Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liharuoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liharuoat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. marraskuuta 2011

Jauhelihalaatikko ja Moussaka

Ensin tein perus-jauhelihalaatikkoa. Perunaviipaleet ja paistettu sekä maustettu jauheliha vuokaan sekaisin. Päälle kasvisliemi-kermasekoitus, jossa vähän myös sulatejuustoa. Uuniin  200 asteeseen 40 minuutiksi.

Jauheliha-perunalaatikko
Siitä tuli hyvää. Kolealla ja pimeällä ilmalla olisi mielellään syönyt lisää moista laatikkoa, mutta tylsytti ajatus tehdä samaa ruokaa heti uudestaan. Siksi teinkin pitkästä aikaa moussakaa. On vähän vaivalloisempaa tehdä, mutta jo tuoksu palkitsee.:)
Moussaka
Moussaka
1 uunivuoallinen

1 munakoiso
1 kesäkurpitsa (pieni)

5 tomaattia pilkottuna
4 keitettyä perunaa
400 g jauhelihaa (tai kasvismurekeainesta)
Sipuli
1 prk tomaattipyrettä
3-4 valkosipulin kynttä
kanelia
1 tl punaviinietikkaa
suolaa, tabascoa, mustapippuria, cayennemaustetta


Valkokastike:
pala voita
1 rkl jauhoja
maitoa
2 dl ruokakermaa
parmesaania
muskottipähkinää jauhettuna
suolaa


Keitä perunat kypsiksi. Jäähdytä ja kuori. 
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, ja laita aluksi ylälämpö päälle. Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja itketä 15 minuuttia painon alla: ripottele suolaa viipaleiden päälle, laita leivinpaperi niiden päälle ja lisää jotain painoksi.
Suolaa odottamassa
Paksut lehdet painona
Itketty on.
Pese sitten viipaleet vedellä, ja kuivaa talouspaperilla. Viipaloi myös kesäkurpitsa. 
Laita munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleet uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle öljyä, ja laita uuniin 12 minuutiksi uunin yläosaan. Käännä viipaleet 6 minuutin jälkeen. Vaihda lopuksi uuni keskilämmölle, ja vähennä lämpöä n. 175 asteeseen.

Valmista kastike: paista jauheliha sipuleiden ja tomaattien kanssa, lisää pyre ja mausteet. Keittele pienellä lämmöllä 20-30 minuuttia, niin että tomatit ovat hävinneet kastikkeen sekaan. 
Valmis!
Valmista valkokastike. Sulata iso nokare voita kattilassa. Lisää rkl jauhoja ja pyörittele sekaisin. Älä anna ruskistua.
Kaada joukkoon n. 3 dl maitoa ja kerma. Sekoittele ja kuumenna varovasti välillä hämmentäen.
Kastikkeen täytyy kiehua hetken aikaa, jotta jauhot kypsyvät. Samalla näet myös paksuuden; jos kastike on liian paksua, lisää hieman maitoa. 

Kiehahduksen jälkeen lisää suola ja muskotti, ja raasta mukaan parmesaania.
Tuollaisesta tangosta mukaan meni 1/4
Valmis soosi.
Aloita kokoamaan aineksia vuokaan. Laita pohjalle limittäin munakoisoa ja kesäkurpitsaa. 
Lisää jauhelihakastike. Laita kastikkeen päälle vielä samanlainen kerros munakoisoa ja kesäkurpitsaa.

 Lisää sitten kerros viipaloituja perunoita.
Kaada lopuksi päälle valkokastike mahdollisimman tasaisesti.
Laita vuoka uuniin 45-60 minuutiksi. Kun perunat ovat saaneet vähän väriä, moussaka on valmista. Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua.






torstai 13. lokakuuta 2011

Rouheat pitsat

Nyt olen kyllä unta nähnyt, kun luulin nämä ohjeet jo tänne lisänneeni. Taitaa kuitenkin olla niin että palvelu tökki..kerta se on ensimmäinenkin! Vanhenevan nuoren dementiasta johtuen en tietenkään muista mitä kirjoituksia päästäni suoltui asiaan liittyen (viittaus ylläolevaan..), mutta laitetaas nyt sitten perusohjetta. 
Pitsat olivat hyviä, mutta pohjat tosi täyttäviä. Taidan seuraavan kerran tehdä pohjista vielä ohuempia, samalla saadaan lisää rapsakkuutta.  

Ready..steady..Meat!












4 pitsakiven kokoista pitsaa 
3 dl maitoa + 1 dl vettä
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
1 dl vehnäjauhoja + hieman kaulimiseen
3 tl leivinjauhetta
5 rkl öljyä

Sekoita pohjan ainekset kiinteäksi palloksi, ja jaa 4 osaan. Kauli ja/tai painele pyöreiksi pohjiksi vehnäjauhon avulla. Jos käytät pitsakiveä paistamiseen, niin suosittelen tekemään pitsat hyvin jauhotetulle leivinpaperille, josta pitsa on helppo valuttaa kiven päälle.


Lisää täytteet ja paista 230 asteessa 10-13 minuuttia.
Täytteiksi meillä tuli tällä kertaa:


Vege
  • Görans hot chili -kastike
  • karamellisoitua sipulia
  • mikrossa käytettyä ja maustettua kasvismurekeseosta
  • herkkusieniä
  • ananasta
  • fetajuustoa
  • oliiveja
  • juustoraastetta
Liha
  • Chilikastike
  • karamellisoitua sipulia
  • paistettuja pekonipaloja
  • kinkkua
  • ananasta
  • fetaa
  • juustoraastetta
Ennen uunia Liha
Ja Vege

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sunnuntai-illan chili

Kun on liian hauskaa, niin näemmä unohtaa täysin että terveellisestikkin voisi syödä. No nyt oli semmoinen viikonloppu. Vai oliko sen yhden hampurilaisen välissä jokin tomaatintapainen? 
No, eilen sitten otettiin pieni askel parempaan suuntaan, kun illalla syötiin 'chiliä'. Tortillasipsitkin olivat jotain ns. vähän parempia.

Olipas muuten hyvää. Täydellinen päätös viikonlopulle.


Lihansyöjän versioon tuli luomujauhelihaa, ja itselleni hälsans kökin kasvismureke-seosta. Resepti oli muuten sama kummassakin annoksessa, mutta kasvismurekeseosta tuli ruokaan puoli pussillista, ei 400 g.

Chili
2-3 annosta


1 sipuli
1 punainen paprika
1 vihreä ja 1 punainen chili
400 g jauhelihaa
1/2 prk tomaattikastiketta
1/2 prk kokonaisia tomaatteja liemessä
1/2 prk papusekoitusta
1/2 prk tomaattipyrettä
vähän vettä

Tujaukset:
ketsuppia
tabascoa
Görans chilikastiketta
Mustapippuria, chilirouhetta, cayennepippuria, suolaa

Juustoraastetta
tortillasipsejä


Paista jauheliha. Pilko paprika, sipuli ja chilit. Kuullota niitä pannulla hetken aikaa. Lisää jauheliha, tomaattikastike, tomaatit, pyre, ja mausteet. Katso kuinka paksua seoksesta tulee, itse lisäsin vettä n. 1 dl. Lopputuloksen pitäisi olla sellaista hieman paksua ruokaa jonka saa helposti tortillan päälle.

Keittele/hauduta padassa kannen kanssa 20-30 minuuttia. Lisää sitten pavut, ja keittele vielä kymmenisen minuuttia. Kokoa lautaselle: laita ensin chiliä, vähän juustoraastetta päälle, ja lopuksi tortillasipsit sivuille. Tarjoa heti. 



 

maanantai 26. syyskuuta 2011

Liioittelu kunniaan!

Viikonloppuna koitin uutta reseptiä sipulirenkaille, ja Man vs. Food -sarjan innoittama päätin tehdä liioitellun hampurilaisen. Lihansyöjän kerrostettuun unelmaan tuli jauhelihapihvi hyvästä paistijauhelihasta, pekonia ja revittyä possua kastikkeessa. Omaan kasvisversioon tuli kasvisfilee, fetakastiketta, tomaattia ja avokadoa. Lopputuloksiin oltiin tyytyväisiä.:)

Meat dripping..
Veggie
Possuna oli lapaa, johon hieroin ensin mm. mustapippuria, chilimaustetta, balsamicokermaa ja tabascoa.
  
Lapa meni pataan ja uuniin sipuleiden, chilien, chilikastikkeen, tumman Kozelin, ja tomaattimurskan kanssa. Pata oli uunissa 150 asteessa nelisen tuntia, ja sen jälkeen erottelin lihat rasvasta ja luista, sekä laitoin lihat takaisin liemeen jossa ne muhivat yön yli. 

Hampurilaisen kuoriksi tein sämpylöitä joihin käytin luomuvehnäjauhoja ja maalaisleipäjauhoja (Kungsörnen: mjöl av vete, korn, råg och havre, samt rågskållning och surdeg av råg). Tein sämpylöistä vähän leveämpiä ja ohuempia jotta täytteet pysyisivät paremmin sisällä. Kokeilin myös nostattaa leivät öljytyn kelmun alla, ja hyvinhän se onnistui.
 

Sipulirenkaiden resepti löytyi Zoom Yummy -blogista. Itse puolitin ohjeen, ja renkaita tuli silti ihan kiitettävä määrä. Nämä myöskin maistuivat parhaimmilta juuri uunista tulleina, eli ei ehkä kannata valmistaa ylimääräisiä myöhemmin lämmitettäväksi.

Sipulirenkaat

0,6 dl jauhoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl cayennemaustetta

250 ml jugurttia
2 munaa
1,2 dl jauhoja
200 g perunalastuja
2 sipulia

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Yhdistä jauhot, suola, mustapippuri ja cayenne.  Yhdistä toisessa astiassa jugurtti, munat, jauhot ja vispaa kunnes taikina on sileää.

Murskaa 200 g perunalastuja. 
Kuori 2 sipulia ja leikkaa noin 1 cm pakuisiksi renkuloiksi. 

Laita leivinpaperi pellille ja sudi 3 tl öljyä päälle. Laita pelti uuniin 5 minuutiksi. 

Pyörittele sipulirenkaat jauhoseoksessa. Kasta jokainen taikinaseoksessa, ja sitten paerunalastuseoksessa. Paista uunissa 8+8 minuuttia, kääntäen puolivälissä.






tiistai 20. syyskuuta 2011

Samaa ruokaa eri ruokaa..?

Tomaattimurska on yksi niistä asioista mitä en yleensä itse tee, laiskuuden, kiireen tai vaan sen takia että kaupan murskat ovat mielestäni ihan hyviä. Lisä- ja säilöntäainekeskustelu saa puolestani velloa jonkun aikaa ihan rauhassa, kertokaa minulle sitten valmiit tulokset kiitos.:)

Erilaisia tuotteita on kuitenkin paljon, ja jotkin ovat erityisen hyväksi koetut ja käyttöön vakiintuneet. Olenkin monesti miettiny onko niillä oikeasti merkittävästi eroa, tuleeko ruoka helpommalla vaivalla paremmaksi käyttämällä tuotetta x? Vai lentääkö vain mielikuvitus..?

Tässä pari asiaa linssikeiton tekemisestä, jotka ainakin itselläni vaikuttavat lopputuloksen makuun erittäin positiivisesti. Tai näin ainakin kuvittelen!;)


  • Tomaattimurska
Käytän Mutti tomaattimurskaa, kokonaisia tomaatteja tai kirsikkatomaatteja. Viimeksi löysin valkosipulista sekä yrttistä murskaa, jotka toimivat hyvin. Laitan myös usein mukaan tl pyrettä. 
  •  Kuullotus
Alussa kannattaa lämmittää pata, ja laittaa sinne reilusti oliiviöljyä sekä mausteita. Mausteina käytän paljolti tulista unkarilaista paprikaa (tätä laitetaan eniten), mustapippuria, cayennea, chilisekoitusta sekä tandoorimaustetta tai thai curry-maustetta. Pyörittele mausteita öljyssä sen aikaa, että mausteiden tuoksu valtaa koko keittiön. Lisää sitten tarvittaessa öljyä, ja silputtua sipulia sekä linssit. Kuullottele ja sekoittele hetken aikaa, eli pari minuuttia. Varo etteivät linssit tartu pohjaan.
Tässä vaiheessa laitan tuollaiseen perus-kokkipataan n. 5 dl vettä, kaksi pahvipurkillista tomaattimurskaa, pilkotut perunat, tabascoa ja suolaa.

  • Laitan joukkoon aina muutaman perunan. Peruna imee itseensä ihanasti makuja, ja tuo keittoon myös lisää 'täytettä''.
  • Jos käytät punaisia linssejä, ne ovat valmiita jo 15 minuutin haudutuksen jälkeen. Raa-at perunat vaativat kuitenkin reilun 20 minuutin haudutuksen. Kun keitto on valmista, puristan joukkoon vielä sitruunamehua.
  • Jos keitosta haluaa riittoisan, joukkoon voi vielä lisätä esimerkiksi paistettua jauhelihaa tai vaikka raakamakkaraa.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Erään päivän ruoka

Uunijuureksia + pihviä / kasvisfileetä + bearnaisekastiketta + karpalohyydykettä. Det var smakande!
 


Uuniin meni:
Porkkanaa
Lanttua
Perunaa
Punajuurta
Bataattia

Päälle:
Oliiviöljyä
Rosmariinia
Mustapippuria
Suolaa
Chilimaustetta
+ ripoteltua balsamico creamia
200 astetta, 30 minuuttia. Käännä puolivälissä.


Pihvit olivat tällä kertaa sisäpaistista, ja jonkinlaisen koneen läpi myllyttämät. Ne maustettiin suolalla, mustapippurilla ja chilillä. Paistuivat pannulla 2 minuuttia/puoli ja sitten toinen sama päälle = juuri kypsät).

 

perjantai 16. syyskuuta 2011

Munakupit?

Miten saadaan kärttyinen karhuherra ylös sängystä syksyisenä aamuna..? 
  • Nätisti huhuilemalla
  • Varovasti tökkimällä kepillä
  • Kahvikupillisella sänkyyn? Noup, voi nukahtaa muki kallellaan kourissa..
  • Pekonin ja munien tuoksulla? Checked!

Ajattelin ensin tehdä munakkaan silikooniseen sydänmuottiin, mutta sitten näin tulevaisuuteen. Tulevaisuus näytti siltä, että aamukiireissä en malttanut odottaa tarpeeksi munan kypsymistä, ja muna valahti muotista ulos joka suuntaan luoden näin aikas epäesteettisen sotkun.:P 
Joten pekonia ja munaa muffinssivuokaan ja vuoka uuniin turkin sukimisen ajaksi!
Aijai..kylläpäs köriläs oli tyytyväinen.  


2 pekoni-munakuppia

2 munaa (virike, L-koko)
2 viipaletta suomalaista pekonia
mustapippuria

Paista pekonisuikaleita keskilämmöllä muutama minuutti/puoli, niin että pekoni hieman ruskettuu. 
Vuoraa sitten silikonisen muffinssivuoan reuna yhdellä pekonilla/kolo. Laitoin laardipuolen ylöspäin, jotta se uunissa menee ihanan rapsaksi. Särje kupin keskelle muna/kolo. Rapsauta mukaan hieman mustapippuria. 

Paista uunissa n. 190 asteessa kunnes valmis, riippuen muffinssivuoan koosta (eli munakerroksen paksuudesta), ja halutusta valmiusasteesta. Minä tein täysin kypsiä munia, ja aikaa meni 15 minuuttia max.


torstai 1. syyskuuta 2011

Hampurilaskokeilua


Testasin vasta parit sämpyläohjeet hampurilaisia varten. Tämäkin ohje oli hyvä, tosin suomalaiseen makuun ehkä hieman makea ja erittäin ruokaisa..sämpylät kesti pakastamisen oikein hyvin.
Sämpyläohje tuli Food Networkiltä ja pihviohje tuli Pioneerinaiselta.




Pihvit:

Osta hyvää paistista jauhettua jauhelihaa. Lisää suolaa ja mustapippuria, sekä loraus soijakastiketta ja jonkin verran kermaa. Pyörittele pihveiksi, ja paina keskelle peukalolla kolo. Kun paistat pihvit pannulla, niistä tulee näin tasaisia (eikä keskeltä muhkuroita).




Sämpylät
  • 1 (1/4-ounce) package dry active yeast
  • 1 cup warm water, about 110 degrees F
  • 1/2 cup sugar
  • 1 egg, beaten
  • 2 teaspoons salt
  • 1 cup milk, scalded but cooled to warm
  • 4 ounces melted butter, plus 2 ounces
  • 5 cups flour, plus more, as needed
  • 6-cup, 3-inch muffin tin pan
Directions

In a standing mixing bowl with dough hook, dissolve yeast in warm water. Let sit until lightly foamy, then stir in sugar and add egg, salt, warm milk, and 4 ounces of butter. Slowly add 5 cups flour, adding more as needed to make an elastic dough. Mix well, then roll out to floured surface and knead dough for about 5 minutes.

Place dough in buttered bowl, cover with towel, and set in a warm place to rise until double in bulk, about 1 hour.

Lightly oil the muffin pan. Punch down dough and form dough into 1-inch balls. Place 3 balls in each muffin tin. Fill muffin pan, cover with towel, and allow to rise an additional 1/2 hour.

Preheat oven to 425 degrees F.

Brush with remaining melted butter. Bake in preheated oven for 10 to 15 minutes, until golden brown.




maanantai 23. toukokuuta 2011

Silputtua possua oluessa

Kauppahallissa sattui silmään possun lapaa, joka on ollut mielessä jonkin aikaa. Otin ison möhkäleen mukaan, ja sitten koitin saada sen mahtumaan pataan. Mahtui se sinne pienen modifionnin jälkeen. Lopputuloksenä mehevää revittyä/silputtua possua padassa, jota voi käyttää vaikka ja mihin. Possua siis. Ja pataakin.

Alunperin havittelin pataseuraksi chipotle-chilejä tomaattisoosiin säilöttynä, mutta koska ei tähän hätään löytynyt niin käytin muuta. Jälkiviisaana (ja herra marjaskarhun kommenttien avulla) sanoisin että maustaa voi vielä enemmän, ja juuri moinen chilipurkki menee kyllä seuraavan kerran mukaan. Mutta hyvää oli!


Possu juuri uunista tulleena.

Revittyä possua

Porsaan lapaa, sen verran kuin pataan mahtuu
Suolaa, rouhittua mustapippuria
1 iso sipuli
1/2 prk yrttistä tomaattimurskaa
1/2 prk tex mex -soosia (savuinen, tulinen)
1 isompi pullollinen olutta, esim. Budejovicky Budvar

Mausteita: itse käytin hurjan määrän rouhaisuja chili explosion -myllystä, cayenneä, tabascoa ja jotain chipotle-chilisoosia

Leikkaa sipuli neljäksi lohkoksi, ja irrottele lohkoja niin että saat peitettyä lohkoilla padan pohjan. Mausta possu reilusti mustapippurilla, ja suolalla. Laita possu sipuleiden päälle. Kaada päälle kaikki soosit ja oluet ja mausteet.

Laita pata kansineen uuniin 150 asteeseen. Käännä possua noin tunnin välein. Minulla tuli valmista viiden uunitunnin jälkeen, jonka tiesi siitä että possusta ei saanut enää mitään otetta haarukalla, koska liha oli niin mureaa.

Kun possu on valmis, nosta se padasta leikkuulaudalle. Revi kahdella haarukalla koko komeus silpuksi. Sen jälkeen poista ylimääräiset rasvat padasta liemen pinnalta. Laita sitten possusilppu takaisin pataan, ja anna imeytyä hetken aikaa. Lämmitä hela hoito vielä uunissa.




Possusilppu

Tällä kertaa valmista silppua syötiin tortillojen sisässä. Matkaan tuli myös tulista salsaa, ranskankermaa, tomaattisilppua ja salaattia.



Valmista!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Makaroonilaatikko-uudistusta

Mulla on jäänyt mieleen, kuinka toinen mummo aikoinaan kehui erään kaupan makaroonilaatikkoa. Se oli punertavan väristä ja mehukasta, nestettä oli paljon. Näin tuossa eräänä päivänä marketin valmisruokatiskillä vähän samannäköistä lootaa, ja tein sitten oman kokeilun kotona. Sanoisin että tuli parasta omatekoista makaroonilaatikkoa, vaikka ei ehkä terveellisintä. Mutta mitäs pienistä.;)


Vuoallinen Mehukasta Makaroonilaatikkoa


Pss tummaa makaroonia
300-400 g jauhelihaa (lihansyöjän puoli)
1/2 pss hälsans kök -kasvismureketta (vegepuolelle)
1 lasipullo felixin chilisoosia
kolmisen desiä vettä
puolikas kasvisliemikuutio
3/4 prk kevyt&paksu -ruokakermaa tai kaurakermaa
1/2 rasiaa pienestä olympia-sulatejuustosta
chili explosion -maustetta, mustapippuria, cayennepippuria

Keitä makaroonit ohjeiden mukaan, valuta. Laita vuokaan.
Paista jauheliha, mausta omien mieltymysten mukaan. Sulata kasvismureke-aines. Sekoita nämä makaroonien kanssa vuokaan. Valmista kastike:
Laita kattilaan chilisoosi, vesi, ja mausteliemikuutio. Kiehauta, ja lisää sulatejuustoa, kermaa ja mausteita. Kastike saa olla hieman paksuhkoa.

Kaada kastike vuokaan makaroniseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa
puolisen tuntia.






maanantai 9. toukokuuta 2011

Kanatortillat

Det var Äitienpäivä ja kokeilin uudenlaisia kanatortilloita. Uusia siksi, että nämä tehtiin niistä pienistä maissikuorista joita nykyään kaupasta löytyy. Ohjetta otin täältä, ja muokkasin hieman omaan tarpeeseen. Oman tortillan sisään tuli yllättäen soijapullia curryssä, hyviä olivat nekin.


Kanatortilloita neljälle

rasiallinen broilerin fileesuikaleita, 300-400 g (marinoituja tai ei)
jalopenoa maun mukaan, pilkottuna
puoli prk tropical salsaa
mustapippuria, cayennea

12 kpl pieniä maissikuoria
rypsiöljyä

talouspaperia

kourallinen hienoa juustoraastetta: mozzarella, cheddaria, edamia tms.
puoli prk ranskankermaa
jotain kastiketta, esim. hot chili sauce, tabasco jne.
romaine-salaattia pilkottuna
miniluumutomaattia pilkottuna, puoli rasiaa

Paista kanat kypsäksi pannulla ja lisää jalapenot sekä salsa ja mausteet. Laita kanat astiaan folion alle.
Laita pannulle reiluhkosti rypsiöljyä. Kuumenna sen aikaa, että öljyyn heitetty pieni kananpala (esimerkiksi) alkaa selvästi 'porista' öljyssä. Tarkkaile öljyn kuumuutta koko paiston ajan, liian kuuma öljy tulee päälle, mutta liian kylmä ei paista.

Ota ensimmäinen maissilettu, ja kasaa sen päälle vähän kanaa. Käännä kuori taskuksi. Ota taskusta kiinni pihdeillä, ja paina pannulle. Paina taskun päälypuolta hetken aikaa kiinni pannua kohti, jotta tasku pysyy kasassa. Voit sen jälkeen kasata pannulle lisää tortilloita (minulla mahtui 3 yhtä aikaa). Kun tortillan alapuoli on muuttunut kullanruskeaksi, käännä se vielä. Kun tortilla on valmis, ota se pihdeillä kiinni, ja valuta pois ylimääräistä öljyä. Laske tortilla kahden talouspaperiarkin päälle, ja käännä paperi taskuksi tortillan ympäri. Ravista pari kertaa varovaisesti, niin että loputkin irtoöljyt saadaan pois. Laita valmis tortilla lautaselle, ja esim. folion alle.

Kun valmis tortilla on hetken aikaa levähtänyt eli jäähtynyt, raota sitä varovasti ja lisää taskuun juustoa. Anna taas odotella hetken aikaa. Kun juusto on sulanut, taskuun laitetaan vielä ranskankermaa, kastiketta, salaattia ja tomaattia.
Helpointa tämä kaikki on tehdä jos toinen henkilö paistaa tortilloita ja toinen kokoaa. Mutta onnistui yksinkin, tosin alkupään tortillat ehtivät jäähtyä ehkä vähän liikaa.

Tortillojen kanssa tarjottiin ristikkoperunoita ja dippiä. Dippiin tuli kermaviiliä, vähän kevytmajoneesia, chilisoosia, tex mex -maustesekoitusta, punaista thai- currymaustetta, tabascoa, tropical salsaa, ketsuppia ja sinappia.






perjantai 6. toukokuuta 2011

Parsapitsa

Eilen teki mieli parsaa jossain muodossa, ja myös vuohenjuustoa. Pitsa tuli ensimmäisenä mieleen. Hyvää siitä tuli, vaikka pohja olisi ehkä hieman ohuempi saanut olla. Kuvassa pitsa menossa uuniin.


Parsapitsa
pellillinen


Pohja:
6 dl jauhoja: itse laitoin vehnäjauhoja, vehnälesettä ja jotain moniviljajauhoja
2-3 tl leivinjauhetta (laitoin osan soodaa)
2 tl suolaa
n. 1 dl maitoa
kermaviilipurkki
3 rkl öljyä

Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää maito ja kermaviili, puristele taikinaksi. Lisää vielä öljy lopussa mukaan. Muotoile pellille leivinpaperin päälle. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Täyte:


Nippu vihreää parsaa
oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

tölkillinen artisokan sydämiä
pieni tanko vuohenjuustoa
buffala-mozzarellaa
lihansyöjille esim. kylmäsavustettua porsaan fileeleikkelettä ja meetvurstia
rucolaa


Kuori kuorimaveitsellä parsatangoista ohuesti päälykerros pois. Leikkaa alaosan kova kohta pois jos sellaista on. Pidä kiinni nupusta, ja suikaloi loput parsasta ohuiksi levyiksi. Laita suikaleet kulhoon, lisää oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria ja sekoita.

Paloittele artisokansydämet. Laita pitsapohjan päälle artisokkaa, lihaa, murustele vuohenjuustoa, ja laita parsasuikaleet suht. päällimmäiseksi. Revi päälle vielä mozzarellaa. Mukaan voi laittaa halutessa myös hieman ranskankermaa, kevätsipulia, ja vaikka aurinkokuivattua tomaattia. Laitoin pitsaan myös hieman normaalia edam-raastetta.

Paista pitsaa uunissa niin kauan että juustot ovat sulaneet ja pohja on hieman ruskettunut. Lisää päälle rucolaa.





maanantai 2. toukokuuta 2011

Tulista karjalanpaistia

Kaupassa tuli vastaan hyvännäköistä karjalanpaistilihaa, joten ei kun menoksi. Intouduin kokeilemaan chilireseptikilpailun ohjetta. Minun pataani mahtui hieman pienempi annos kuin ohjeessa, lihaa taisi olla 700 g ja muut aineet laitoin suhteessa siihen. Hyvää ja mureaa tuli kuulemma!



noin kilo sekavihanneksia
mielen mukaan
riittävästi chiliä: itse laitoin kaksi keltaista, kaksi punaista ja 2 habanero-chiliä.
karjalanpaistilihaa noin kilo

puolisen kiloa sipulia

reippaasti valkosipulia
tomaattimurskaa puolisen kiloa

(fondia)

mausteita
smetanaa




Pyöräytä lihoja ja lohkottuja sipuleita pannulla pikaisesti pinnan sulkemiseksi ennen pataan laittamista. Pilko chilit ja vihannekset sekaan ja kaada tomaattimurska ja vettä niin että lihat suunnilleen peittyvät. Mausta mustalla pippurilla, tulisella paprikalla, voimakkaalla curryllä, tandoorimausteella ja tarvittaessa vielä kuivatulla chilillä.
Uuni päälle ja paisti sinne. Itsellä liha oli parhaimmillaan 3,5 tunnin uunissa kypsyttelyn jälkeen, 125 asteessa ja ilman kantta. Valkosipulia laitoin kokonaisina kynsinä sekaan siinä vaiheessa, kun haudutteluaikaa oli vielä noin puolet jäljellä. Valmiin annoksen päälle hieman smetanaa.






maanantai 11. huhtikuuta 2011

Limekanaa

Tämä annos toimi alkuruokana kuhalle. Mukana limemarinoitua kanaa, risottopalleroita ja smetanaa sekä parmesania. Yön yli marinointi teki kanaan selvän hyvän maun. Ohjeita löytyi täältä.



Limemarinoitua broileria

300-400 g maustamatonta broilerin
rintafileetä

3 rkl limemehua
1,5:n limen raastettu kuori
3 rkl soijakastiketta
2 kpl valkosipulin kynttä silputtuna
n.1 tl silputtua inkivääriä
2 tl suolaa
1,5 dl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
pippuria rouhittuna


Sekoita marinadin ainekset keskenään ja marinoi broileria kylmässä yön yli.

Paloittele rintafileet n.15g painoisiksi pieniksi kolmioiksi (leikkaa rintafile lappeellaan pituussuunnassa kahtia jotta palat ovat ohuemmat)
Paista kolmioita öljyssä keskikuumalla pannulla n.1 minuutti/ puoli, vain jotta kana kypsyy. Älä anna broileriviipaleiden kuivua!
Tarjoile heti.


Risottopallerot

n.0,5 l kasvislientä / kanalientä
1 rkl oliiviöljyä
1 kpl isohko sipuli
1 kpl valkosipulin kynsi
250 g risottoriisiä
n.0,75 dl kuivaa valkoviiniä
35 g voita
40 g vastaraastettua parmesaania
puoli punttia basilikaa
puoli punttia persiljaa


Hienonna sipulit silpuksi ja raasta parmesaani. Silppua yrtit.
Laita kasvisliemi kuumenemaan kattilaan.

Kaada oliiviöljy kattilaan, lisää öljyyn sipuli + valkosipuli ja ripaus suolaa . Freesaa sipulit läpikuultaviksi.

Lisää sekaan riisi ja nosta lämpöä. Kääntele nyt riisiä koko ajan varovasti, kun se alkaa kypsyä. Riisi ei saa saada väriä missään vaiheessa (jos lämpö tuntuu olevan liian korkea, laske sitä hieman). Pidä riisi koko ajan liikkeessä. Jo 2-3 minuutin kuluttua riisi alkaa muuttua läpinäkyväksi imiessään itseensä makuaineita. Lisää joukkoon viini ja hämmennä koko ajan.
Kun viini on imeytynyt riisiin lisää ensimmäinen kauhallinen kuumaa kasvis/kanalientä. Laske lämpöä niin, että liemi vain poreilee melko voimakkaasti, ei kuitenkaan kiehu.

Lisää nestettä edelleen kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen, mutta anna aina edellisen kauhallisen nestemäärän imeytyä riisiin ennen kuin lisäät seuraavan. Jatka liemen lisäämistä, kunnes riisi on pehmeää mutta silti vielä pureskeltaessa napakkaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää yrtit haudutuksen loppuvaiheessa.


Nosta kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voi sekä parmesaaniraaste. Sekoita varovasti. Muotoile risotosta palloja sen jäähdyttyä hieman.

Koristele parmesaanilla.



Jälkiruuaksi tein mielikuvituksen voimalla tällaisia lakkaleivoksia. Ne on tehty tupperwaren 3 eri kokoiseen muottiin. Pohjiksi musersin melkein paketillisen suklaalehti -keksejä ja muruhin sekoitettiin hieman sulaa voita. Täyteosa tuli vaniljakastikkeesta, kermavaahdosta, maustamattomasta tuorejuustosta ja vaniljakreemistä. Päälle hitaasti pakkasesta sulatettuja hilloja, hieman sokeroituna.