Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pasta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pastasalaatti

Halloumi ja hummus saivat eilen kaverikseen pastasalaattia. Mukaan tuli vähän kaikenlaista jota jääkaapissa sattui olemaan. Avocadon hankin tietoisesti tätä varten, ja sitä joutuikin kypsyttelemään kolme päivää kotona.:P



Pastasalaatti

Pastaa (itsellä oli jotain maukasta proteiinipastaa)
Kevytkermaviili-purkki
Vähän kevytmajoneesia ja chilikastiketta
Mustapippuria, chili explosion -maustetta

Avocado
Punainen paprika
Kirsikkatomaatteja
1/2 prk luomupapuja vedessä (sekoitus)
Muutama pieni varsi kevätsipulia
Punasipuli
1 suokakurkku

Keitä pasta, ja huuhdo kylmällä vedellä. Sekoita keskenään kermaviili, majoneesi, chilikastike ja mausteet. Kastikkeesta kannattaa tehdä hieman paksuhkoa. Sekoita kastike pastaan.

Pilko paprika, tomaatit, suolakurkku ja sipulit. Lisää pavut, ja koverra avokado pieniksi paloiksi joukkoon. Sekoita varovasti pasta ja vihanneksen keskenään.
Lisää tarvittaessa hieman suolaa.





maanantai 16. toukokuuta 2011

Makaroonilaatikko-uudistusta

Mulla on jäänyt mieleen, kuinka toinen mummo aikoinaan kehui erään kaupan makaroonilaatikkoa. Se oli punertavan väristä ja mehukasta, nestettä oli paljon. Näin tuossa eräänä päivänä marketin valmisruokatiskillä vähän samannäköistä lootaa, ja tein sitten oman kokeilun kotona. Sanoisin että tuli parasta omatekoista makaroonilaatikkoa, vaikka ei ehkä terveellisintä. Mutta mitäs pienistä.;)


Vuoallinen Mehukasta Makaroonilaatikkoa


Pss tummaa makaroonia
300-400 g jauhelihaa (lihansyöjän puoli)
1/2 pss hälsans kök -kasvismureketta (vegepuolelle)
1 lasipullo felixin chilisoosia
kolmisen desiä vettä
puolikas kasvisliemikuutio
3/4 prk kevyt&paksu -ruokakermaa tai kaurakermaa
1/2 rasiaa pienestä olympia-sulatejuustosta
chili explosion -maustetta, mustapippuria, cayennepippuria

Keitä makaroonit ohjeiden mukaan, valuta. Laita vuokaan.
Paista jauheliha, mausta omien mieltymysten mukaan. Sulata kasvismureke-aines. Sekoita nämä makaroonien kanssa vuokaan. Valmista kastike:
Laita kattilaan chilisoosi, vesi, ja mausteliemikuutio. Kiehauta, ja lisää sulatejuustoa, kermaa ja mausteita. Kastike saa olla hieman paksuhkoa.

Kaada kastike vuokaan makaroniseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa
puolisen tuntia.






keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Papupyörykät

Erilaisia kasvispyöryköitä on aina hauska tehdä: niihin saa helposti ympättyä proteiinia, ja hyvän maun lisäksi niistä saa ruokaa moneksi päiväksi. Tällä kertaa kokeilin Jere Niemisen 'Vegaanin kotiruokakirja':n ohjetta papupyöryköille. Tuli todella hyviä, ja nämä sopivat hyvin esim. pastan ja tomaattikastikkeen kanssa. Suosittelen!



Papupyörykät

1 kiinteämaltoinen peruna
3 valkosipulin kynttä
1 prk kidneypapuja
4 rkl rypsiöljyä
2 rkl ketsuppia
2 rkl chilikastiketta, makeaa (minä laitoin ei-makeaa, tulista)
puolikas sipuli
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 rkl paprikamaustetta (laitoin tulista)
2 tl jauhettua korianteria (ei ollut, korvasin juustokuminalla)
2 tl kuivattua chiliä tai cayennepippuria (laitoin molempia)
0,5 tl suolaa
rypsiöljyä paistamiseen

Kuori peruna ja raasta se. Kuori valkosipulinkynnet ja pilko. Huuhtele ja valuta pavut. Soseuta perunaraaste, pavut, öljy, ketsuppi ja chilikastike sauvasekoittimella, mutta jätä vähän sattumia. Hienonna sipuli. Lisää papumassaan joukkoon kaikki loput aineet, ja sekoita taikina käsin tasaiseksi. Muotoile taikinasta pyöryköitä ja paista ne runsaassa öljyssä keskilämmöllä.

Kastikkeen koostin basilika-pastakastikkeesta, mausteista, vuohenjuustosta ja kirsikkatomaateista. Pastana toimi kotilopasta jossa oli punajuurta ja tomaattia väriaineena. Annoksen päälle tuli parmesania.





maanantai 8. helmikuuta 2010

Maistuvaa tofunuudelia

Eilen piti lenkin jälkeen saada pikaisesti energiaa. Pannulla valmistui pikapikaa nuudelia ja tofua, ja aivan yhtä nopeasti ahmaisin annoksen. Lautasen pohja tuli aivan liian äkkiä vastaan, ja simsalabim! Tajusin että vaikka nälkäinen olinkin (ja olisin syönyt vaikka pieniä kiviä), oli ruoka silti varsin hyvää!

Tofua ja nuudeleita
2 annosta

1/2 pkt munanuudeleita (n. 100 g?)
1-1,5 dl vahvaa kasvislientä (itse tein reformin kuutiosta)
4 pientä kiinteää herkkusientä
1/2 punasipuli
4 kirsikkatomaattia
kevätsipulia
hunajaa
(tarvittaessa hieman suolaa)
kunnon tujaus currya ja cayenne-maustetta
3 rkl kermaista kookosmaitoa
n. 100 g pehmeää tofua

Kiehauta vettä, lisää nuudelit kattilaan ja anna niiden hautua muutama minuutti. Ota nuudelit sivuun lautaselle esim. pastakauhalla. Tämän jälkeen voit vähentää veden määrän pieneksi, ja sulattaa kasvisliemikuution veteen.

Pilko pehmeä tofu varovasti isohkoiksi palasiksi. Laita palat talouspaperin päälle, toinen paperi tofun päälle ja anna nesteiden imeytyä hetkinen.

Pilko sienet, sipuli, ja tomaatit pieneksi. Laita kuumalle pannulle hieman rypsiöljyä ja nakkaa vihannekset mukaan kuullottumaan. Lisää tilkka hunajaa. Kun sienet alkavat saada väriä ja kypsentyä, laita pannulle kasvisliemi sekä mausteet. Sekoita, ja lisää sitten myös kookoskerma. Lopuksi lisää vielä tofu ja kypsät nuudelit, ja sekoittele varovasti. Nauti heti.


maanantai 11. tammikuuta 2010

Tomaattinen pasta

Pastaan tuli hinku lukemalla letunpaistajia.Ohje muuttui jonkin verran kun omaan makuun sovelsi. Lopputulos oli hyvä, mutta jotain pientä jäin kaipaamaan. Kirpsakkuutta?


n. 3 hlö:lle

Paketillinen kokojyvä -tuorepastaa
rasiallinen pisaratomaatteja (niitä pieniä)
1,5 dl pähkinäsekoitusta
2 rkl tomaattipyrettä
sipulia
valkosipulia
pari herkkusientä
1 avokado
pss paprikasalsaa pakkasesta
1 rkl balsamicoa
soijakermaa n. 2 dl
hunajaa
mustapippuria, chilihiutaleita, tabascoa
+ lihansyöjälle grillattua kanaa

Sekoita sauvasekoittimella tomaatit, pähkinät ja tomaattipyre. Kuullota ja paistele pannulla pieneksi pilkotut vihannekset ja lisää balsamico.
Laita pastavesi kiehumaan.
Lisää pannulle tomaattipähkinäseos, kerma, hunaja ja mausteet. Anna kastikkeen tekeytyä jonkin aikaa miedolla lämmöllä.
Kun pasta on valmista, sekoita kastike siihen ja ripauttele halutessa joukkoon vähän pestokastiketta. Tarjoile sellaisenaan tai grillatun kanan kanssa.




tiistai 2. kesäkuuta 2009

Maukasta testausta tenttiin lukemisen ohessa

Kaupan hyllyllä on tässä vähän aikaa minua intensiivisesti tuijottanut iloisen värinen luomu- tofupakkaus. Eilen paketti pääsi kyydillä kotiin, ja nämä yrttiset tofukuutiot testiin.
Samalla testasin myös pinaattisia tuorepastatortellineja, joissa oli sisällä muistaakseni ricottaa. Kastike pastalle tuli sitruunan mehusta, rypsiöljystä, kalamataoliiveista sekä tofupalasista. Täytyy kyllä sanoa että ero oli huima verrattuna siihen tofuun mitä olen tähän mennessä kaupasta onnistunut löytämään. Tämä oikeasti suli suussa, ja yrttisyyteen sopi hyvin tuo sitruunanmehu. Kaikenlisäksi; jos oikein näin niin tämä luomutofu oli vieläpä halvempaa! Suosittelen.



Ja koska tenttikausi minua ahdistelee pahan kerran, karhuherra sai tällä kertaa tehdä itselleen lihaista ruokaa. Huom. anoppi, kyllä se poika osaa!;)
Jauheliha sai mausteekseen chipotlekastiketta/sosetta, ja 'tottakai' runsaalla kädellä felix -ketsuppia..:)



perjantai 15. toukokuuta 2009

Kirpeän reseptorit huutaa innosta!

Eilen muistui mieleen eräs kanaresepti, joka opiskeluvuosina lumosi kirpeydellään. No eihän siitä oikein muistanut enää muuta kuin että sitruunaa tuli runsaasti, myös valkkaria, oliiveja ja kananmunalla sakeutettettiin. Mutta ei se kanakaan enää kuulu ruokalistalle, joten seuraavanlainen pastaruoka päätyi eilen ilahduttamaan ruokapöytää. Taidan tehdä tänään lisää.:)


Vuohenjuusto-oliivipasta
3 hlö:lle

1 pkt tuore-pinaattipastaa
1/2 tlk kivettömiä kalamata -oliiveja (nam!)
1 1/2 -2 sitruunan mehu
iso loraus rypsiöljyä
suolaa
1 tanko vuohenjuustoa (esim.
president, 2 ohutta tankoa, jotka leikattu kiekoiksi)
kourallinen basilikaa
parmesania

Murustele vuohenjuusto, ja sekoita joukkoon basilikanlehdet jotka on revitty pienemmiksi.
Laita pastavesi kuumenemaan.
Purista kattilaan sitruunoiden mehu, lisää rypsiöljy, puolitetut oliviivit ja hieman suolaa. Kuumenna, voi antaa myös pikkuisen kiehahtaa.
Keitä pastaa n. 3 minuuttia, ja valuta.
Kaada pastan päälle sitruunakastike, ja sekoittele varovasti. Ripottele päälle vuohenjuusto-basilikaseos, ja raasta päälle vielä parmesania. Nauti!

tiistai 12. toukokuuta 2009

Avokado-kasvispasta

Yhtenä päivänä pyöräytin pastaa, jahka olin ensin sitä himoinnut Lettupannulassa. Lihansyöjän annos oli muuten samanlainen, mutta mukana oli 150 g jauhelihaa.


Avokado -kasvispasta
2-3 hlö:lle

1/2 sipuli
pala kesäkurpitsaa
1/2 paprika
1/3 prk creme fraichea
Avokado
limen mehua
1 pkt pinaatti-tuorepastaa

Pilko sipuli, kesäkurpitsa ja paprika. Paistele pannulle haluamasi mausteiden kanssa, ja lisää creme fraiche.(laita kansi päälle ettei kastike kuivu) Kun kasvikset alkavat olemaan kypsiä, laita pastavesi kiehumaan. Keitä pastaa muutama minuutti ohjeen mukaan. Pilko hyvin kypsynyt avokado palasiksi, ja purista vähän limemehua päälle. Lisää sitten palat kastikkeeseen, ja anna niiden lämmetä.

Pastan kanssa sopi hyvin salaatti, johon tuli hollantilaisia mansikoita, päärynää, viinirypäleitä, kurkkua ja lollo rosso -salaatinlehtiä. Kesää odotellessa.:)





maanantai 26. tammikuuta 2009

Nuudelihässäkkä

Jep, en näköjään pääse tuosta sienikastike -villityksestä ihan heti ohi. Tällä kertaa piti säikäyttää kulinaristeja sekoittamalla nuudelien ja vihannesten joukkoon tuttua sienikastiketta. Omia sieniä ei ikävä kyllä ole pakkasessa, mutta tämä pussikastike tekee kyllä tehtävänsä..


Nuudelihässäkkä
4 hlö:lle

3-4 pikkulevyä munanuudeleita (neliskanttisia)
pussillinen Finduksen Espanjalaisia vihanneksia pakkasesta
mustapippuria, jauhettua muskottipähkinää
11/2-1 pss Knorrin kantarelli-herkkusienikastiketta (olikohan se nyt oikein?)
2 dl kevytmaitoa + 1 dl vettä
1 rkl kanttarellituorejuustoa
kuivattua sipulia tms.
nokare tomaattipyrettä

Laita nuudelit likoamaan melkein kiehuvaan veteen, ja ala paistelemaan pannulla vihanneksia. Nuudelit vaativat muutaman minuutin liottamisen, voit välillä hämmentää niitä varovasti.Kun nuudelit ovat pehmenneet, siivilöi niistä vesi pois. Laita myös kastike alulle; lämmitä kattilassa hieman margariinia, lisää pussin sisältö ja maito sekä vesi. Kun seos kiehahtaa, lisää vielä sipulia, tuorejuustoa ja pyrettä. Kastike ei vaadi kauaa kiehumisaikaa, ihan muutama minuutti riittää. Kun vihannekset alkavat olla valmiit, mausta ne muskotilla ja mp:llä. Kaada pannulle vihannesten sekaan nuudelit ja pyörittele sekaisin. Lopuksi kastiketta voi kaataa vähän koko hässäkän päälle. (tai kuin minä: paljon.)





perjantai 5. joulukuuta 2008

Pasta ilman pastaa

Yksi uusimmista lemppareistani kyssäkaali on taas hyvin saatavilla. Pidän siitä ihan tuoreenakin, mutta eilen koitin jotain uutta. Luin jostain että kesäkurpitsasta voi tehdä suikaleita jotka voi paistaa ja käyttää pastan tapaan. Kokeilin sitten eilen samaa kyssäkaalesta, ja kylläpä tuli hyvää! Osansa teki tietenkin myös stokkan hyvä pastakastike.


Pasta ilman pastaa
2 annosta

1 ison nyrkin kokoinen kyssäkaali ;)
1 prk Stockmannin Puttanesca tomaatti- ja oliivikastiketta
3 herkkusientä
soijakastiketta
tabascoa
mustapippuria

Kuori kyssäkaali, ja koita saada siitä mahdollisimman tasainen pinnaltaan. Leikkaa kaali sivusuunnassa noin 1 cm paksuisiksi kiekoiksi. Laita kattilaan vähän vettä ja se lämpenemään levylle.
Puhdista herkkusienet ja leikkaa viipaleiksi. Lämmitä pikkukattila ja laita sinne rypsiöljyä ja herkkusienet. Lisää soijaa, tabascoa ja mustapippuria. Paistele sienet ruskeiksi, ja lisää joukkoon pastakastike. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen alhaisella lämmöllä. Maistele välillä tarvitseeko lisätä mausteita.
Ala nyt kuorimaan kuorimaveitsellä kyssäkaalikiekoista nauhaa. Koitin itse saada mahdollisimman pitkää nauhaa, mutta kun se ei aivan helppoa ollut niin joukkoon tuli paljon pätkäspagettiakin.;) Laita nauhat kuumuuden kestävään siivilään. Kun ison kattilan vesi alkaa kiehumaan, laita siivilä nauhoineen kattilaan (niin ettei vesi yllä siivilään) ja laita kattilan kansi päälle. Höyrytä nauhat kypsiksi (tähän taisi itsellä mennä jotain 7-10 minuutin väliltä). Kun nauhat ovat kypsät, kaada ne lautaselle ja laita pastakastiketta päälle.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Tomaattikastike pastalle

Nopeaa ja hyvää on perus- tomaattikastike pastalle. Pastana minulla oli tuoretta pinaattipastaa, johon keittämisen jälkeen sekoitin vähän voita ja parmesaania.
Kastikkeeseen saa proteiineja helposti, kun lisää pestyjä punaisia linssejä tai soijarouhetta.

Tomaattikastike pastalle
2-3 annosta

pahvipurkillinen tomaattimurskaa, esim. yrttistä
1 rkl tomaattipyrettä
loraus soijakastiketta
mustapippuria, basilikaa, chilirouhetta, timjamia
tuoretta yrttiä (jos sattuu olemaan, itselläni oli rucolaa)
sokeria

Laita tomaattimurska kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää pieni tl sokeria, tomaattipyre, soijakastiketta, ja mausteet. Keittele parikymmentä minuuttia niin, että kirpeys lähtee vähän pois. Lisää mahd. yrtit lopuksi. Joukkoon sopii myös esim. mustat oliivit, tofupalaset, feta, aurinkokuivattu tomaatti jne.



maanantai 10. marraskuuta 2008

Nuudelikokeilu

Perjantaina piti tehdä pikaista ruokaa, ja se muotoutuikin lopulta aineksista, jota sattui tulemaan eteen tai löytymään kaapeista. Matkalla anoppilaan kävin tuolla länsinaapurimme puolella, josta sai vihreää tankoparsaa tosi halvalla eli se tuli ruokaan mukaan ehdottomasti! Ruoasta tuli hyvää, pitää kokeilla lisää kokkausta nuudelien kanssa!

Nuudelit tankoparsan ja artisokan sydämien kanssa
1 annos

munanuudeleita yhden annoksen verran
4 kpl vihreää tankoparsaa
marinoituja latva-artisokan sydämiä
kermaviilikastiketta
mausteita: mustapippuria, paprikajauhetta, inkiväärijauhetta, muskottipähkinäjauhetta, valkosipulijauhetta
1 tl tomaattipyrettä
1/4 palanen kasvisliemikuutiosta
soijakastiketta
balsamicoa
hunajaa
rypsiöljyä

Keitä vesi kiehuvaksi, ja laita siihen hiukan suolaa ja sokeria. Laita pestyt tankoparsat veteen, ja anna kiehua 3-4 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä, ja lisää veteen nuudelit. Nuudelit ovat kypsiä noin 4 minuutin kuluttua. Laita valumaan sihtiin. Ota haluamasi määrä marinoituja artisokan sydämiä, virauta ne hellävaraisesti ja kuivaa talouspaperin päällä.
Lämmitä pannu, ja laita pannulle runsaasti rypsiöljyä. Lisää öljyyn mausteet, ja kasvisliemikuution palanen murennettuna, ja pyörittele hetki paahtaen mausteita. Älä polta!
Lisää joukkoon tomaattipyre, pikkuisen soijaa ja balsamicoa sekä hunajaa. Sekoita. Lisää pannulle nyt valutetut nuudelit sekä tankoparsat ja artisokan sydämet, ja sekoittele pannulla niin että mausteet tarttuvat niihin ja kaikki ainesosat lämpiävät. Tarjoa esim. kermaviilikastikkeen kanssa! (kaupasta löytyy valmiitakin)