suikaleet sekaan. Porsaan suikaleissa ei mene kauaa aikaa. Kun suikaleet alkavat olemaan kypsiä niin maistele vielä mausteitten ym. tarve.
Paistele ranskalaisia uunissa pakkauksen ohjeen mukaan.

Kun täyte, ranskalaiset, kuoret ja tzatziki ovat valmiit, kokoa kuoret. Laita kuoren päälle tzatzikia, halutessasi esim. ituja, sipulia ja tomaattia, sekä lihasuikaleet ja pieni kourallinen ranskalaisia. Kääräise kuori täytteen ympärille, ja tarjoa esim. leivinpaperista tehdyssä tötterössä.


torstai 4. joulukuuta 2008

Peltisämpylät

Tein sämpylöitä pitkästä aikaa, ja koska se pyörittäminen ei ole oikein ikinä ollut herkkua niin levitin taikinan koko pellille semmoisenaan = peltisämpylät. Kinuskikissan sivuilla oli tähän hyvä vinkki, eli että pellillä oleva taikina leikataan jo ennen paistoa palasiksi. Hyvin onnistui, jos ei lasketa pientä sormien kärähtämistä kun ei malttanut odottaa että sämppärit jäähtyisivät...;)



Peltisämpylät
20 kpl

5 dl maitoa
1 pkt hiivaa
1 tl sokeria
vajaa rkl suolaa
1-2 rkl jauhettua karpalorouhetta
valkosipulijauhetta, monen yrtin maustetta
13 dl sämpyläjauhoja (käytin Myllärin)
0,5-1 dl rypsiöljyä
Pähkinäsekoitusta murskatuista pekaani- ja cashewpähkinöistä
seesaminsiemeniä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, ja murentele joukkoon hiivapala ja sekoita hyvin. Lisää suola, sokeri, rouhe ja mausteet. Ala lisätä jauhoa muutamassa osassa, ja seuraa milloin taikinassa alkaa olla tarpeeksi jauhoja. Taikinan ei tarvitse olla löysää, mutta ei liian sitkeääkään (minulla tähän meni tuo 13 dl). Vaivaa taikinaa sitkon saamiseksi, ja loppuvaiheessa lisää rypsiöljy ja vaivaa se joukkoon. Laita taikina kohoamaan liinan alle tunniksi.

Kun taikina on turvonnut suunnilleen kaksinkertaiseksi, vaivaa siitä jauhotetuilla käsillä ilmat pois. Levitä sitten taikina pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi (minun levyni oli noin 40x40 cm) Leikkaa hyvällä veitsellä levy palasiin, eli esim. 4x5 palaseksi. Palasten ei tarvitse olla täysin irti toisistaan. Anna palasten vielä kohota liinan alla parikymmentä minuuttia.

Voitele sämpylät vedellä, ja lisää päälle halutessasi esim. pähkinäsekoitusta ja seesaminsiemeniä. Laita sämpylät uuniin 200 asteeseen alaosaan, minulla paistaminen vei noin 17 minuuttia.
Kun sämpylät ovat vähän jäähtyneet, taittele palaset irti toisistaan.

torstai 16. lokakuuta 2008

Foccaccia

Tästä foccacciasta tuli aivan hyvä. Sormisuolaa olisi voinut olla vähän enemmän, en sitä paljoa laittanut kun ajattelin että oliiveissa on suolaista tarpeeksi. Päälle sopisi varmaan myös fetajuusto, raastetu mozzarella yms. jos haluaa mehevämpää.


Foccaccia
pieni pellillinen

3,5 dl kevytmaitoa
yksi kynnetön valkosipuli
1 rkl kuivahiivaa
2,5 dl grahamjauhoja
3,5 dl vehnäjauhoja
muutama rkl rypsiöljyä
kourallinen mustia oliivea siivutettuina/palasina
sormisuolaa
tuoretta rosmariinia


Lämmitä kattilassa maito. Kun maito on kuumaa, lisää silputtuna valkosipuli, ja anna kiehua muutaman minuutin. Jäähdytä.
Lisää noin 42 asteiseksi jäähtyneeseen maitoon kuivahiiva ja suola, ja sekoita hyvin. Ala lisäämään jauhoja vähän kerrallaan, sekoita ensin puuhaarukalla ja lopuksi käsillä. Vaivaa sen verran että taikinaan tulee sitko. Pistä liina kulhon päälle, ja anna taikinan turvota noin tunnin ajan.
Laita uunipellille leivinpaperi, ja sivele se rypsiöljyllä. Laita taikina paperin päälle, ja taputtele sekä kauli sitä pellin muotoon, sen paksuiseksi kuin haluat. Sivele levy rypsiöljyllä. Tässä välissä voit pilkkoa ainekset joita haluat foccacciaan. Itse laitoin tällä kertaa tuoretta rosmariinia ja mustia oliiveja sekä suolaa. Kun taikina on ehtinyt vähän aikaa levähdellä pellillä, tee siihen koloja vaikka sormillasi. Lisää suolaa, yrtit, ja oliivit. Laita uuniin paistumaan 225 asteeseen siksi aikaa, että foccaccia alkaa saada väriä.