Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


maanantai 24. marraskuuta 2008

Nopea iltapala

Perjantaina kaivattiin nopsaa iltapalaa, ja sellainen tehtiin aineksista jota sattui olemaan valmiina jääkaapissa. Siinä sivussa meni muutama lasillinen Veneton Anselmi San Vincenzo-valkkaria, nam nam!:)


Iltapala:

- Coctail-tikuissa
:
fetajuustoa kuutioituna (Apetina)
kurkkua palasina
vesimelonia palasina
(kinkkuleikkelettä lihansyöjälle)
tarjolla myös viinirypäleitä

- rukiisia ruissulhaspiirakoita, joissa päällä levitettä, juustoa ja paprikaa

- pistaasipähkiöitä

- ohuita piparkakkuja, jossa päällä pieni lusikallinen Valion maustettua rahkaa (rommi-rusina) sekä raastettua valkosuklaata

perjantai 21. marraskuuta 2008

Tofupihvi-hampurilainen

Eilen päätin koittaa tehdä tofupihvejä hampurilaista varten. Ruoasta tuli kyllä hyvä, mutta olisin kaivannut lisää makua pihveihin. Itse olen saanut kunnolla makua aikaan vain marinoimalla, eli seuraavalla kerralla marinoin tofupalat yön yli.


Tofupihvi-hampurilainen
3 hlö:lle

pkt tofua, ei pehmeää
(marinadi:
1 dl chiliketsuppia tms.
1/2 dl rypsiöljyä
1/4 dl soijakastiketta
1/4 dl balsamicoa
1 tl tomaattipyrettä
puristus limestä tai sitruunasta
mustapippuria, basilikaa, oreganoa, paprikajauhetta)
1 dl kuivattua sipulirouhetta
1 dl jauhoja
mausteita tarvittaessa
1 kananmuna
1-2 rkl vettä
barbeque -lohkoperunoita pakkasesta
coleslaw -salaattia
metsäsienisalaattia
suolakurkkuja pilkottuna
tuorejuustoa
salaatinlehtiä
ruissämpylöitä kuoriksi

Leikkaa tofupala viipaleiksi poikittaissuunnassa, vaikka 0,5-1 cm paksuiseksi. Laita viipaleet talouspaperin päälle, ja toinen paperi vielä päälle niin että palaset vähän kuivuvat.
(tee marinadi: sekoita kaikki marinadin ainekset yhteen. Laita tofupalat marinadiin varovasti, ja pidä jääkaapissa yön yli)
Laita perunat leivinpaperin päälle pellille, ja laita uuniin 225 asteeseen (tai niinkuin pakkauksessa sanotaan). Riko kananmuna lautaselle ja vispaa sekaisin veden kanssa. Laita toiselle lautaselle jauhot, sipulirouhe ja mausteita. Kääntele tofupalasia varovasti ensin kananmunaseoksessa, ja sitten jauholautasella. Laita palaset leivinpaperille. Kun perunat ovat olleen uunissa enintään 10 minuuttia, laita uuniin myös tofupalat perunoiden viereen. (palat voi hyvin paistaa myös pannulla ruokaöljyssä, mutta itse pidän tofun koostumuksesta enemmän kun se on ollut uunissa) Kun perunat ovat valmiit (yhteensä niitä pitää paistaa noin 20 min.), niin tofupihvit ovat myös. Kokoa hampurilainen: lämmitä sämpyläkuoret esim. leivänpaahtimessa, uunissa tai leipägrillissä. Laita väliin tofupalasten lisäksi esimerkiksi tuorejuustoa, coleslaw'ta, ketsuppia, salaatinlehtiä, juustoa, suolakurkkuja jne. Metsäsienisalaatti sopii myös perunoiden kanssa.

torstai 13. marraskuuta 2008

Kinuskikakku

Kakut ovat suurta herkkuani, ja niitä pitää tehdä aina kun on pienintäkään syytä. Nyt kuitenkin oli kaksikin syytä eli isänpäivä ja synttärit, ja halusin niiden kunniaksi koittaa jotain itselleni uutta ohjetta. Houkutteleva, joskin aikaa vaativa, ohje löytyi Kinuskikissalta. Itse kinuskin teko oli uutta, ja voin sanoa nyt kokemuksesta että kovin herkästi en enää valmiskastikkeita ostele.:) Kakku onnistui hyvin, joskin olen aika sählääjä tuon koristelupuolen kanssa.;) Suosittelen ohjetta lämpimästi! (Kinuskikissan sivuilta löytyy todella yksityiskohtainen ohje)




Kinuskikakku
26 cm vuoka

Pohja:
3 ¾ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

5 munaa (huoneenlämpöisiä)

2 ½ dl sokeria
1 ¼ dl kiehuvaa vettä

Voitele ja korppujauhota vuoka. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Laita vesi kuumenemaan kattilaan (laita vettä reilusti). Vatkaa munat ja sokeri oikein kuohkeaksi vaahdoksi.Ota nyt mitta-astiaan ohjeessa sanottu määrä juuri kiehautettua vettä, ja ala lisäämään sitä hyvin pieninä annoksina taikinaan samalla jatkaen vatkaimella sekoittamista täydellä teholla. Siivilöi tämän jälkeen jauhoseos vaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Kaada taikina vuokaan, ja paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Suojaa pinta jonkin ajan kuluttua niin ettei se pääse tummumaan liikaa.
Kumoa kakku aika pian uunista ottamisen jälkeen. Kun se on jäähtynyt hyvin, leikkaa se kolmeen osaan.

Täyte:

8 dl kermaa
4 dl fariinisokeria
200 g tuorejuustoa
4 liivatelehteä
1/2 dl vettä
150-200 g sokeroimattomia puolukoita

Laita puolet kermasta (4 dl) kattilaan yhdessä fariinisokerin kanssa. Kuumenna välillä sekoitellen, kunnes seos kiehuu, ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Laita kattila sitten kylmään vesihauteeseen, ja kun seos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, laita kattila vielä jääkaappiin.

Vaahdota loppu kerma (4 dl). Sekoita joukkoon tuorejuusto. Itselläni tuorejuusto oli sekoittamisvaiheessa jääkaappikylmää, ja en saanut kunnolla sitä sekoittumaan. (eli voisi auttaa ehkä jos se olisi hetken huoneenlämmössä?)

Kun kinuskikastike on kylmää, vatkaa sitä sähkövatkaimella täydellä teholla, kunnes kastike on selvästi paksuuntunut. Se ei kuitenkaan saa mennä rakeiseksi eli älä vatkaa liikaa. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita täytteeseen.

Koska omassa täytteessäni oli tuorejuusto-möykkyjä, laitoin täytteen pohjien päälle siivilän kautta. Tämä piti tietenkin tehdä nopeasti, ennen kuin liivatteet alkoivat vaikuttelemaan. Täyttäminen tapahtui näin:

Ala kokoamaan kakkua sen paistovuokaan. Kaada 1/4 täytteestä vuokaan 1. kostutetun pohjan päälle, ripottele pinnalle puolukat, ja peitä ne samalla määrällä täytettä. Laita toinen kerros pohjasta päälle ja kostuta se. Laita lopusta täytteestä puolet pohjan päälle, lisää puolukat, ja laita loput taikinasta taas puolukoiden päälle. Laita viimeinen osa pohjasta päälle. Kääri koko komeus muoviin tai folioon, ja laita jääkaappiin hyytymään.

Itse pidin kakun hyytymässä ja 'muhimassa' melkein vuorokauden verran ennen koristelua, ja tulos oli hyvä.

Kuorrutus:

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Laita ainekset teflonpintaiseen kattilaan, ja kuumenna välillä sekoitellen kiehuvaksi. Alenna vähän lämpötilaa, ja jatka keittämistä edelleen sekoitellen noin 20 minuutin ajan. Kun kinuski alkaa selvästi paksuuntumaan, tee vesilasitesti vaikka useampaankiin kertaan. Eli ota pikkulusikalla vähän kinuskia, ja pudota pieni nokare vesilasiin kylmään veteen. Kaada vesi pois. Jos kinuski on liuennut osittain veteen, se ei ole vielä valmista. Jos nokareen saa poimittua ehjänä lasin pohjalta, kinuski on valmista! Kaada kinuski heti kakun päälle, ja levitä se tasaisesti lastalla kakun 'kansiosaan'.

Kun kinuski on hetken ehtinyt jäähtyä, koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse laitoin kermavaahtokoristeet ja hieman helminonparelleja. Käytin Flora vispiä, jota meni 4 dl.





keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Makaronilaatikko

Tänään meillä juhlitaan synttäreitä ja myöhästynyttä isänpäivää! Ennen kakkua pitää kuitenkin syödä jotain oikeaa ruokaa, ja makaronilaatikko tuli eilen sopivan nopeasti valmiiksi. Vuoan vasempaan reunaan tuli myös allekirjoittaneelle oma vege-osio, joka kuvassa näkyykin vähän erivärisenä.;)


Makaronilaatikko
4-6 hlö:lle

tummaa tai täysjyvämakaronia
1/2 kasvisliemikuutio
400 g naudan jauhelihaa
pekonia valmiina kuutioina
1/2 prk savuporosulatejuustoa (pieni rasia)
1/2 prk kolmen juuston kermaa
1/2 prk tomaattimurskaa (yrttinen, pahvipurkki)
mustapippuria, basilikaa, suolaa
kananmuna
hiukan korppujauhoja ja flora culinessea

Keitä makaronit vedessä, johon on liuotettu kasvisliemikuutio ja vähän suolaa. Makaronien määrä riippuu uunivuoan koosta, ja pussin kyljestä saa myös ohjeita. Itsellä makaronia taisi mennä n. 6 dl. Kun makaronit ovat kypsiä, laita ne odottamaan siivilään.
Paista jauheliha ja pekonikuutiot. Lisää tomaattimurskaa, mausteita, ja lopuksi sulatejuustoa pieninä palasina.
Sekoita jauheliha-pekoni ja makaronit uunivuokaan (vuoan voi voidella, jos ruoka siihen tarttuu helposti). Sekoita ruokakerma ja kananmuna yhteen, ja lorauttele seos laatikon päälle tasaisesti. Lisää pikkuisen korppujauhoa päälle, ja sen päälle vielä halutessa flora culinessea ristiin rastiin. Laita uuniin 200 asteeseen. Paistoaika riippuu taas vuoan koosta ja ruuan määrästä, minulla vuoka oli uunissa 40 minuuttia. Laitoin myös loppuvaiheessa foliota päälle, ettei ruoka pääsisi kuivahtamaan.

Vege-osio vuoan laidassa oli pikaversio. Eli laitoin mitta-astiaan 1-2 dl vettä, ja sinne siihen sopiva määrä soijarouhetta. Kun soijarouhe oli hieman turvonnut, laitoin joukkoon hieman tomaattimurskaa ja sokeria, ja seoksen hetkeksi mikroon kuumenemaan. Sen jälkeen lisäsin tuore- tai sulatejuustoa, ja mausteita (mustapippuria, cayenne-pippuria, valkosipulijauhetta ja basilikaa) sekä suolaa ja soijakastiketta ja tabascoa. Hyvä tuli!;)

tiistai 11. marraskuuta 2008

Tomaattikastike pastalle

Nopeaa ja hyvää on perus- tomaattikastike pastalle. Pastana minulla oli tuoretta pinaattipastaa, johon keittämisen jälkeen sekoitin vähän voita ja parmesaania.
Kastikkeeseen saa proteiineja helposti, kun lisää pestyjä punaisia linssejä tai soijarouhetta.

Tomaattikastike pastalle
2-3 annosta

pahvipurkillinen tomaattimurskaa, esim. yrttistä
1 rkl tomaattipyrettä
loraus soijakastiketta
mustapippuria, basilikaa, chilirouhetta, timjamia
tuoretta yrttiä (jos sattuu olemaan, itselläni oli rucolaa)
sokeria

Laita tomaattimurska kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää pieni tl sokeria, tomaattipyre, soijakastiketta, ja mausteet. Keittele parikymmentä minuuttia niin, että kirpeys lähtee vähän pois. Lisää mahd. yrtit lopuksi. Joukkoon sopii myös esim. mustat oliivit, tofupalaset, feta, aurinkokuivattu tomaatti jne.



maanantai 10. marraskuuta 2008

Halloumisalaatti

Halloumisalaatti on täyttävää ja hyvää, ja siitä saa helposti erilaisia versioita. Viikonlopun ruoan kanssa (kts. kuva 'Kermaperunat & uunikasvikset') tehtiin hedelmäistä salaattia, jota jäin kaipaamaan edellisen viikon lomareissulta. Silloin salaatti suunniteltiin yhdessä veljeni vaimon kanssa.:)

Halloumisalaatti
4-6 hlö:lle

2 pakettia kevythalloumia
pieni jäävuorisalaatti, tai iso ruukku jääsalaattia
rucolaa oman maun mukaan, itse laitoin kourallisen
3 omenapäärynää
puolikas kurkku
iso terttu vihreitä viinirypäleitä
yksi keltainen paprika

kastikkeeksi:
loraus hedelmämehua sekoitetaan purkilliseen monen hedelmän pilttiä tms.
(esim. mango-ananas-päärynä)

Laita revitty/pilkottu salaatti kulhoon, ja sekoita joukkoon rucolaa, paloiteltu kurkku, omenapäärynät, rypäleet josta siemenet on otettu pois, ja pilkottu paprika. Halloumin voi laittaa kahdella tapaa: joko pilkkoa ensin ja paistaa pienissä erissä, tai sitten leikata halloumi viipaleiksi, paistaa, ja pilkkoa sitten. Kun halloumipalaset ovat vähän jäähtyneet, ne lisätään salaattiin. Kastikkeen voi tarjota erikseen.






Kermaperunat ja uunikasviksia

Viikonloppuna anoppilassa tehtiin kasvisruokaa, josta koitin saada sellaista että se maistuisi lihansyöjillekin.Yllättävän hyvin kasvikset menivät, olisi voinut melkein tehdä suuremman määrän. Kuvasta tuli vähän suttuinen, mutta ruoka oli kyllä aivan kaunista katseltavaa paikan päällä.:)


Kermaperunat ja uunikasviksia
6 hlö:lle

puikulaperunoita kuorittuna ja siivutettuina yhteen isoon tai kahteen pienempään uunivuokaan
vettä 2-3 dl
1/2 kasvisliemikuutio
suolaa, mustapippuria
1/2 prk olympia sulatejuustoa (se pienempi purkki)
2 prk ruokakermaa (esim. 15%, kevyt&paksu tai 3 juuston kermaa)

3 eriväristä paprikaa
marinadi:
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl balsamicoa
1/2 dl vettä
1/2 dl rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyrettä
hunajaa
kuivattua oreganoa sekä basilikaa

rasiallinen herkkusieniä
3 rkl tuorejuustoa (esim. ruohosipuli)
kourallinen kukkakaalen kukintoja
puolikas pienestä kesäkurpitsasta
puolikas sipuli
1 rkl tomaattipyrettä
soijakastiketta
mustapippuria, valkosipulijauhetta, basilikaa
loraus ruokakermaa

Laita viipaloidut perunat vuokaan tasaisesti. Lämmitä vesi, ja sekoita joukkoon liemikuution palanen sekä sulatejuusto. Lisää joukkoon vähän suolaa ja mustapippuria. Kaada sekoitus perunoiden päälle. Lisää vielä ruokakermaa tarpeen mukaan, itselläni meni reiluun kuuden hengen annokseen (kaksi pikkuvuokaa) 4-5 dl. Laita uuniin 175 asteeseen. (perunoissa menee noin tunti, seuraa ja kääntele välillä, sekä maistele kypsyyttä ja oikeaa suolan määrää) Jos laitat vihannekset perunoiden jälkeen uuniin, perunat pysyvät sopivan aikaa lämpiminä kun laitat vuokien päälle tiukasti foliota.

Pese ja poista siemenet paprikoista. Leikkaa paprikat palasiksi, ja laita marinadiin (marinadin kaikki ainekset laitetaan yhteen ja sekoitetaan hyvin). Marinoi palasiksi leikattuja paprikoita jääkaapissa mielellään muutama tunti. Laita uuniin vuokaan yhtäaikaa herkkusienten kanssa,
<>

Tee herkkusienten täyte: pilko kukkakaali, kesäkurpitsa ja sipuli ja paistele pannulla rypsiöljyssä. Lisää mausteita, soijakastiketta, tomaattipyre ja tuorejuusto. Laita tarvittaessa vähän myös ruokakermaa. Kun vihannekset alkavat olla melkein kypsiä, ota pannu pois liedeltä. Ota herkkusienten kannat pois, ja pese sienet. (kantoja voi myös pillkoa täytteeseen) Laita uunivuokaan hieman rypsiöljyä että sienet eivät tartu siihen.
Aseta sienet ylösalaisin uunivuokaan, ja laita reilusti täytettä niiden sisään ja vähän päällekin. Paista yhdessä paprikoiden kanssa <>

Nuudelikokeilu

Perjantaina piti tehdä pikaista ruokaa, ja se muotoutuikin lopulta aineksista, jota sattui tulemaan eteen tai löytymään kaapeista. Matkalla anoppilaan kävin tuolla länsinaapurimme puolella, josta sai vihreää tankoparsaa tosi halvalla eli se tuli ruokaan mukaan ehdottomasti! Ruoasta tuli hyvää, pitää kokeilla lisää kokkausta nuudelien kanssa!

Nuudelit tankoparsan ja artisokan sydämien kanssa
1 annos

munanuudeleita yhden annoksen verran
4 kpl vihreää tankoparsaa
marinoituja latva-artisokan sydämiä
kermaviilikastiketta
mausteita: mustapippuria, paprikajauhetta, inkiväärijauhetta, muskottipähkinäjauhetta, valkosipulijauhetta
1 tl tomaattipyrettä
1/4 palanen kasvisliemikuutiosta
soijakastiketta
balsamicoa
hunajaa
rypsiöljyä

Keitä vesi kiehuvaksi, ja laita siihen hiukan suolaa ja sokeria. Laita pestyt tankoparsat veteen, ja anna kiehua 3-4 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä, ja lisää veteen nuudelit. Nuudelit ovat kypsiä noin 4 minuutin kuluttua. Laita valumaan sihtiin. Ota haluamasi määrä marinoituja artisokan sydämiä, virauta ne hellävaraisesti ja kuivaa talouspaperin päällä.
Lämmitä pannu, ja laita pannulle runsaasti rypsiöljyä. Lisää öljyyn mausteet, ja kasvisliemikuution palanen murennettuna, ja pyörittele hetki paahtaen mausteita. Älä polta!
Lisää joukkoon tomaattipyre, pikkuisen soijaa ja balsamicoa sekä hunajaa. Sekoita. Lisää pannulle nyt valutetut nuudelit sekä tankoparsat ja artisokan sydämet, ja sekoittele pannulla niin että mausteet tarttuvat niihin ja kaikki ainesosat lämpiävät. Tarjoa esim. kermaviilikastikkeen kanssa! (kaupasta löytyy valmiitakin)