Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. marraskuuta 2011

Vaahtoisa suklaamousse

Jostakin tuli idea tehdä suklaamoussea. Halusin jälkiruuan, joka on makea, mutta ei varsinaisesti täytä. Selailin sitten hetken reseptejä, ja päädyin kokeilemaan tätä Cooking Mélangeryn ohjetta. Siinä vaikutti olevan juuri se koostumus mitä toivoin. 
Ja toiveet täyttyivät! Mousse oli oikein hyvää, ja täytti pienen makeannälän. Päälle halusin laittaa karpaloita, ne jotenkin kuuluvat vuodenaikaan..
Suklaamousse
4 annosta

110 g tummaa suklaata pieninä palasina

3 rkl voita pieninä palasina

3 munaa eroteltuna

hipaus suolaa

2 rkl tomusokeria

koristeita, esim. karpaloita



Laita suklaa astiaan höyryn päälle. Astia ei saa koskettaa veteen. Sekoittele niin kauan että sulaa.
Lisää voi ja sekoita taas. Valmis seos on kiiltävää ja tasaista. Voin todella täytyy ihan pieninä palasina, että sen saa helpolla sulamaan joukkoon.
Erottele 1 muna kerrallaan, ja laita valkuainen aina talteen eri astiaan. Sekoita suklaan joukkoon yksi keltuainen kerrallaan vispilän avulla.  Ota kulho pois höyryn päältä ja anna vähän jäähtyä.

Tee sitten valkuaisvaahto. Helpoiten vaahto tulee metallisessa astiassa.
Lisää suola munan valkuaisiin. Sekoittele valkuaisia vatkaimella kunnes vaahtoon jää huippuja. Lisää sitten tomusokeri ja sekoita.
Taittele varovasti valkuaisvaahto suklaaseen. Lusikoi seos laseihin, peitä ja laita jääkaappiin 6-24 tunniksi.

Tarjoile koristeiden kanssa. Suklaalastut, keksit ja marjat sopivat hyvin. Oma suosikki on sokerissa pyöritetyt karpalot.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Easy living ja pikapiirakat

Kun on vähän flunssainen olo, niin saa oikoa ja tehdä melkein-itse -piirakoita.;) Täytteeksi tuli tällä kertaa omenaa ja mustikkaa, ja vaikka kuinka söin, niin en osannut päättää kumpi oli parempaa.  Syö siis vuoronperään!
 

Pikkupiirakat
12 kpl

1 kaupan murotaikina, sunnuntai
6 rkl mustikoita, sulana
6 rkl omenatäytettä, found here
1 prk vaniljarahkaa
1 muna
vähän sokeria
1 rkl vadelmahilloa

Ota murotaikina sulamaan leikkuulaudalle. Kun sulanut, leikkaa 12:sta saman kokoiseen osaan.
palat sulamassa
Vuoraa palasilla muffinssivuoat. Koita saada taikinaa samanpaksuisesti joka paikkaan. Leikkaa pienellä veitsellä ylimäärät pois, tasoittaen näin reunat.




Lisää mustikat tai omenat. 
Sekoita keskenään rahka, sokeri ja muna. Laita omenapiiraiden päälle puolet, niin että täyte juuri ja juuri täyttää piiraan. Sekoita loppuun täytteestä rkl vadelmahilloa. Laita loppu täyte mustikkapiiraiden päälle.

Paista piirakoita murotaikina-pakkauksen ohjeen mukaan. Itsellä sopiva aika oli n. 30 minuuttia. 

perjantai 14. lokakuuta 2011

Omena-kaneli muffinssit päällysteillä

Aika on lokakuun alku ja se tarkoittaa että saa tehdä synttärikakkua Ukkolle, joka tunnetaan myös nimellä Isäntä, ja iskä.  
Mutta mitäs sitten kun ei tee mieli tehdä kakkua? Silloin ei missään nimessä passaa sitä tehdä. Kakku nimittäin antaa odottaa itseään paremman tuulen puolella.
Ideat oli siis nyt loppu toisinsanoen.


Mutta syksyiset omenat innoittivat, ja makeanhimoon kinuski. Mitäs siitä syntyy?
Kuppikakkujen ja täytteen ohje löytyi Craving Chronicles -blogista. En innostunut kys. ohjeen päällysteestä, vaan haaveilin kinuskista ja kermavaahdosta. Suosittelen!
Sweet cupcake
Täyte

Iso kupillinen (reilusti enemmän kuin mitä kakkuihin menee, mutta tämä on hyvää esim. puuron, jugurtin ja murojen kanssa!)

1 rkl voita
340 g omenakuutioita (käytin punavihreitä omppuja)
1/2 rkl sokeria
1 rkl fariinisokeria
1 tl sitruunamehua
hipsaus kanelia
1 tl vettä

Sulata voi pinnoitetussa kattilassa. Lisää sokerit, kaneli, sitruunamehu, vesi ja pieneksi pilkotut omenat. Nosta lämpöä niin että seos alkaa kiehumaan, ja omenista alkaa tulla nestettä ulos. Keittele kansi päällä pienellä lämmöllä, kunnes omenat ovat pehmeitä ja karamellisoituneita (n. 15 min.). Laita jäähtymään. 

Alussa
Keskivaihe
Valmis!
Kuppikakut
12 kpl 

1,2 dl maitoa
57 g voita
2,36 dl jauhoja
1 tl kanelia
0,8 tl leivinjauhetta
hipsaus suolaa
2 munaa
1,5 dl sokeria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 
Laita voi ja maito kattilaan, ja kuumenna kunnes voi on sulanut. Ota pois levyltä. 
 
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, kaneli, ja suola.
Laita eri kulhoon munat ja sokeri, ja vispaa kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa, n. 5 minuuttia.
Siis vaaleaa se oikeasti on.:D
Yhdistä samaan kulhoon munaseos, jauhoseos ja viimeisenä maitoseos. Vispaa pikaisesti taikinaksi. Lopputulos oli keskipaksua taikinaa.
Valuta muffinssivuokiin niin, että vuoat tulevat melkein täyteen. Käytin tässä tarjoilun vuoksi paperisia muffinssivuokia silikonisten sisällä.
Paista uunissa keskitasolla n. 18-25 minuuttia, tai kunnes hammastikkuun ei tartu mitään. Anna jäähtyä vuoissa 5 minuuttia, ja ota sitten ritilälle jäähtymään.

Kun kuppikakut ovat täysin jäähtyneet, voidaan aloittaa täyttäminen!

Leikkaa pienellä veitsellä kuhunkin kakkuun kartion muotoinen kolo. Säilytä kartiot.

Unintensional mainos
Täytä jäähtyneellä omenatäytteellä. Jos omenan joukossa on yhtään nestettä, niin ota nesteet mukaan.

Paina kansi sitten takaisin kiinni niin 'alas' kuin saat, kuitenkaan rikkomatta sitä.

Sitten päälysteen tekoon!

Kinuski
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa

Laita kerma ja sokeri kattilaan ja ala lämmittämään sekoittaen välillä. Kun seos alkaa kiehumaan, vähennä lämpöä hieman (12 asteikolla 5-6:n). Keittele välillä sekoittaen n. 15-20 minuuttia. Kun kinuski näyttää valmiilta, voit tehdä testin. Eli tiputa pisara kinuskia lasiin jossa on kylmää vettä. Jos kinuskinpala ei liukene veteen kun kaadat veden pois, ja saat sen helposti poimittua käsiisi, se on valmista. Valmis kinuski on kiiltävää ja paksua.

Alkumetrit
Keskivaihe
Valmis! Happy days!
Sitten vain päällystämään. Laitoin kuhunkin kuppikakkuun 3 kerrosta kinuskia pikkuhiljaa, jolloin se ei valunut yli reunojen, mutta kinuskia tuli silti reilusti.


Laita kakut jääkaappiin levähtämään. 
Koristele vielä ennen tarjoilua kermavaahdolla. 


keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Guinness cake

Guinness on siitä kiva, että sitä voi laittaa melkein mihin ruokaan tahansa. Se ei ole kiva sen vuoksi, että kun on kuluttanut sitä tölkillisen ruokaan, tajuaa että yksi tölkki olisi pitänyt ostaa juomista varten...

Tällä kertaa Guinness pääsi mudcakeen. Olen halunnut jo pitemmän aikaa kokeilla tätä Daily Wafflen reseptiä. En ole varma erotanko makua valmiissa kakussa, mutta hyvää tuli joka tapauksessa! Liian hyvää..

Ota toki kuva ja ihmettele sitten mikä heijastus siinä näkyy.
 Guinness mudcake
n. 18x18 kokoinen vuoka

1 iso tölkki Guinnessia
140 g suklaalastuja, tummaa
113 g suolatonta voita
2,36 dl sokeria
1,18 dl kaakaojauhoa, tummaa
1 rkl espressopulveria/pikakahvijauhetta (ei tarvitse välttämättä)
1/4 tl suolaa
2 munaa


Lämmitä uuni 175 asteeseen. 
Valuta Guinness pannulle, ja keitä keskilämmöllä kokoon kunnes olutta on jäljellä 2,4 dl. Jos pannu on niin kuuma että olut alkaa vaahtoamaan, kuori vaahto pois. Anna jäähtyä hetken.
Alussa

Kiehutusta
Pilko suklaa pienemmäksi, ja sulata suklaa sekä voi yhdessä. Itse sulatin ne mikrossa kuvun alla keskiteholla, ja se vei max. pari minuuttia.

 

Laita voi-suklaaseos lämmön kestävään astiaan, ja lisää joukkoon olut, sokeri ja suola. Vatkaa mukaan vielä munat.
Sekoita keskenään eri astiassa jauhot, kaakaojauhe ja kahvijauhe. Lisää kuivat aineet suklaaseokseen. Tein kaiken sekoittamisen käsin vispilällä, sen verran että aineet menivät juuri sekaisin. 
Kaada seos silikooniseen vuokaan (jos ei ole silikoonista, vuoka pitää voidella). Laita uuniin keskitasolle tai hieman alemmas. Paista maksimissaan 25 minuuttia. 
Uuniin menossa
Uunista tulossa!
Anna jäähtyä jonkin aikaa. Kun piirakka on vielä hieman lämmin, tarjoa esimerkiksi kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. 
Nams!


 

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Pick me up -muffinssit

Karhuherra on viime aikoina katsellut kauhuissaan touhujani, milloin ruuan laittoa ja leipomista, ja milloin pullollaan olevia kauppakasseja. Hän pelkää syövänsä itsensä ähkyyn ja niin isoksi, ettei pääse enää ulos kolostaan.

Minä näen asian niin, että tähän aikaan vuodestahan sitä pitää vararavintoa kerätä!

Tein kuitenkin kompromissin leivontahaluissani, ja testasin eilen tällaisia vähän terveellisemmän fiiliksen omaavia muffinsseja. Nämä olivat juuri sitä mitä sateiseen ja pimenevään iltaan kaipaa! Menee täydestä kahvipöydässä, iltapalana ja myös aamupalana. Sopisi varmasti myös jonkin suolaisen kanssa..



Ohje löytyi Anjan blogista, kopioin sen tuohon alle. Tässä tekemäni muutokset:

- Minun spelttijauhopussini oli mystisesti jo kulutettu loppuun, joten käytin sen sijasta:
2/3 vaaleahkoja jauhoa (Kungsörnen lantbrödsmjöl 4 sädesslag)
1/3 speltti-kaura kokojyvä-luomuhiutaleita

Tästä syystä nesteen määrää oli pakko hieman lisätä, joten jugurttia tuli minulla 2-3 rkl enemmän.

- Appelsiini jonka piti oleman kaapissa, olikin mandariini. Iso sellainen. No ei se mitään. Voisin joka tapauksessa seuraavan kerran laittaa kuorta mukaan hieman enemmän!

- Ostin vahingossa suolaisia pähkinöitä. (jos olisin tarvinnut suolaisia, olisin ostanut vahingossa naturelleja..) Noo. Virautin pähkinät nopeasti kylmän veden alla. Toimii. Pähkinöiksi muffinssien päälle päätyi: cashew-, maa- ja pistaasipähkinöitä.

Chocolate orange muffins
6 kpl

1 cup spelt flour
2 tablespoons unsweetened cocoa powder
1/4 teaspoon baking soda
1/2 teaspoon baking powder
1/4 teaspoon of salt

1 egg, lightly beaten
4 tablespoons honey
4 tablespoons olive oil
1 1/2 tablespoons orange zest, finely grated

1/2 cup dried dates (about 10-12 dried dates), pitted and chopped
1/4 cup yogurt

1/4 cup chopped nuts


Preheat oven to 180C. Line or grease muffin tins.

In a large bowl, sift together flour, cocoa, baking soda, baking powder and salt.

In a food processor, blend chopped dates and yogurt to a creamy paste. In another bowl, combine egg, honey, and oil. Stir in the date yogurt paste and orange zest. Add wet to dry ingredients and stir until just combined.

Fill in the muffin moulds. Sprinkle each with chopped nuts. Bake for 20-25 minutes or until toothpick comes out clean.

torstai 1. syyskuuta 2011

Tahmaisen makea omenapiirakka

Yllätysvieraiden tulo kuului vastikään jo melkein rappukäytävästä, kun tajusin että jotain pitäis tehdä..! Kaapista löytyi piirakkataikinan ainekset, ja kondensoitua maitoa, ja olin juuri saanut vara-äidiltäni kassillisen omppuja omasta puusta. Näin syntyi omenapiirakka, joka otti oppia Siskoksilta. Piirakka oli nopea ja helppotekoinen, ja siitä tuli toooodella hyvää. Varsinkin jos kaipaa vähän jotain oikein makeaa.;)
Seurana Valkosuklaa-vanilja Aino-jäätelöä.




Tahmaisen makea omenapiirakka
pieni piirasvuoallinen

pohjaan


75g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

täyte

n. 5 uutta omppua
1 prk kondensoitua maitoa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita jauho ja leivinjauhe keskenään ja sekoita jauhot ja maito taikinaan vuorotellen, koko ajan sekoittaen.

Tasoita taikina voideltuun ja jauhotettuun piirasvuokaan pohjalle (n. reilu sentti, puolentoista kerros). Asettele päälle omenan palat limittäin, ja valuta pinnalle kondensoitu maito. Itse en laittanut aivan koko purkkia. Korkeareunaisempi vuoka on parempi, ettei maito pääse kuohumaan reunan yli. Tai jos korkeaa reunaa ei ole, vuoka kannattaa laittaa uunipellille.(!)

Paista 200 asteessa 30-35 min tai kunnes piiras on kauniisti pinnastaan ruskettunut ja keskeltä kypsää.





Mustikkaaa ja valkosuklaataa

Pitkästä aikaa tuli kokeiltua muffinssin tekoa, tai oikeastaan mustikkaisten sellaisten. Nämä onnistuivat hyvin, ja yllättäen eivät olleetkaan tuhannen makeita vaan juuri sopivia. Ohje löytyi Marielta.




Valkosuklaa-mustikkamuffinssit

12 kpl

3 munaa
1 1/4 dl sokeria
100 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl Flora Vanillaa
80 g valkosuklaata
1½-2 dl mustikoita

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen sulatettua voita, jauhoja ja vanillaa muna-sokerivaahtoon. Kääntele rouhittu valkosuklaa ja mustikat taikinaan varovasti. Annostele muffinssivuokiin (laitoin paperiset vuoat silikonisen vuoan sisälle) ja paista 200 asteessa noin. 15 minuuttia.





perjantai 5. elokuuta 2011

Pullastus

Koska sieniä ei vielä metsässä näkynyt, kävin pullastamassa. Tai ainakin hain mustikoita.

Opittua:
- jos jätät mustikoiden keruun ajaksi taikinan mikron sisälle kohoamaan, valmistaudu siihen että sillä välin miehesi säikähtää taikinamonsteria joka salakavalasti mähmättää ulos kulhosta livistys mielessään.
- mustikkapullista tulee AINA löysempiä ja vetisempiä kuin normaalipullista. Lisää siis vähän enemmän jauhoja valmistusvaiheessa tai tee ainakin pienempiä pullia.




Taikina oli vanha tuttu eli sama kuin täällä. Taikinasta tuli kaksi hirmuisen kokoista levyä, joista toisen täytin perinteisesti voilla, kanelilla ja sokerilla. Toinen levy sai päälleen mustikoita sekä anopin kaappijemmasta löytyneen nougat-valkosuklaamoussen.




Taikinasta tuli kaksi täyttä pellillistä isoja pullia, eli pienempiä olisi tullut vielä enemmän. Kohotuksen jälkeen voitelin pullat kananmunalla, ja laitoin päälle raesokeria.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Rabarberia

Raparperisiirappi ja -kompotti. Ja limsa.
Kaikki tuli vastaan Closet Cooking -blogissa, ja koska tiedän että sieltä löytyy aina vain hyviä reseptejä, aloin keittelemään raparperia samantien. Nyt pitää hakea niitä uusi satsi, sillä ensimmäinen 500 g meni jo parempiin suihin.;)





Raparperisiirappi ja kompotti

500 g raparperia, kuorittuna ja kuivat päät pois otettuna
1,2 dl sokeria
1/2 sitruunan mehu

Leikkaa raparperi parin sentin palasiksi. Laita palaset, sokeri ja sitruunamehu kattilaan. Keitä pienellä lämmöllä niin kauan, että palat ovat pehmeitä ja alkavat hajoamaan. Tämä ei vie kauaa.

Siivilöi seos, ja säästä sekä liemi että kiinteät osat.
Kaada liemi takaisin kattilaan, ja keitä vielä vähän aikaa jos haluat siitä
paksumpaa. Viilennä liemi jääkaapissa.


Limsa

Laita lasiin jäitä. Lisää n. 1/3 lasia tai hieman vähemmän raparperisiirappia. Kaada sekaan kivennäisvettä. Nauti.



Siirapin keittelystä siivilöidyt raparperipalaset voi nauttia esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa. Lämmitä kompotti ja kaada jäätelön päälle.


maanantai 9. toukokuuta 2011

Äitienpäivän pavlova -kakku

Vaihteeksi teki mieli jotain kevyempää herkkua, joten tämä kaunotar löysi tiensä äitienpäiväpöytään. Marengista tuli juuri sellaista kuin halusin, kiitokset siitä metalliastialle jossa marenki valmistui hurjan nopeasti!




Marenkipohja

4 valkuaista

250 g sokeria

2 tl maissijauhoa

1 tl valkoviinietikkaa

(pari tippaa vaniljauutetta)

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria ruokalusikallinen kerrallaan ja vatkaa koko ajan, kunnes kaikki sokeri on lisätty ja seos tuntuu sormien välissä hierottuna pehmeältä, ei rakeiselta. Nostele joukkoon maissijauhot sekä valkoviinietikka, johon on sekoitettu vaniljauute. Levitä marenkimassa leivinpaperoidulle pellille n. 21 cm halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi. Tasoittele päällys ja reunat. Muista, että marenki paisuu uunissa. Työnnä pelti uuniin ja laske välittömästi uunin lämpötila 150 asteeseen. Paista marenkia tunti.

Anna pohjan jäähtyä kunnolla, sen voi myös tehdä edellisen päivänä ja laittaa jääkaappiin yön ajaksi. Itse laitoin pohjan päälle flora vispi -kermasta tehtyä kermavaahtoa ja mansikoita, mustikoita ja hilloja.