Kokkailua ja leipomista suurien tunteiden kanssa - eihän siitä mitään muuten tuu ;)


torstai 17. kesäkuuta 2010

Grillipitsaa

Eilen mietin kovasti mitä voisi pistää grilliin, jotain joka ei olisi jo liian tuttua. Parin sivun selailun jälkeen löysin hyvän vinkin Pastanjauhajilta; grillissä tehtyä pitsaa. Ajatus kuulosti hyvältä kaikkien talven aikana leivottujen pitsojen jälkeen, jota koitti epätoivon vimmalla saada uunissa rapeiksi. No nyt onnistui, ja makuelämykset olivat aivan uusia. Grillissä pitsoista hävisi viimeinenkin rasvan tunne, ja hieman kärähtäneet kohdat pohjasta olivat juuri niitä parhaita..



3 pitsaa

n. 2,2 dl vettä
1/3 hiivapalasesta
1 tl suolaa
loraus rypsiöljyä
vehnäjauhoja

Murenna ja sekoita hiiva veteen. Lisää suola, öljy, ja pikkuhiljaa jauhoja. Jauhomäärää en ole ikinä oikein laskenut, sillä se riippuu siitä minkälaisen pohjan haluaa. Tällä kertaa en jättänyt taikinaa kovin pehmeäksi, vaan siitä tuli ennemminkin napakka (mutta ei kuitenkaan liian kova). Vaivaa taikinaa sen aikaa, että sitko muodostuu ja taikinapallo irtoaa helposti irti reunoista.
Laita kulhon päälle liina, ja laita se esimerkiksi altaaseen, jossa on lämmintä vettä pohjalla. Anna taikinan nousta ainakin 45 minuuttia. Laita grilli lämpenemään (meillä käytettiin hiiligrilliä).

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois, ja jaa taikina kolmeen osaan.
Tee ensimmäinen pohja; kauli ja venyttele taikinasta noin 25 cm halkaisijaltaan oleva pyöreä pohja. Tämän voi tehdä pöydällä tai suoraan leivinpaperilla. Koita saada pohjasta ohut kauttaaltaan, niin etteivät reunat olisi kovin paljoa paksumpia. Kun pohja on leivinpaperin päällä, kaada rypsiöljyä pohjan päälle, ja sudi öljyä varovasti ja tasaisesti koko pohjan päälle.

Tässä vaiheessa meillä haettiin grillin ritilä sisälle, ja leivinpaperin avulla 'kaadettiin' pitsapohja ritilän päälle (hyvä tähtäys auttaa.;) Tee samoin myös loput pohjat.
Kutakin pohjaa paistettiin grillissä muutama minuutti (3?), niin että pohja sai väriä ja paistui sen verran jäykäksi että sen sai ritilältä helposti pois.
Kun kaikki pohjat on paistettu, voit täyttää ensimmäisen pitsan. (ei kannata täyttää aikaisemmin, jotta pohjat eivät ehdi vetistyä).

Meillä täytteinä toimi mm.:
- pecorino romano pastakastike
- viipaloituja kirsikkatomaatteja
- viipaloituja herkkusieniä
- punasipulia
- fetajuustoa
- mustia oliiveja
- tonnikalaa
- pizzaraaste
- valmiiden pitsojen päälle tuoretta basilikaa

Kun pitsa on täytetty, vie se takaisin grilliin leivinpaperin avulla. Anna paistua sen aikaa että juusto on sulanut.





Ei kommentteja: