Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wannabe etnistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wannabe etnistä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. syyskuuta 2011

Ihana intialainen

Juutuin vastikään dagen efter- olotilassa katselemaan huvituksekseni fab five:a. Ylläriksi näinkin siinä hyvältä vaikuttavan intialaisen ruuan, josta erityisesti leipä jäi mieleen uutena tuttavuutena. Tätä leipää testasinkin eilen. Ohje löytyi googlella, sekoitin siinä Kodin kuvalehden reseptiä ja jonkin Ylen ohjelman 'Bobbyn' reseptiä. Leipä soveltui oikein hyvin curryn seuraksi, ja oli ehkä hieman naania ruokaisampaa. 

Curryn kasvisversioon käytin hälsans kök:in grillattuja kasvisfileitä, ja lihaisaan versioon kananfileitä. 




Paratha-leipä

4–5 dl vehnäjauhoa
½–1 tl suolaa
1 tl sahramia
6 rkl voisulaa tai
kirkastettua voita eli gheetä
2 dl vettä
(1 tl ajowan eli intiankuminan siemeniä)
1. Sekoita suola ja sahrami jauhoihin ja lisää vesi. Alusta huolella noin 10 minuuttia. Peitä taikina ja jätä sivuun 10 minuutiksi.




2. Jaa taikina 12 palaan ja pyöräytä palat palloiksi (minä tein hieman isompia leipiä ja palluroita tuli siis 7. Kauli palloista ohuita pyöreitä kiekkoja ja levitä kunkin kiekon pintaan voisulaa. Ripauta pinnalle jauhoja ja halutessasi kuminaa.

Kääri kiekot tiukalle rullalle, ja kääri rulla itsensä ympärille. Kauli sitten taas kiekoksi.

 





3. Paista kuumalla, kuivalla paistinpannulla hetki, kunnes pinta on saanut kaunista paistoväriä. Käännä ja sipaise paistuneelle pinnalle voisulaa. Käännä vielä kerran ja levitä nyt päällä olevalle pinnalle voisulaa. Käännä taas ja anna kypsyä vielä hetki.



Curry

500 g kanan fileitä/filesuikaleita
1/2 prk Patak's tandoori currypasta 
Muutama rkl turkkilaista jugurttia

Ruokaöljyä
1 sipuli
Indian tandoori -maustetta + rkl currypastaa
Chili explosion -maustetta
Mustapippuria, cayennemaustetta, tabascoa, chilisoosia


1/2 prk Mutti murskattua tomaattia
Muutama rkl turkkilaista jugurttia
Ruokakermaa
(+ripsaus sokeria halutessa)

Curryä varten marinoin kanafileitä muutaman tunnin. Marinadiin laitoin tandoori currypastaa sekä partaäijä -jugurttia. 

Lämmitä pannu kuumaksi. Lämmitä hetki oliiviöljyssä mausteita ja currypastaa, lisää sipulit ja kanat. Ruskistuksen jälkeen lisää tomaattia, jugurttia ja loraus ruokakermaa. Keittele matalalla lämmöllä 20-30 minuuttia, välillä maistellen ja lisäillen mausteita tarpeen mukaan.


Sahramiriisi
2 dl basmatiriisiä
5 dl vettä
1 sipuli
1 tl suolaa
ruokaöljyä
1/2 sahramipaketti
ripsaus currymaustetta


Huuhtele riisit viileällä vedellä. Kuullota riisit ja sipuli oliiviöljyssä, ja lisää vesi sekä mausteet. Keittele matalalla lämmöllä n. 20 minuuttia. Kun vesi alkaa loppua, riisi on valmista. Sohi varovasti haarukalla riisiä irtonaiseksi.



maanantai 9. toukokuuta 2011

Kanatortillat

Det var Äitienpäivä ja kokeilin uudenlaisia kanatortilloita. Uusia siksi, että nämä tehtiin niistä pienistä maissikuorista joita nykyään kaupasta löytyy. Ohjetta otin täältä, ja muokkasin hieman omaan tarpeeseen. Oman tortillan sisään tuli yllättäen soijapullia curryssä, hyviä olivat nekin.


Kanatortilloita neljälle

rasiallinen broilerin fileesuikaleita, 300-400 g (marinoituja tai ei)
jalopenoa maun mukaan, pilkottuna
puoli prk tropical salsaa
mustapippuria, cayennea

12 kpl pieniä maissikuoria
rypsiöljyä

talouspaperia

kourallinen hienoa juustoraastetta: mozzarella, cheddaria, edamia tms.
puoli prk ranskankermaa
jotain kastiketta, esim. hot chili sauce, tabasco jne.
romaine-salaattia pilkottuna
miniluumutomaattia pilkottuna, puoli rasiaa

Paista kanat kypsäksi pannulla ja lisää jalapenot sekä salsa ja mausteet. Laita kanat astiaan folion alle.
Laita pannulle reiluhkosti rypsiöljyä. Kuumenna sen aikaa, että öljyyn heitetty pieni kananpala (esimerkiksi) alkaa selvästi 'porista' öljyssä. Tarkkaile öljyn kuumuutta koko paiston ajan, liian kuuma öljy tulee päälle, mutta liian kylmä ei paista.

Ota ensimmäinen maissilettu, ja kasaa sen päälle vähän kanaa. Käännä kuori taskuksi. Ota taskusta kiinni pihdeillä, ja paina pannulle. Paina taskun päälypuolta hetken aikaa kiinni pannua kohti, jotta tasku pysyy kasassa. Voit sen jälkeen kasata pannulle lisää tortilloita (minulla mahtui 3 yhtä aikaa). Kun tortillan alapuoli on muuttunut kullanruskeaksi, käännä se vielä. Kun tortilla on valmis, ota se pihdeillä kiinni, ja valuta pois ylimääräistä öljyä. Laske tortilla kahden talouspaperiarkin päälle, ja käännä paperi taskuksi tortillan ympäri. Ravista pari kertaa varovaisesti, niin että loputkin irtoöljyt saadaan pois. Laita valmis tortilla lautaselle, ja esim. folion alle.

Kun valmis tortilla on hetken aikaa levähtänyt eli jäähtynyt, raota sitä varovasti ja lisää taskuun juustoa. Anna taas odotella hetken aikaa. Kun juusto on sulanut, taskuun laitetaan vielä ranskankermaa, kastiketta, salaattia ja tomaattia.
Helpointa tämä kaikki on tehdä jos toinen henkilö paistaa tortilloita ja toinen kokoaa. Mutta onnistui yksinkin, tosin alkupään tortillat ehtivät jäähtyä ehkä vähän liikaa.

Tortillojen kanssa tarjottiin ristikkoperunoita ja dippiä. Dippiin tuli kermaviiliä, vähän kevytmajoneesia, chilisoosia, tex mex -maustesekoitusta, punaista thai- currymaustetta, tabascoa, tropical salsaa, ketsuppia ja sinappia.






torstai 14. lokakuuta 2010

Ilta intialaisittain

Eilen oli vähän vapaampi päivä koulun ja työn suhteen, joten aamulla laitoin naan-taikinan tulemaan. Tällä kertaa koitin reseptiä Garam masala -blogista, ja täytyy sanoa että parhaimmat naanit tuli tähän mennessä!
Kumppaniksi naaneille tein possunsuikaleista tandoori-jugurttikastiketta, Siskot kokkaa -blogin ohjeiden avulla peruna-pinaatti-paneeri-pannua, sekä raitaa.
Kynttilät palamaan ja Taj Mahal -olutta kyytipojaksi! Nam.




Naan -leipä
4 kpl

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 tl sokeria
3-4 tl sulatettua voita
1 tl leivinjauhetta
2/3 dl bulgarian jugurttia
2/3 dl maitoa

Sekoita jauhot, sokeri, suola ja 2 tl sulatettua voita yhteen. Tee taikinan keskelle kuoppa, ja kaada kuoppaan leivinjauhe ja jugurtti. Anna seistä 1/2 minuuttia.
Tee taikinasta pehmeä lisäten maitoa vähitellen. Vaivaa hyvin nyrkillä painellen.
Lisää vielä 1-2 tl sulatettua voita, ja vaivaa uudelleen.
Peitä taikina märällä liinalla ja aseta lämpimään, vedottomaan paikkaan. Itse annoin taikinan olla kulhossa pari tuntia, sitten painelin siitä ilmat pois, ja jätin taas ainakin pariksi tunniksi. Lopputuloksena oli taikinapallo, joka ei takertunut yhtään käsiin, ja oli helposti leikattava. Melkein muovailuvahamainen.:)


Leivonta: jaa taikina 4 yhtä suureen osaan, ja kauli pallot n. 13 cm pitkiksi ja
kolmionmuotoisiksi leiviksi pienen jauhomäärän avulla. Laita leivät uunin ritilälle 250 asteeseen noin 5 minuutiksi (minulla mahtui 2 kerrallaan). Käännä puolivälissä. Leivät ovat valmiita kun niissä on muutama kullanruskea laikku.
Sivele valmiille leiville esimerkiksi sulatettua voita + murskattua valkosipulia sekä yrttejä. Tarjoa heti.





Raita
pieni kulhollinen

Laita kulhoon bulgarian jugurttia. Sekoita joukkoon pilkottua punasipulia ja kurkkua. Lisää mausteita, esim. suolaa, chilijauhetta, curryä, minttua, jalopeno-jauhetta, valkosipulia, juustokuminaa..ym., ja anna maustua jääkaapissa.




Porsaansuikaleet

Mausta 400 grammaa hyvää possunsuikaletta tandooritahnalla (2 rkl). Sekoita hyvin, ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Paista suikaleet pannulla, ja sekoita joukkoon 1/2-1 prk bulgarian jugurttia. Mausta esim. tabascolla, mustapippurilla, chipotle-kastikkeella, suolalla, yrteillä. Anna kiehua hiljalleen
sen verran että suikaleet ovat kypsiä.


Peruna-pinaatti-paneeri
pannullinen

200g paketti ingmannin kotijuustoa
3 pientä perunaa viipaleina (esim. rosamunda)
1 pieni sipuli
5 rkl rypsi tai auringonkukkaöljyä (jotain mautonta, kuumaa kestävää öljyä)
30-50g voita
pari kourallista tuoretta pinaattia
1 tl tai raastettua inkivääriä
1 tl jauhettuja korianterin siemeniä
1/4 tl kurkumaa
1 tl suolaa
1 tl chilijauhetta
n. 2-3 tl sarviapilan siemeniä (fenugreek seeds)
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
2 punaista chiliä pilkottuna
n. 1,5 dl turkkilaista jogurttia

Pese ja siivuta peruna ja kuutioi juusto. Sulata vähän voita ja öljyä kasarissa ja sen jälkeen ruskista juusto kauniiksi ainakin parilta sivulta. Itselläni juusto meinasi väkisillä sulaa, vaikka koitin eri lämpötilassa ja eri määrällä voita..suosittelen varautumaan varapaketilla jos ensimmäinen erä menee pieleen. Ohjeessa suositeltiin ingmanin kotijuustoa, itse löysin vain valion. Nosta juustot reikäkauhalla tai vastaavalla valumaan talouspaperin päälle.

Juustojen jälkeen paahda perunat voi-öljyseoksessa parissa erässä. Anna perunoiden saada kaunis, kullankeltainen väri, sillä silloin ne muuttuvat myös pinnastaan kivan rapsakoiksi. Nosta myös valmiit perunat valumaan.

Huuhtele tuore pinaatti, poista tarvittaessa kovia lehturuodin osia ja mikäli pinaatti on suurilehtistä, silppua sitä vähän. Kuori ja siivuta sipuli.

Laita pannuun tilkka öljyä ja sarviapilan siemenet. Paahda hetki ja lisää sitten tuore pinaatti ja sipuli. Paista n. 2 minuuttia ennenkuin lisäät muut mausteet.

Vähennä sitten vähän lämpöä ja lisää mausteet ja sekoita hetki, jotta mausteet alkavat tuoksua. Lisää tuoreet, silputut chilit. Paista vielä hetki, jotta mahdollinen ylimääräinen neste haihtuu ja chili sekoittuu.

Lisää jogurtti ja jatka paistamista kunnes jogurtti on imeytynyt pinaattiin.

Juuri ennen tarjoilua sekoita mukaan paistetut juusto- ja perunapalat ja kuumenna sen verran että seos lämpiää. Tarjoile esim. riisin, naan -leivän, raidan ja possunsuikaleiden kera.



torstai 3. joulukuuta 2009

Kolokytho...mikäseolikaan -kasvispullat.:)

Löysin vasta yhden todella mielenkiintoisen blogin. Ja tässä eräs vasta sieltä kokeilemani resepti.Pullista tuli todella hyviä, tosin vielä parempia ne olivat kylminä tsatzikin kanssa.
Ohje ja blogi löytyy täältä.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Aloittelijan Karma

..vai kormako se oli?
No, joka tapauksessa pidän intialaisesta ruuasta, mutta en ole ikinä uskaltanut vielä alkaa sitä itse väkertämään. Vastikään koitin, ja siitä tuli aivan hyvää, tosin heti keksin parannuskeinoja. Naan -leivän ohjetta en pistä tähän, sillä se innovaatio saa jäädä historiaan ja tulevaisuudessa teen kyseisen leivän ihan ohjeen kanssa.;)


Kana-kasvis korma
3-4 hlö:lle

kastike:
1 sipuli pilkottuna
5 kynttä valkosipulia pilkottuna
pss vihanneksia, esim. Findus keltainen ratatouille
marinoimatonta kanan fileesuikaletta tai
kaupan paistopisteestä 2-3 kanan rintapalaa
vähän vettä
sahramia
runsaasti cyrryä
chilihiutaleita
mustapippuria
kasvis/kanaliemikuutio
prk bulgarian jugurttia

Riisi:
1 sipuli
öljyä
muutama dl riisiä
sopivasti vettä
sahramia
suolaa
jauhettua inkivääriä kuivamausteena

Pilko sipulit ja laita pannulle öljyn kanssa. Lisää joukkoon vihannekset ja paistele. Lisää kanasuikaleet ja paista. Lisää sitten mausteet, sekoittele, ja laita vettä sen verran että vihannekset juuri ja juuri peittyvät. Mukaan kasvislientä.
Kun satsi alkaa olemaan kypsä, lisää jugurtti ja sekoittele hyvin. Tarkista maku.

Kuullota riisi ja sipuli pannussa/kattilassa. Lisää vettä, ja mausteita. Kun riisi
on kypsää, valuta ylimääräiset vedet pois.

Kasvissyöjä voi helposti erotella itselleen kastikkeesta vain vihannekset, koska niitä on tässä niin paljon. Laiskalle päälle kun satuin niin en jaksanut tehdä kahta eri kastiketta.:) Sahrami jäi vähän mystiseksi asiaksi, en ole varma että maistuiko se oikein millekkään. Sinänsä pohdittava asia, kun kyseinen hyödyke maksaa maltaita! Voisikin alkaa sanomaan että 'maksaa sahramia!';)