Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piirakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piirakat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Karjalanpiirakat otos 2.

Olen kerran aikaisemmin tehnyt karjalanpiirakoita. Aika oli joulu, ja muistot ovat tuskaiset. Tuntui että taikina ei ikinä lopu, kun taas hartiavoimat loppuivat. Tämä on jäänyt siinä määrin rasittamaan pullantuoksuista alter egoani, että nyt oli revanssin paikka. Kehiin uusi ohje, ja ohos..sehän oli jopa hauskaa, jauhoisen viehättävällä tavalla. Yllättyy sitä vielä tälläkin iällä..

Kiitollisena ohjeesta Sillä sipulin kokeille. 



Karjalanpiirakat
20-22 kpl
 
Riisipuuro

2 dl vettä
1 l maitoa
2 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
2 rkl voita

Kieuhauta vesi kattilassa, lisää riisi. Parin minuutin kiehumisen jälkeen lisää maito. Anna kiehua hiljalleen, välillä sekoittaen, kunnes alkaa paksuuntua. Keitä puuroa kaikenkaikkiaan noin 30-40 minuuttia.  Mausta suolalla ja voilla. Jäähdytä. 
Puuroa jää tällä ohjeella pieni annos yli kuorien täyttämisen jälkeen. Mikäs sen parempi välipala!

Piirakkataikina

2 dl vettä
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Sekoita aineet kulhossa öljyä lukuunottamatta niin että lisäilet jauhot pienissä erissä. Vaivaa palloksi. Lisää lopuksi loraus öljyä. 
 
Leivo taikinasta tasapaksu tanko ja jaa se 20:een yhtäsuureen osaan.
 
Pyörittele palat palloiksi ja paina littaan. Laita lituskat odottelemaan muovi(pussi)n ja leivinliinan alle, jotta ne eivät kuivu. Kun pinoat lituskat, laita väleihin runsaasti ruisjauhoa jotta ne eivät tartu toisiinsa kiinni. 
 

Ota 2 lituskaa kerrallaan jauhotetulle alustalle. Kaulitse lituskat piirakkapulikalla tai kaulimella ohuiksi piirakanpohjiksi. Halkaisija saa olla kymmenisen senttiä.Käytä apuna alustalla ja kaulimella ruisjauhoja, niin homma helpottuu huomattavasti. Pinoa valmiit pohjatkin päällekkäin ja muista ehdottomasti laittaa väleihin ruosjauhoa yhteenliittymisen estämiseksi. Päälle taas muovi kuivumisen estoon.
Pulikan korvasi hyvin Lapin tuliainen
Jauhota uunipelti.
Ota sitten piirakkapohja tai pari kerrallaan pois muovin alta, lusikoi päälle puuroa ja rypytä reunat etusormien avulla. Täytä siis vain muutama kerrallaan etteivät pohjat kuivahda.
Laita valmiit piirakat pellille ja muovin alle. Kun pelti on täynnä, paista 275 asteessa kunnes piirakat saavat vähän väriä. Ota pois uunista ja sudi voi-vesiseoksella ja jätä liinan alle jäähtymään.


 

tiistai 10. toukokuuta 2011

Lissää parsaa

Eilen oli jääkaapin tyhjennystalkoot vol N. Huomasin että aineista saisi kivan piirakan, kunhan perheen pakonomaiselle lihansyöjälle kipaisisi vielä kaupasta sekaan pekonia. Tällä kertaa kokin-laiskuri käytti valmistaikinaa pohjaksi. Piirakasta katosi 80 % yhden illan aikana, joten se lienee oli ihan onnistunut.;)


Parsapiirakka
iso vuoallinen

pkt ruis-peruna-piirakkataikinaa sulaneena
1 kpl täydellisiä silikonivuokia johon ei tartu mikään!

1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
pkt suomalaista pekonia
puoli nippua vihreää parsaa
4 cm pienestä vuohenjuustotangosta

pienehkö rasiallinen ranskankermaa
2 munaa
loraus maitoa, n. 1dl?
mustapippuria, suolaa, timjamia
pieni kourallinen juustoraastetta; esim. mozzarellaa ja parmesania sekaisin.

Muotoile sulaneesta taikinasta vuoan mallinen pala. Koko taikina ei tule välttämättä käytettyä, sillä pohjasta kannattaa tehdä suht ohut jotta se
paistuu hyvin. Laita pohja vuokaan, ja leikkaa vielä veitsellä ylimääräiset pois
reunoilta.
Pilko pekoni ja sipuli, ja paista pannulla kunnes sipuli on pehmennyt ja pekoni paistunut. Kaada pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Lisää joukkoon murusteltu vuohenjuusto ja pilkottu valkosipuli.
Sekoita kulhossa ranskankerma, munat ja maito. Kun seos on sopivan paksuista (saa jäädä aika paksuksi) lisää vielä mausteet, ja levitä pohjalle.

Kuori parsat ja leikkaa pois kovat päät. Pilko pienemmäksi, jolloin valmista piirakkaa on helpompi leikata. Levittele palaset pohjalle. Laita lopuksi päälle vielä juustoraastetta.
Paista uunissa n. 200 asteessa puolisen tuntia. Anna jäähtyä hyvin.




tiistai 4. tammikuuta 2011

Piirakkaa uudella pohjalla

Sumuisesta kuvasta huolimatta piirakka oli varsin hyvää. Ohjeen pohjaan sain kaverilta, joka puolestaan on sen joskus jostain valion kirjasta napannut.




Kasvis-juustopiirakka

Sekoitettu voitaikina

200 g margariinia
3 dl venhäjauhoja + hippunen suolaa
1 dl kylmää vettä

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina vuokaan.

Täytteet:
Pilkottua punasipulia
Kreikkalaista fetajuustoa
Miniluumutomaatteja
Pehmeää tofua palasina
(kinkkua)

Levitä täytteet tasaisesti taikinan päälle. Kaada päälle muna-kerma-maitoseos. Paista uunissa noin 200 asteessa, kunnes täyte on täysin jähmettynyt. Itse laitoin hetkeksi foliota päälle lopussa, ettei 'rusketu' liikaa.






sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Spanakopita

Kesemmällä tein spanakopitaa Closet cooking -blogin ohjeen mukaan. Kuten tavallista, ohje toimi juuri niinkuin piti ja eteemme tuli herkullista pinaattipiirasta. Helppo ohje ja hyvä lopputulos! Ainoa asia joka kannattaa huomioida on että filotaikinan kanssa pitää olla nopea ettei se ehdi kuivaa ennen uunia. Jos kerrostus sujuu hitaasti, laita odottelevan filotaikinan päälle kostea pyyhe.


Spanakopita

Piirakkavuoallinen

0,9 kg pinaatinlehtiä (paistettuna, kuivaksi puristettuna ja pilkottuna)
2,4 dl kreikkalaista fetaa
0,5 dl tilliä
0,6 dl persiljaa
nippu kevätsipulia
3 kananmunaa vähän vatkattuna
suolaa ja mustapippuria
0,6 dl oliiviöljyä
pakkaus filotaikinaa (ota sulamaan hyvissä ajoin pakkauksen ohjeiden mukaan)

Sekoita keskenään pinaatti, feta, tilli, persilja, sipulit, munat, suola ja pippuri kulhossa. Ota n. 20 cm halkaisijan piirakkavuoka ja voitele se öljyllä. Voitele (pullasudin avulla) oliiviöljyllä ensimmäinen kerros filotaikinaa, ja asettele palanen vuokaan. Leikkaa ylimäärä reunoilta pois. Toista kunnen vuoassa on 6 kerrosta.
Laita pinaattiseos vuokaan tasaisesti.
Voitele taas uusi kerros filotaikinaa ja laita täytteen päälle. Poista ylijäämät reunoilta. Toista 6 kertaa.
Paista n. 177 asteessa 30-50 minuuttia kullanruskeaksi.


maanantai 8. maaliskuuta 2010

Juhlapasteijat

Törmäsin sattumalta jokin aika sitten Jensenin kiusaus -blogin pasteijaohjeeseen. Koska en ole ennen saanut mielestäni tarpeeksi maistuvia pasteijoita aikaiseksi, piti tätä hyvänkuuloista ohjetta kokeilla. Tällä kertaa kokeilin itse taikinaa.
Lopputulos oli, että pasteijat olivat herkullisia ja rakenne oli hyvä: rapea päältä, mehevä sisältä. Totesin kuitenkin, että pasteijat tulee syödä lämpimänä tai lämmitettynä; kylmänä voin maku tulee liikaa esiin.






Suolainen murotaikina
(9 keskikokoista pasteijaa)

3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna

3/4–1 tl suolaa

100 g voita (pieneksi kuutioituna)

loraus kermaa


Nypi taikina ja kauli siitä noin 1/2 cm paksuinen levy (esim. kahden leivinpaperin välissä). Tee pyöreällä muotilla (itsellä oli jälkiruokakulho) niin paljon pohjia kuin taikinasta saat.
Laita täytettä puolikkaalle pasteijapohjalle, käännä toinen reuna yli ja sulje haarukalla painellen reunoista. Voitele pasteijat munalla, ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte:
Pilko pieneksi punasipulia, tomaattia, herkkusientä, fetajuustoa (ja lihansyöjille kinkkua tai naudan leikkelettä). Levitä pohjalle vähän tuorejuustoa, lisää täytteet ja hieman juustoraastetta.



maanantai 27. lokakuuta 2008

Nougatpalat

Viikonloppuna alkoi taas kolottamaan makeanhammasta, ja tein piirakan jonka ohjetta olin jo aikaisemmin vilkuillut Kinuskikissan sivuilla. No, yhtä hienon näköisiä leivoksia en saanut aikaiseksi, mutta maku oli kyllä hyvä. Ei liian makeaa, mutta kuitenkin sai sen kolotuksen loppumaan hetkellisesti ainakin.:)

Nougatpalat
pieni uunipellillinen

pohja:
150 g voita tai margariinia (itse käytin flora culinessea; jota tuli siis 1,6 dl)
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Päälle:
2 dl pähkinäsuklaalevitettä (löysin vain yhden vaihtoehdon kaupasta eli Eldoradon Duo -levite)
1 Maraboun Dubbel Nougat -patukka

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 20 x 20 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min. Anna pohjan jäähtyä hieman.

Levitä pohjan päälle huoneenlämpöistä pähkinäsuklaalevitettä mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi.
Sulata Dubbel Nougat mikrossa sopivassa astiassa. Laita pohja levitteineen 200-asteiseen uuniin n. 3 minuutiksi, jotta pinta hieman sulaisi. Itse pidin piirakkaa uunissa reilun 5 minuuttia, mutta en oikein ole varma vieläkään että sulasiko se siellä vai ei.;) Voi olla levitteestä kiinni; Kinuskikissa käytti ilmeisesti Nutellan tai Rainbow'n levitettä. Valuta sitten nougat pinnalle lusikan avulla kuvioiden. Nostele sitten piirakkaa leivinpaperin kulmista: tämän pitäisi tasoittaa pintaa ja saada nougat uppoamaan pähkinälevitteeseen. Laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa sen jälkeen paloiksi.




maanantai 20. lokakuuta 2008

Toscapiirakka

Eilen alkoi tekemään mieli makeaa kaupassa, ja tuumin että tähän piirakkaan osaan ostaa ainekset ilman reseptiäkin. Ja kyllähän se onnistui. Yllätyin kuinka helppoa toscapiirakan tekeminen oli, ja aika nopeastikin se tuli. Alkuperäisen reseptin löysin Marielta.


Toscapiirakka
halk. n. 24 cm vuokaan

pohja:
2 luomumunaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
reilu 1 dl juoksevaa beceliä
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl karpalojauhetta
1 tl vaniljasokeria
päällys:
100 g mantelilastuja
1 dl sokeria
reilu 1 dl juoksevaa beceliä
1 dl maitoa
1 tl mustikkasiirappia
1 rkl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Kääntele sekaisin. Lisää juokseva becel. Kaada silikonivuokaan (rasvaa tavallinen piirakkavuoka ensin). Paista 180 asteisessa uunissa kunnes kakku on kiinteä ja vaaleanruskea. Valmista silläaikaa tosca. Laita rasva ja muut ainekset pieneen kattilaan,ja keitä seosta välillä sekoitellen noin 20 min kunnes seos on muuttunut paksuksi, mutta vielä levitettäväksi massaksi. Ota kakku uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen ja lusikoi täyte kakun päälle. Paista vielä noin 10 minuuttia.

torstai 16. lokakuuta 2008

Soija-kasvispiirakka

Päätin koittaa onneani ensimmäistä kertaa yhdistelmän soijarouhe - piirakka kanssa. Ajatus oli että voi piirakkakin käydä 'kunnon ruuasta' eli kun pääraaka-aineena on soijarouhe, niin tulee kasvissyöjän proteiinitkin tienattua. Ja täytyy sanoa että hyvän maun lisäksi piirakka oli täyttävää!
Jos/kun teen piirakkaa seuraavan kerran, taidan vielä lisätä siivutettuja kirsikkatomaatteja. Hyvä aikomus oli myös tehdä ruis-perunapohja, mutta työpäivä vei veronsa joten ajauduin ostamaan ihan valmistaikinaa.;)






Soija-kasvispiirakka
pieni uunipellillinen

1 pkt sunnuntai piirakkataikinaa
1,5- 2 dl soijarouhetta
sipuli
2 jumbo -herkkusientä
n. 2-3 dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
1 rkl tomaattipyrettä
puoli pussillista sopivaa keittoainesta (esim. knorr tomaatti-paprikakeitto punajuurella ja omenalla)
mausteita: paprikamaustetta, mustapippuria, cayennepippuria, valkosipulijauhetta, yrttejä.
rkl tuorejuustoa (esim. ruohosipuli)
soijakastiketta
puoli prk ananaspaloja omassa mehussaan
1/2 -1 prk apetinan fetakuutioita aurinkokuivattu tomaatti-liemessä
vähän juustoraastetta, esim. mozzarella
1 dl alpron soija-ruokakermaa
pari rkl paprika-sulatejuustoa (esim. koskenlaskija)
(siivutettuja kirsikkatomaatteja)

Laita taikina sulamaan leivinpaperin päälle. Kuumenna pannu, lisää reilusti rypsiöljyä ja laita sekaan pilkotut sipulit, herkkusienet ja jonkin ajan päästä soijarouhe. Lisää hieman vettä, ja anna rouheen imeä se. Lisää vettä pariinkin kertaan, kunnes rouhe ei enää ime vettä. Laita sitten pannulle vielä vähän vettä,ja murenna joukkoon kasvisliemikuution palanen, ja tomaattipyre sekä keittoaineksia. Sekoittele ja anna kiehua hiljalleen. Lisää mausteita maun mukaan (soijarouhetta saa maustaa aika reippaasti.) Kun soijarouhe alkaa olla pehmeää, maistele ja lisää mausteita tarvittaessa, ja esim. soijakastiketta ja tabascoa. Laita lopussa vielä rkl tuorejuustoa.

Kauli sulanut taikina pellille, ja taittele vähän reunoja. Murenna sen päälle fetaa, ja levitä myös soijarouheseos tasaisesti. Laita vielä anaspaloja ja lisää fetaa, sekä hieman juustoraastetta (ja tomaatinviipaleet). Lämmitä kattilassa soijakermaa, ja sekoita joukkoon sulatejuusto. Kattilaan voi myös lisätä mausteita jos haluaa. Kun juusto on sulanut kerman sekaan, laita neste varovasti lusikalla piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, tai niin että piiras alkaa ruskettumaan. Tarjoa esim. salaatin kanssa. Valkkarilasillinen olisi sopinut myös joukkoon aivan loistavasti..:)





lauantai 11. lokakuuta 2008

Kasvispiirakka

Tämän kasvispiirakan ohjeen olen saanut toissa kesänä veljeni vaimolta. Teen sitä monesti pikkusyömiseksi, hiukan erilaisina versioina. Aika nopeasti katoaa pöydältä..


Kasvispiirakka
12 palaa

1 pkt sunnuntai pakaste piirakkapohja
1 rasia suomalaisia kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
Mustia oliiveja viipaleina
(Aurinkokuivattua tomaattia)
Fetajuustoa
Yrttejä tuoreena, esim. basilika, timjami, oregano
Juustoraastetta päälle, mozzarella tms.

Munamaito:
2,5 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
2 luomumunaa
Valkosipulia
Rouhittua mustapippuria


Sulata piirakkapohjataikina, ja kauli 1/2 -1 cm paksuikseksi levyksi leivinpaperin päälle uunipellille (taita reunat sisäänpäin) tai piirakkavuokaan. Lisää viipaloidut kasvikset, ja tuoreet yrtit. Sekoita munamaidon ainekset, ja lisää piirakan päälle. Laita päälle vielä mozzarellajuustoa raastettuna. Paista piirakkapohja -pakkauksen ohjeiden mukaan.